Vaikea peikkovaimo

Se on nyt kaksi viikkoa oltu tienpäällä perinteisellä työfestivaalikiertueella. Raskas, mutta äärimmäisen hedelmällinen – jokavuotinen ajanjakso. Joskaan hedelmällisellä en nyt viittaa viime vuoden toukkatuotantoon, jonka lopullinen toteutus konkretisoitui tämän vuoden maaliskuussa. Tällaiset raskaan sarjan tuotannot eivät muodostu perinteeksi, eikä sellaisia täten ole budjetoitu myöskään tuleville vuosille. Kristallinkirkkaalla suomenkielellä se tarkoittaa, että vaikka viimeisin teos onkin kerrassaan onnistunut, lapsiluku on nyt täynnä.

Tänään koitti kotiinpaluu ja myös perinteeksi muodostunut reissukaiho nostaa taas päätään. Samaan aikaan on ihanaa palata kotiin, mutta ympärillä vallitsevan hälinän muuttuessa syväksi hiljaisuudeksi tulee väkisinkin aavistuksen tyhjä olo. Olisin voinut kuvitella heittäytyväni kotona ensimmäisenä sohvan syvimpään nurkkaan, mutta toisin kävi. Hyvä kun kengät sain pois jalasta, kun jo kuurasin keittiötä ja heitin kaapeista tilaa vieviä turhakkeita pois. Ei aavistustakaan, miltä reissun osa-alueelta tällainen neronleimaus tarttui mukaan mutta hyvä niin, sillä vastaavaa tuskin on kotvaseen käsillä.

Vauvakuplan kuljettaminen festariolosuhteissa toimi yllättävän hyvin. Ruisrock oli aavistuksen liian humalahakuista ympärillä olevan kansan toimesta, mutta Pori Jazz toimi huviretki -henkisellä konseptillaan sylikokoisen palleron kanssa erinomaisesti. Kiitos ja kunnia vauvakuplan hellästä huolenpidosta kuuluu kuitenkin festivaaliolosuhteisiin loistavasti mukautuneille lastenhoitajille <3

Vaikka mukanamme työreissussa kulkee vauvakuplan lisäksi yksi kappale avioliittoja, on tällaisissa olosuhteissa työmoodi parisuhdetta vahvempi voima. Tämä ja halipula johtaa toisinaan parisuhdereklamaatioon. Joskus rakentavaksi tarkoitettu palaute saattaa myös lirvahtaa pääportista täysin asiaankuulumattomassa valeasussa. Lue: Äkkipikainen kiukku ei mistään ja todennäköisesti kaikesta. 

Muuan iltana näin tapahtui, päästessäni odotetulle vapaalle ja saadessani liikaa viinin tuomia viestinnän vapauksia. Aamulla anteeksi pyytäessäni, tein myös kainon gallupin aiheesta: "Miksi juuri minä valikoiduin elämänkumppaniksesi" – johon mies totesi tyylilleen uskollisesti: "Hani, loppuviimein kaikista vaimoista tulee vaikeita – tai peikkoja."

Lienee siis täysin yhdentekevää, minkälainen vaimo on löydettäessä, koska lopputulema on aina sama. Vaikea peikkovaimo.

Festariolosuhteisiin kuitenkin vielä palatakseni, huomioitakoon kansan käsittämätön kyltymättömyys alkoholin sisimpään. Jalat alta vievä jano tuntui olevan valtaosalla. Seuraavana päivänä voi sitten miettiä, että oliko se paljon odotettu artisti hyvä. Tai edes läsnä.
Ja ei – minä en ole se harras täti rehuhattu päässä, joka paheksuu. Vaan se, joka vaan tuumailee sivusta ja mutisee partaansa.
Ja partahan mulla on. Mies osoittaa harva se päivä niitäkin haivenia. Tuli vain mieleen
<3

Miksi, oi miksi?

Se on kevättä kumpareilla, kun kottaraiselle iski vaihdon tarve kuusen latvaan. Menin ja blondautin hiukseni. Edelliskerran vastaavanlainen päähänpisto kesti vain muutaman päivän, jonka jälkeen lähdin soveltamaan. Tällä kertaa keräsin blondikoriin päiviä kokonaiset seitsemän. 

Kaikki tapahtuu niin äkkiä yrittäessäni ohittaa marketin hiushyllyä, jonka värivalikoima saa prideviikotkin kalpenemaan. Niin upeita ja ihania variaatioita. Valitsin hyppysiini Lorealin Colorista Paint #rose blonde – värin. Häivähdys pinkkiä ja lämmin toive kellertävän värin perääntymiselle.

Kokeilin ensin pieneen testitupsuun ja ihastuin. Ryin koko lakeen.  Tahma päässä oli ihanan väristä. Odotukset korkealla. Vaan jotain tapahtui. Huuhteluveden mukana liukui sekä väri, kiilto että pohjavilla. Jäljelle jäi yhä kellertävä väri ja helvetin kuiva mäenharja.

Taas löydän itseni miettimästä, että miksi – oi miksi pitää aina haaveilla vähän enemmästä?

Tässä vaiheessa on hyvä vielä eksyä menneeseen ja aprikoida, että oispa vielä näin hyvinvoiva ruoska.
Kuvassa vallitseva rakkaus on kuitenkin onneksi säilynyt. Mitä nyt ottanut vähän osumaa vauvakuplan pohjatuulessa. Mutta pelkoja sen kariutumisesta ei ole.
Vaikka oma lauttamme keikkuukin vankan kölin päällä, kehoitan jokaista vauva-arjessa hoipertelevaa pariskuntaa kieltämään toisiltaan erouhkailut – tai toteutukset – vauvavuoden aikana. Tämä vaihe on ankara. Mitä sitä kieltämään.

Iltaisin tulee vaihdeltua varsin hilpeitä verukkeita puolin ja toisin, jotta vastuu yöheräämisistä siirtyisi  hyvällä omalla tunnolla avioliiton toiselle osapuolelle ja pääsisi itse livahtamaan vastuusta kuin koira veräjästä.

Epätoivoisimpien pyrkimysten on kuultu menevän jotakuinkin tämän suuntaisesti:
"Sulla on äitihormooneja. Sä hoidat lapsen ja mä hankin ravinnon. Mun pitää nukkua yö hyvin jotta jaksan juosta savannilla."

Asiasta kiusallisiin tilanteisiin, joita elämässäni tuntuu pulpahdella tuon tuosta.
Kävin poikkeuksellisesti "vieraissa" mitä kosmetologiini tulee – hovihenkilöni ollessa itse lomalla. Tarkoituksena hylätä naapurin pihan puolelle laajentaneet kulmakarvat.
Tiedättehän kauneushoitolat. Ne missä sisäänastuessa tulee se kliinistäkin kliinisempi tunne sekä paikasta, puhumattakaan putipuhtaasta kosmetologista itsestään. Ilmassa tuoksuu hempeät suitsukkeet ja pyhä huolellisuus. Itseä aina vähän hävettää oma homssuinen olemus ja saamattomuus.

Tällä kertaa heittäessäni itseni levyksi, hämmästeli kosmetologi välittömästi naapuriravintolasta pölähtänyttä tuulahdusta. "Jopas nyt tulee voimakas käry. Ei yleensä ole näin meidän tiloihin asti tullut."
Sillä samaisella sekunnilla ratkaisen aivopähkinän, jonka johtolangat osoittavat laverilla makaavaan kottaraiseen. Jälkikasvuni oli juuri ennen lähtöäni käräyttänyt kotona sen verran rikkaat ritarit, että palohälytinkin havahtui. On ilmiselvää, että kuljetin näiden varsin vauraiden ritareiden sielut vaatteissani tuonne kliiniseen temppeliin saakka. Otin vastuun ja tunnustin olevani syyllinen. Kävelevä lättysuitsuke.

Tähän hätään ei sen tähdellisempiä käänteitä elämässä.
<3

Rakas, sinusta on tullut hullukka

Tarkoitukseni oli keventää edellisen kirjoitukseni tuomaa negatiivista lehahdusta kertomalla onnellisia asioista, mutta jokseenkin hapan pe...