tiistai 4. heinäkuuta 2017

Miksi, oi miksi?

Se on kevättä kumpareilla, kun kottaraiselle iski vaihdon tarve kuusen latvaan. Menin ja blondautin hiukseni. Edelliskerran vastaavanlainen päähänpisto kesti vain muutaman päivän, jonka jälkeen lähdin soveltamaan. Tällä kertaa keräsin blondikoriin päiviä kokonaiset seitsemän. 

Kaikki tapahtuu niin äkkiä yrittäessäni ohittaa marketin hiushyllyä, jonka värivalikoima saa prideviikotkin kalpenemaan. Niin upeita ja ihania variaatioita. Valitsin hyppysiini Lorealin Colorista Paint #rose blonde – värin. Häivähdys pinkkiä ja lämmin toive kellertävän värin perääntymiselle.

Kokeilin ensin pieneen testitupsuun ja ihastuin. Ryin koko lakeen.  Tahma päässä oli ihanan väristä. Odotukset korkealla. Vaan jotain tapahtui. Huuhteluveden mukana liukui sekä väri, kiilto että pohjavilla. Jäljelle jäi yhä kellertävä väri ja helvetin kuiva mäenharja.

Taas löydän itseni miettimästä, että miksi – oi miksi pitää aina haaveilla vähän enemmästä?

Tässä vaiheessa on hyvä vielä eksyä menneeseen ja aprikoida, että oispa vielä näin hyvinvoiva ruoska.
Kuvassa vallitseva rakkaus on kuitenkin onneksi säilynyt. Mitä nyt ottanut vähän osumaa vauvakuplan pohjatuulessa. Mutta pelkoja sen kariutumisesta ei ole.
Vaikka oma lauttamme keikkuukin vankan kölin päällä, kehoitan jokaista vauva-arjessa hoipertelevaa pariskuntaa kieltämään toisiltaan erouhkailut – tai toteutukset – vauvavuoden aikana. Tämä vaihe on ankara. Mitä sitä kieltämään.

Iltaisin tulee vaihdeltua varsin hilpeitä verukkeita puolin ja toisin, jotta vastuu yöheräämisistä siirtyisi  hyvällä omalla tunnolla avioliiton toiselle osapuolelle ja pääsisi itse livahtamaan vastuusta kuin koira veräjästä.

Epätoivoisimpien pyrkimysten on kuultu menevän jotakuinkin tämän suuntaisesti:
"Sulla on äitihormooneja. Sä hoidat lapsen ja mä hankin ravinnon. Mun pitää nukkua yö hyvin jotta jaksan juosta savannilla."

Asiasta kiusallisiin tilanteisiin, joita elämässäni tuntuu pulpahdella tuon tuosta.
Kävin poikkeuksellisesti "vieraissa" mitä kosmetologiini tulee – hovihenkilöni ollessa itse lomalla. Tarkoituksena hylätä naapurin pihan puolelle laajentaneet kulmakarvat.
Tiedättehän kauneushoitolat. Ne missä sisäänastuessa tulee se kliinistäkin kliinisempi tunne sekä paikasta, puhumattakaan putipuhtaasta kosmetologista itsestään. Ilmassa tuoksuu hempeät suitsukkeet ja pyhä huolellisuus. Itseä aina vähän hävettää oma homssuinen olemus ja saamattomuus.

Tällä kertaa heittäessäni itseni levyksi, hämmästeli kosmetologi välittömästi naapuriravintolasta pölähtänyttä tuulahdusta. "Jopas nyt tulee voimakas käry. Ei yleensä ole näin meidän tiloihin asti tullut."
Sillä samaisella sekunnilla ratkaisen aivopähkinän, jonka johtolangat osoittavat laverilla makaavaan kottaraiseen. Jälkikasvuni oli juuri ennen lähtöäni käräyttänyt kotona sen verran rikkaat ritarit, että palohälytinkin havahtui. On ilmiselvää, että kuljetin näiden varsin vauraiden ritareiden sielut vaatteissani tuonne kliiniseen temppeliin saakka. Otin vastuun ja tunnustin olevani syyllinen. Kävelevä lättysuitsuke.

Tähän hätään ei sen tähdellisempiä käänteitä elämässä.
<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti