Siirry pääsisältöön

Jos otat, et aja - näitäkään koneita.

Oi miksi ne voimakkaat tuulenpuuskat käy vuorenhuippuun juuri keskellä yötä?
Siitäkin huolimatta, ettei menneet ompelutyöt lippapipoineen ole tuoneet (tämän helvetin lipan lisäksi) haluttua lopputulosta, on ompelutarmo pysynyt vahvasti keskuudessamme eikä yrityksen puutteesta ole ollut pulaa.
Lupauduin muutama päivä sitten kaverin kanssa parille iltavikkelälle paikalliseen kuppilaan. Samaiselle päivälle osui myös uusien kankaiden toimituspäivä. Tämä johti tilanteeseen jossa iltavikkelien jälkeen otin muutaman tunnin unta ja heräsin keskellä yötä, klo 03.00 täysin virkeänä – inspiraatiota täynnä – hypistelemään uusia riepujani. 
Pienessä hippurassa monikin asia vaikuttaa hyvältä idealta, joten päätin siinä yön pikkutunteina pestä kankaat ja leikellä sillä aikaa kaavatkin valmiiksi. Olisin toki alkanut hurruttelemaankin, jos markettikoneeni sinfoninen värähdys ei herättäisi koko kylää. Ehkä ihan hyvä. Jos ompelen selvinpäinkin lippapipon lipan päälakeen, lienee itsestäänselvää, ettei parin iltavikkelän jälkeen saa ajaa – näitäkään koneita.

On pakko nostaa jälleen (lipatonta) hattua aviomiehelle, joka on antanut kaiken tukensa ja uskonsa uudelle harratukselleni. Osallistunut myös piirun verran – kenties kehityksen toivossa –  ostamalla yllätykseksi vaimolleen "Paapiin kaavakirja lapsille" -teoksen. Ihana kirja kertakaikkiaan ja voin pienten lasten vanhemmille lämpimästi suositella. Olin jo täysin vakuuttunut, että kohdallani osuvampi teos olisi "Piipaan kaavakirja pöpille" kun minun kaltaisesta, lukemaansa ymmärtämättömästä personaasta on kyse. Mutta ei. Olen edistynyt. Tai sitten Paapiin kaavakirja on todella suunnattu lapsille.


Tänään on juhlapäivä. Uusin naperotuotanto täyttää huikeat 5 kuukautta. On itsestäänselvää todeta, että aika on mennyt vauhdilla. Niinhän se menee. Elämä.
Kaikki ennakkoajatukseni, pelkoni ja jopa realistiset odotukseni siitä, onko minusta vielä tähän – on osoittautunut vääräksi. Olkoonkin epävakaat yöunet, oman ajan puutostilat ja huomattava sylivelvoite runsas osa tätä elämäntilannetta, se on kaiken arvoista. Jopa ihanaa!
Joskin meillä on niin käsittämättömän fantastinen tukiverkko, ettei tämän kaiken helppous ja arvokkuus juonna yksin omaan vain meidän hyppysistä. Kyllä niillä auttavilla lainasyleillä on ollut käsittämätön voima. Eikä tällaisen tiimin hyöty ja rikkaus kohdistu vain uupuneiden vanhempien sielunhoitoon. Kyllä siinä rikastuu myös jälkeläinen ja tiimin jäsenet itse.
Ja sen vaan sanon, että koen tämän nyt vimppa viimeisen kerran ja aion kokea sen niin ettei tarvitse sitten jälkikäteen miettiä, miksi en ollut läsnä.
Myös isompani pääsevät osingoille läsnäolostani ja se lienee myös suuri bonus <3

Paljon olisi muutakin asiaa mielen päällä, mutta kerrankin kankaiden sijaan mielessä pyörii univelat. On tartuttava tilaisuuteen ja lirvahdettava kerrankin vielä ihmisten aikoihin unikosmokseen.
Hyvää yötä <3

P.S. Tein Paapiin kankaista tuon rääpäleen päällä olevan bodyn. Voin vakuuttaa, että siinä ei ole lippaa. Ei edes pyrstössä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …