Sukkula epätoivoon.

5 viikkoa vauva-arkea takana ja ai jehna miten alkaa synnytyshormonien tuomat valvomisvarat ehtymään. Vaikka rääpäle on helppo kun mikä, on jokainen nälästä vihjaileva yöllinen älähdys sukkula epätoivoon. Tämän nimenomaisen epätoivon hetkellä käymme pikaisen neuvottelun aviomiehen kanssa siitä, kumman keho on sillä hetkellä massiivisesti raskaampi. Kevyempi nostaa hanurinsa ja lähtee meijerihommiin.

Yöneuvotteluissa on toki olemassa riski, jossa saavutetaan äärimmäisen haipakka oikotie suoraan aviokriisiin, mutta olemmekin tehneet herrasmiessopimuksen jossa unihattarainen tiuskiminen tai minkäänlainen riidan haastaminen klo 00.00-9.00 välillä on ehdottomasti kielletty. Tämä sopimus astui voimaan heti sen mustan yön jälkeen, jossa toinen totesi rievun pudotessa lattialle: "vittu" ja toinen tästä univeloissa provosoituneena otti jämäkän "anna minä jos on noin saatanan raskasta" -moodin. Ei näin.

 Ihan hävettää myöntää, kuinka raskaana koemme yöheräilyt vaikka toiset valvovat koliikkivauvojen kanssa yöstä toiseen ja suoriutuvat silti päivän askareista pienen ikäeron sisarusten kanssa. Nostan hattua näille vanhemmille kuin HSL lippujen hintoja konsanaan. Isosti ja usein.

Ja mistäkö tietää kärsivänsä univeloista? Kun ystävä pyytää kahvia ja kahvikupin sijaan ojennat hänelle tuttipullon. Diagnoosi on vuorenvarma.

Katkonaisista yöunista huolimatta yritän suoriutua äidin roolista kunniallisesti. Joskus extrakunniallisesti, kuten eilen leipoessani porkkanasämpylöitä. Tämäkään laji ei kuulu vahvuuksiini ja leipomieni luomusten työnkuva olisi voinut laajentua helposti syötävistä myös ammuksiin. Tätä taikinaa ei pelastanut edes luotettava keittiökumppanini menneisyydestä. Itse Kenraali Kenwood. Resepti sai nimekseen "kivenkovat porkkanasämpylät" ja ymmärtänette miksi en teille reseptiäni nyt jaa. Se ei olisi kenenkään edun mukaista. Pysyköön sellaisena "salaisena reseptinä" johon ei kajoa enää kukaan.
Kädentaitojen loppukevennyksenä kerrottakoon tarina muistakin vastaavista taidoistani.
Tapahtuipa muuan aamuna laboratoriossa, jossa hoitaja jutusteli vapisevalle tyttärelleni rauhoittaakseen tunnelmaa:

- "Onpas sulla ihana panta. Olet varmaan itse virkannut."
- "Äiti virkkasi."
- "Niin, äiti vähän varmaan aloitti alkuun ja sinä sitten viimeistelit."
- "Ei, kyllä äiti teki tän kokonaan itse."
*Kiusallinen hiljaisuus*
Taidan siirtyä harrastamaan kuviokelluntaa.

Mutta hei! Tiedättekö sellaisia vanhempia, jotka kertovat ylpeänä vauvojensa ennenaikaisista kehitysaskelista? Kuinka Hilma Kerttuliina on kannatellut päätään jo ennen syntymäänsä ja miten Seppo Harrin Poika pyörähti selältä vatsalleen ja heitti bonuksena kuperkeikankin jo synnytyslaverilla. Minäpä tiiän. Olin itse yksi heistä kahden edelliseni kanssa. Tällainen ihmistyyppi kuvittelee, että jotakuta oikeasti kiinnostaa lapsesi pyörähdykset, ensimmäinen kiinteä kakka ja hampaiden lukumäärä. Mutta empiirisen tutkimukseni mukaan kiinnostuneita on todellisuudessa kaikki seuraavat: *tyhjä kenttä*.

Tämä kolmas ei anna aihetta ylpeillä etukäteistaidoilla. Hän näyttäisi olevan kuten isänsä – kaukana massasta. Aina tekemässä toisin kuin muut. Toisinaan tuntuu että hidastelee vaan piruuttaan.

Neuvolatädin nykiessä poikaa käsistä ylöspäin, rentouttaa rääpäle niska-hartia-seudun juuri niin löysäksi kuin se vain on mahdollista. Tarkistaessaan pään kannattelua asetetaan poika vatsalleen, jossa reaktionomaisesti vauvat alkavat työstämään päätään ylös. Tämä yksilö ei niin vällää, vaan asettaa päätään käsien väliin kuin mukavaa uniasentoa tyynystään etsien. Hittojako tässä kiire. Valmiissa maailmassa - joku joskus sanoi.
Isänsä poika.
Otetaan rennosti ja nautitaan elämästä. Tässä itsellenikin haastetta kerrakseen jalkojen viedessä jo kohti seuraavaa kokemusta.
<3
P.S. Instagramini toimii tällä hetkellä aktiivisempana kuin itse blogi, joten jos halajat nähdä vilauksia arjestamme, tämän kottaraisen löytää kyseisestä palvelusta nimellä "nunnuliina."
Ei laatutakuuta.

2 kommenttia:

  1. :DD on nämä juttusi vaan niin ihania luettavia..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele kiiiiiitos <3 Ja minähän pulputan mitä mieleen juolahtaa ;) <3

      Poista

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...