Ideasta toteutukseen. Kulkematta harkinnan kautta.

Se oli yksi kaunis helmikuinen keskiviikko, kun tuli sellainen kaikkien aikojen idea liilan värisistä hiuksista. Tai en minä tiedä oliko se kaunis tai edes keskiviikko, mutta muistelisin sen olleen ainakin helmikuussa.

Tällaiset ajatukset ovat siitä "hauskoja", että lähtevät laukalle samantien saavuttaessaan huippunsa. Ymmärrättehän, ettei paluu ole sen jälkeen enää mahdollinen. Muka toteaisin hetken pohdittuani, että se olisi huono idea? Hah!
Miksi liilat hiukset olisivat huono idea? Jos ei kuppikakkutatuointikaan ollut. Miksi ylipäätään mikään välähdyksistäni olisi huono idea?
Kaava on aina sama: IDEA -> TOTEUTUS. Jotain siitä välistä uupuu. Mutta en nyt muista mitä.

Seuraavassa kohtauksessa päässäni vaikuttikin jo liila Color Mask. Ensimmäisellä kerralla jäi vähän vaisuksi, joten pistin toiseen erään ripauksen sinistä. Tadaa. Kyllä tarttui. Liilaa haettiin, liilaa saatiin. Los katastrofes.

Aikani yritin todistella itselleni toteutukseni onnistumista, samalla toivoen värin kulumista kuin itsestään, mutta lähes yhtä nopeasti kuin ideat saavuttavat toteutuksen, on myös epäonnistumisen myöntämisestä uuteen toteutukseen varsin lyhyehkö matka. HALUSIN VAALEAT TAKAISIN.
Yllättyneitä olivat mm. ___________.
Istahdin kampaajan tuoliin. Päähäni taiteilemaa luomusta tuli "ihastelemaan" yksi sun toinenkin osanottaja. "Nonni. Semmonen. Mitähän tälle nyt sitten."
Olisi toki ollut yksinkertaista valita helppo tie ja rykäistä ruoska kertalaakista sysimustaksi, peittäen tämän yksisarvisen pierua muistuttavan katastrofin alleen, mutta koska en ole yksinkertaista tyyppiä, pyysin mahdollisimman hellävaraista värinpoistokäsittelyä piiloutuneiden vaaleiden hyväksi.

Näin perssilmälläni suoraan kampaajani sieluun, joka huutoitki epätoivoista kysymystä hirviöasiakkaalleen: "MIKSI. OI MIKSI."

Päähäni kokeiltiin yhtä sun toista tapaa irroittaa väriä ja kolmannen kokeilun jälkeen kutrejani koristi "ihan kiva" väri. Se ei ollut vaalea, mutta se oli vaaleahko. Hieman kuivakka makuuni, mutta sen verran kiva, että päätettiin laittaa enää jokin "glossi" ja unohtaa lisävaalennukset. Kyseinen "glossi" ei ollut kuitenkaan ehtinyt vaikuttaa päässäni kahta minuuttia kauempaa, kun kampaaja panikoitui ja lähti huuhtelemaan kiiltohoitoa pois.

Haluan nyt vielä tarkentaa, että oli kulunut 3,5 tuntia. KOLMEJAPUOLITUNTIA, kun korvaani kantautui sanat: "Oho. Veti vihreeksi. Onpa jännä."
Mäpä kerron mikä oli jännä.

Se oli jännä, että meikäläisen levoton hanuri oli skarpannut jo yli kolmen tunnin ajan ja yrittänyt käyttäytyä asiallisesti. Istunut kiltisti paikallaan vaikka sen olisi tehnyt mieli zumbata edes takaisin pesupaikan ja peilipaikan väliä. Se oli myös jännä, että mun olisi tehnyt mieli paniikissani puhua ja puhua ja puhua, mutta sain kerrankin hillittyä yleensä totaalisen hallitsemattoman suunikin. Oli selvää, ettei lisäaika olisi ollut kenenkään mielenterveyden kannalta järkevää.

Pyyhin hikeä otsalta laskiessani euroja, joita tähän koko performanssiin oli taatusti kulunut. Kuulin jo massiivisen rahasumman kilahtavan kassaan. On toki mahdollista, että kyseessä oli kuitenkin vain mielenterveyteni, joka epätoivoissaan kilautti kelloa viimeisen varoituksen merkiksi.

Siinä sitä oltiin. Viimeisen kerran föönattu, vihreä unelma olkapäille laskeutuneena. Kuin kuivuuttaan  lähes menehtyneen, anonyymin viherkasvini varret konsanaan.
(Kuva tätä mielikuvaanne rikastuttamaan:)
 Mietittiin missä meni vikaan. Otaksun, että kampaajani versiossa jotakuinkin siinä kuningasideani kohdalla.

Voitte uskoa, että nämä on hetkiä jolloin toivoisin harkinnan käyvän edes pikaisesti idean ja toteutuksen välillä. Edes hitusen näyttäytymässä.

En ole kuitenkaan lannistuvaa sorttia, vaan vahvuuteni (ja ainoa toivoni) on kääntää kaikki valintani iloksi ja itseironiaksi, niin tulipahan taas tarinaa muuten niin hiljaiseen blogiini. Olkaapa hyvät.

P.S. Kotiin päästessäni tartuin (jälleen harkitsematta) ruskeaan väripurkkiin ja hautasin sammaloituneen kukkulani viimeisetkin karvanhaivenet ja toistin itselleni mantraa tulevaisuuden varalle:
Älä saatana ikinä enää – ainakaan ennen seuraavaa kertaa.
Iha hyvä.

Mitäs tästä tapahtuu?

"Haluan ottaa tästä kuvan. Laittaisitko asetukset kohdilleen" – oli ohjeistukseni tekniikka rakastavalle aviomiehelleni, joka usk...