Pyhän yksiön huumoriveikko

Maanantaina koitti tapaaminen synnytyssairaalan lääkärin kanssa koskien syöpäklinikan toivomaa käynnistystä. Olin kuvitellut keskustelun menevän jotakuinkin niin, että lääkäri on joko suostuvainen, jolloin käynnistysaika katsottaisi tälle viikolle tai vaihtoehtoisesti vähemmän suostuvainen ja täten palaisimme kotiin odottelemaan spontaaneja avajaisia.

Vaan enpä tullut ajatelleeksi, kuinka värikkäästä huumoriveikosta pyhän yksiön asukas koostuukaan. Saimme ultrassa aivan uutta perspektiiviä tulevaan koitokseen kaverin istuessa perspuoli lähtökuopissa.

Tyyppi joka on ollut raivotarjonnassa, lähtökuopissa ja rööperin alimmassa mahdollisessa pisteessä pulleiden poskiensa kanssa luomassa valtavaa painetta jo hyvän tovin, onkin päättänyt käyttää isältä perityt "ähäkutti" -geenit juuri tätä hetkeä varten ja onnistunut huomaamattani pyörähtämään ympäri, mitä ilmeisemmin vain piruuttaan. "Koska mä voin -hengellä.


Silmissäni vilahti jo pelkokuvat sektiosta, jota en ollut tullut aiemmin edes ajatelleeksi. Tai väkisin vatsan päältä runtattavasta kääntöyrityksestä. Ei houkutellut sekään. Vaan aivan kertakaikkisen ihana lääkäri totesi hymyssä suin, että ei tässä mitään hätää ole – perätilasynnytys on synnytys siinä missä muutkin. Kyllä sieltä perse edelläkin voi tulla, jos äidin lantio vain antaa myöden. Ja jotta tälle tilanteelle saatiin jokin vahvistus, kipasin heti samana iltana magneettikuvassa asiaa tiedustelemassa. Ei muuta kun muija putkeen ja parasta toivomaan.

Olen ollut putkessa syöpätaipaleella monestikin. Milloin TT-röörissä ja milloin magneetissa. En pode minkään valtakunnan ahtaanpaikankammoa tai ahdistusta näistä hetkistä, tätä kertaa lukuunottamatta. 
Valtavan etukuorman painaessa alla makaavaa ruhoa ja pedin liikkuessa kohti putkea käy mielessä pari seikkaa. A) mahtuuko maha putkeen ja B) hengitä nyt hyvä ihminen, koska kohta lähtee taju. 10 minuuttia tuntui ikuisuudelta, mutta selvisin järjissäni ja hengissäkin. 

Eilen lääkäri soitti hyvät uutiset – lantio on kuin tähän tarkoitukseen tehty (=leveäksikin kutsutaan) joten otimme haasteen vastaan ja sovimme käynnistyksen tulevalle perjantaille. YLIHUOMISELLE. En kestä.
Hieman jännitystä aiheuttaa vauvan yhä vain jatkuva huumorintaju kuullessamme hänen vielä vaihtaneen asentoa perinteisestä perätilasta niin sanottuun "kyykkytilaan."
Ottakoon vielä elämänsä ahtaimmat joogat, kunhan tulee kunniallisesti – vähemmällä ähäkutti-huumorilla ulos.

Pyhän yksiön spontaani avajaispäivä oli jo eilen lähellä aikaistua tiheiden ja kipeiden supistusten katkoessa hengitystäni tasaisin väliajoin. Kahden tunnin kärvistelyn jälkeen soitin synnärille tiedustellakseni, pitäisikö tällaisen peräkyykkytilaisen huumoriveikon kanssa lähteä näytille tavallista aiemmin. Ei kuulemma ollut huolta, jos lapsivedet vain eivät hulahda yllättäen. Sellaisessa tilanteessa pitänee tulla lanssikyydillä makuuasennossa, ettei napanuora pääse luiskahtamaan ulos ennen itse päivänsankaria.

Otin pienen levon supistusteni kanssa ja yllätysnukahtamisen jälkeen kaikki edellä mainitut tuntemukset olivat poissa. Odottavan aika on pitkä.

4 kommenttia:

  1. Tervehdys Kottarainen!
    Luin äsken perätilassa olevasta poikasestasi... Joten päätin kommentoida.
    Ensimmäinen lapseni syntyi oikein, pää edellä. Seuraavat kolme olen synnyttänyt perätilassa. Minutkin mitattiin ja lantioni laajuus tarkistettiin. Kolmas ja neljäs olivat vielä kaksoset, joista B syntyi "sekaperätilassa", jalka mutkalla. Koen näiden synnytysten olleen jopa pehmeämpiä kuin esikoisen oikein päin maailmaantulo.
    Eli luottavaisin mielin lähde ponnistamaan!

    Aurinkoa kasvavalle perheelle ja optimaaliset olosuhteet elämälle!

    Tiina

    VastaaPoista
  2. Voi, että elätte jännää aikaa...ajattele, että ylihuomenna teeillä on vauva maailmassa♥

    VastaaPoista
  3. Ja jos huumoriveikko oikein hauskaksi heittäytyy, niin hän kääntyy vielä ennen synnytystä. Niin meillä kävi 32 v sitten. Onnea teille koitokseen.

    VastaaPoista
  4. Onnea matkaan ❤️
    Kiitos blogistasi, etenkin kaltaisteni puolesta, jotka syöpätaipaleen kolahtaessa kohdalle surevat lasten saamisen mahdottomuutta. Liiiian vähän on uskallusta kertoa näitä onnellisia tarinoita-sairastuessani taisin löytää yhden ainoan artikkelin. Niin, 5v. takainen juttu.
    Blogisi ja onnesi raskaudesta antavat toivoa ❤️
    nimim. Esikoinen sai meillä kaksi ihanaa pikkuveljeä ��

    VastaaPoista

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...