Siirry pääsisältöön

Sukkula epätoivoon.

5 viikkoa vauva-arkea takana ja ai jehna miten alkaa synnytyshormonien tuomat valvomisvarat ehtymään. Vaikka rääpäle on helppo kun mikä, on jokainen nälästä vihjaileva yöllinen älähdys sukkula epätoivoon. Tämän nimenomaisen epätoivon hetkellä käymme pikaisen neuvottelun aviomiehen kanssa siitä, kumman keho on sillä hetkellä massiivisesti raskaampi. Kevyempi nostaa hanurinsa ja lähtee meijerihommiin.

Yöneuvotteluissa on toki olemassa riski, jossa saavutetaan äärimmäisen haipakka oikotie suoraan aviokriisiin, mutta olemmekin tehneet herrasmiessopimuksen jossa unihattarainen tiuskiminen tai minkäänlainen riidan haastaminen klo 00.00-9.00 välillä on ehdottomasti kielletty. Tämä sopimus astui voimaan heti sen mustan yön jälkeen, jossa toinen totesi rievun pudotessa lattialle: "vittu" ja toinen tästä univeloissa provosoituneena otti jämäkän "anna minä jos on noin saatanan raskasta" -moodin. Ei näin.

 Ihan hävettää myöntää, kuinka raskaana koemme yöheräilyt vaikka toiset valvovat koliikkivauvojen kanssa yöstä toiseen ja suoriutuvat silti päivän askareista pienen ikäeron sisarusten kanssa. Nostan hattua näille vanhemmille kuin HSL lippujen hintoja konsanaan. Isosti ja usein.

Ja mistäkö tietää kärsivänsä univeloista? Kun ystävä pyytää kahvia ja kahvikupin sijaan ojennat hänelle tuttipullon. Diagnoosi on vuorenvarma.

Katkonaisista yöunista huolimatta yritän suoriutua äidin roolista kunniallisesti. Joskus extrakunniallisesti, kuten eilen leipoessani porkkanasämpylöitä. Tämäkään laji ei kuulu vahvuuksiini ja leipomieni luomusten työnkuva olisi voinut laajentua helposti syötävistä myös ammuksiin. Tätä taikinaa ei pelastanut edes luotettava keittiökumppanini menneisyydestä. Itse Kenraali Kenwood. Resepti sai nimekseen "kivenkovat porkkanasämpylät" ja ymmärtänette miksi en teille reseptiäni nyt jaa. Se ei olisi kenenkään edun mukaista. Pysyköön sellaisena "salaisena reseptinä" johon ei kajoa enää kukaan.
Kädentaitojen loppukevennyksenä kerrottakoon tarina muistakin vastaavista taidoistani.
Tapahtuipa muuan aamuna laboratoriossa, jossa hoitaja jutusteli vapisevalle tyttärelleni rauhoittaakseen tunnelmaa:

- "Onpas sulla ihana panta. Olet varmaan itse virkannut."
- "Äiti virkkasi."
- "Niin, äiti vähän varmaan aloitti alkuun ja sinä sitten viimeistelit."
- "Ei, kyllä äiti teki tän kokonaan itse."
*Kiusallinen hiljaisuus*
Taidan siirtyä harrastamaan kuviokelluntaa.

Mutta hei! Tiedättekö sellaisia vanhempia, jotka kertovat ylpeänä vauvojensa ennenaikaisista kehitysaskelista? Kuinka Hilma Kerttuliina on kannatellut päätään jo ennen syntymäänsä ja miten Seppo Harrin Poika pyörähti selältä vatsalleen ja heitti bonuksena kuperkeikankin jo synnytyslaverilla. Minäpä tiiän. Olin itse yksi heistä kahden edelliseni kanssa. Tällainen ihmistyyppi kuvittelee, että jotakuta oikeasti kiinnostaa lapsesi pyörähdykset, ensimmäinen kiinteä kakka ja hampaiden lukumäärä. Mutta empiirisen tutkimukseni mukaan kiinnostuneita on todellisuudessa kaikki seuraavat: *tyhjä kenttä*.

Tämä kolmas ei anna aihetta ylpeillä etukäteistaidoilla. Hän näyttäisi olevan kuten isänsä – kaukana massasta. Aina tekemässä toisin kuin muut. Toisinaan tuntuu että hidastelee vaan piruuttaan.

Neuvolatädin nykiessä poikaa käsistä ylöspäin, rentouttaa rääpäle niska-hartia-seudun juuri niin löysäksi kuin se vain on mahdollista. Tarkistaessaan pään kannattelua asetetaan poika vatsalleen, jossa reaktionomaisesti vauvat alkavat työstämään päätään ylös. Tämä yksilö ei niin vällää, vaan asettaa päätään käsien väliin kuin mukavaa uniasentoa tyynystään etsien. Hittojako tässä kiire. Valmiissa maailmassa - joku joskus sanoi.
Isänsä poika.
Otetaan rennosti ja nautitaan elämästä. Tässä itsellenikin haastetta kerrakseen jalkojen viedessä jo kohti seuraavaa kokemusta.
<3
P.S. Instagramini toimii tällä hetkellä aktiivisempana kuin itse blogi, joten jos halajat nähdä vilauksia arjestamme, tämän kottaraisen löytää kyseisestä palvelusta nimellä "nunnuliina."
Ei laatutakuuta.

Kommentit

  1. :DD on nämä juttusi vaan niin ihania luettavia..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele kiiiiiitos <3 Ja minähän pulputan mitä mieleen juolahtaa ;) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …