Vanhemmuuden virhearvio

"Musta tulee NIIN erilainen äiti. PALJON rennompi" – sanoi nuori Noora omalle äidilleen ja teki valtavan virhearvion.

Sitä jotenkin kuvitteli vanhemmuuden ensimmäisten vuosien aikana kasvatuksen vain jotenkin soljuvan kivasti omalla painollaan. Ei kipassut mielessä näiden rakkauden hedelmien kypsyvän joskus siihen vaiheeseen, jossa vanhemman sana ei olekaan yksiselitteinen laki.
Kauas oli pitkä matka.

Edellinen kirjoitukseni koski lähes 9-vuotiasta elohopeaani. Tämä kertokoon kohta 13-vuotiaasta tyttärestäni, jonka silmissä olen epäreilu fossiili, vailla toivon jäännettäkään.

Olen nyt sivusta seurannut tätä alati huoneeseensa sulkeutuvaa ja sieltä epämääräisiä lyhenteitä mylvivää – kävelevää draamataidetta. Ja herää vain yksi kysymys: "Mitä helvettiä?" 

Missä on kommunikointi ja yhteinen kieli? Missä on "okei äiti"? Tilalla vain köyhä "emt" tai "k" tai tyypillisemmässä tapauksessa hieman pidempi "sä oot niin epäreilu fossiili joltain tuhatsata luvulta!" Ja jostain syystä kaikki muut saa tehdä kaiken, eikä kukaan muu joudu tekemään mitään.

Ymmärrän, etten ole ainoa lajiani mitä vanhemmuuden vaikeuksiin tulee, mutta väitän kerääväni hyppysellisen haastepisteitä seuraaviin pykäliin vedoten:

Miten opettaa teiniä pitämään huolta tavaroistaan samalla kun etsit omiasi?
Säästämään rahaa, kun rykäsit juuri äitiyspäivärahasi viimeiset rippeet isoon mukilliseen kahvia.
Puhumaan – jumalauta – asiallisesti.
Hivuttautumaan ajoissa nukkumaan, nykertäessäsi itse yöt läpeensä lippoja pipojen päälakiin.
Syömään terveellisesti, suklaavarastojen sillä aikaa haihtuessa mystisesti äidin (ylä- ja ala)poskiin.

Ja loppuun vielä kaksi lemppariani.

1."Vähemmän somea!". Ai sitäkö somea, jossa äiti tykittää instaan stooria minkä vain velvollisuuksiltaan ehtii?
2. "KESKITY!" – Siis hetkinen. Olikohan mulla tässä joku pointti kesken?

Pahimmilla epätoivon hetkillä saan kuitenkin suurta toivonkipinää vilkaisemalla muutaman sivun verran omasta teinipäiväkirjastani. Niitä lukiessa käy väistämättäkin pohtimaan, että miten meikäläisen elämä on näinkin hyvin raiteillaan tänä päivänä.

31.3.1999
"Me riidellään mutsin kaa joka v**un päivä. Mul oli eilen hissankoe ja se meni ihan perseelleen. Tänään fyssan ja sekin meni perseelleen. Ja huomenna köksän ja Ruotsin koe. V***u. Niko soittaa mulle tänään klo 17.15.
P.S. Pauliina baittaa Maijaa ihan sikana. Samoin sitä salattujen elämien Miiaa. ÄRSYTTÄVÄÄ!"

Kaksi vuotta myöhemmin tunteidenkirjoni on kasvanut kiitollisuudella.

15.1.2001
"Mun unelma toteutui. Sain koiran. Toinen mikä saa mut onnelliseksi, on Nape. Me seurustellaan. Ollaan oltu yhdessä nyt melkein 2kk. Mä välitän Napesta tosi paljon. Mulla on asiat tosi hyvin. Mulla on perhe joka rakastaa, sisaret ja Kaaka. Mä rakastan heitä kaikkia!"

No eihän se rakkaus Napen kanssa sitten kestänyt. Kuten ei kestänyt niiden aikojen suuret, kokonaisia päiviä kestäneet rakkaustarinat Nikon, Henkan, Vilin, Jyrin, Villen, Markuksen, Ronin, Tuopin ja kumppaneidenkaan – jotka saivat kunnian esiintyä tässä nimenomaisessa päiväkirjassa – kanssa. (Näitä stooreja voi bongata toisinaan sieltä kuuluisan instastoryn puolelta)

Mutta että ei enää kauaa! Pari vuotta vaan niin ehkä kaikkitietävä viisastelijakivi näkee äitifossiilin tarkoittavan vain hyvää.  Tavoitteeni ja suositukseni on jotakuinkin seuraavanlainen:
"Yritä parhaasi ja toivo parasta." Sitähän tämä lasten kasvatus kertakaikkiaan on. Rakkautta, rajoja ja hyvien valintojen toivomista.

Sikäli hauska kombo tämä vauvavuoden ja teinivuoden yhdistäminen, että toinen vetää mehut fyysiseltä, ja toinen henkiseltä puolelta. Ja vaikka päiviä (ja öitä) vaihtaisinkin, niin näitä värikkäitä kekaroita en ikinä.

Eläköön kehityksen kaikki vaiheet ja ennen kaikkea aikuisuus. (Mitähän sekin on.)
<3

4 kommenttia:

  1. Äitiys on! Lapset; tytär 31v, toinen 22 v ja poika 20v! ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai perskutti. Sä olet jo niin pitkällä. PERÄSTÄ TULLAAN ja toivoa on <3

      Poista
  2. Kuullostaa kovin tutulta😂 meillä kans 13- vuotias nuori neiti, mille maailmassa nolointa on oma mutsi, isoveli ja isä. Me ollaan niin noloja, että meijän kanssa ei kehtaa mihinkään mennä😂.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tämä! Voi jehna miten tuttua! <3 Fossiileista fossiilein.

      Poista

Vanhemmuuden vikavalo – virheen merkiksi.

Mitä meille kuuluu? No vartoohan kun kippaan tästä vähän kuulumisia... Tässä sitä vain reilu vuosi sitten nuuhkittiin iloisia ilmavir...