Siirry pääsisältöön

Juhlalta haisevan peikon menestystarinoita

Kävipä muuan yönä sellainen hassun hauska tilanne, että rääpäleen yösyötöllä jo viikkoja kestänyt rohina yltyi raskaaksi hengitykseksi – näin hieman hätääntyneen äidin silmin jopa hengenahdistukseksi. Kurvasimme klo 03.30 Lastenklinikan päivystykseen näyttämään lääkärille täysin tyytyväistä, rohisematonta, puhdasta ilmaa puhaltavaa poikaa. 
Tällaisena hetkenä sitä toivoisi lääkärin kysyvän jotain muuta, kuin "oliko teillä siis jotain muutakin huolenaihetta kuin tämä mahdollinen nuha?" Oli ehkä nähnyt jonkin kuivuneen räkänokareen pojan nenänpielessä. Kovasti yritin selittää kotona nähtyä jokseenkin pelottavaa tilannetta, mutta huumoriveikkomme antaessa hoitajille leveimpiä hymyjään oli "idiootin" leima jo tatuoitu tiukasti otsalohkoon.
Palasimme kotiin mukana kasa univelkaa. Rohinat jatkuu, mutta neuvolassa suoritetun määräaikaishuollon perusteella mistään vakavasta ei ole kyse. Seuraamme. 

En ole juurikaan ehtinyt kirjoittelemaan kun on ollut vähän haipakkaa. Kuten esimerkiksi puutarhahommia ja sen sellaista.

Olen katsokaas sellainen ihmistyyppi, joka innostuu milloin mistäkin ja kokeilunhalu on suuri, mutta on kaikessa aivan käsittämätön katastrofi. Ja tämä ei ole mitään huomionhakuista käänteispsykologiaa vaan ihan rehellinen "keskittymiskykyni on kuin kultakalalla" -tunnustus.
(Siltävaralta tiedoksenne, jos se jollekin olisi vielä jäänyt epäselväksi.)

Otetaanpas nyt esimerkkinä nämä jo äsken mainitsemani puutarhahommat. Siinä missä minä ja lapset räpellettiin multien ja siementen kanssa, yritti aviomies kertoa googleosaamisellaan vinkkejä onnistuneeseen yrttikasvatukseen. Arvostan, mutta en kuuntele.
Meikäläisen kasvatus menee niin että laitetaan multaa, ripotellaan siemenet – jotakuinkin koko pussi yhteen ruukkuun – ja kastellaan. Ja sitten vain toivotaan parasta.

Ja uskokaa tai älkää – olen kyllä varsin tietoinen mm. taimivälifaktoista joita en kuitenkaan noudata, koska kuvittelen onnistumisprosenttini olevan huomattavasti suurempi mitä enemmän siemeniä ripottelen. Tiedän jonkun ottavan tämänkin lajin vakavasti. Itse en siihen pysty.

Tässä kasvaa muistaakseni tomaattia. Tai jotain basilikan ja ruohosipulin väliltä. Yhtään en muista mutta hirveän innoissani olen jo näistä vihreistä huituloista.

Toinen ongelmani kohdistuu pään alueelle. Yläpään. (Alapään ongelmien annettakoon pysytellä blogin ulkopuolella)
Olen aina ollut surkea meikkaaja. Kautta aikain meikkivoiteeni on ollut väärän väristä, kulmat piirrelty sinne tänne ja huulipunat hienon startin jälkeen lopulta kuitenkin leuassa.
"Countour" on sanana tuttu mutta sisältönä vieras. Näinpä turvauduin työn myötä tulleen gaalaillan ehostautumisessa osaavampien ystävieni tukeen. Ja taivas varjele miten taitaviksi taikureiksi he osoittautuivat.
Kiitos hovitaikurit Juli ja Pauliina <3

Ja sitä faktaa, etten todellakaan näytä tältä herätessäni vahvistakoon aviomieheni seuraavan aamun sanat: "Tiedäthän hani että rakastan sua niin paljon, vaikka sä juhlalta haiseva peikko oletkin."
<3

P.S. Olen rohkaistunut Instagramin tarinatoimintoon. On kaikkien etu että pysyvät palvelussa vain vuorokauden ajan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …