Siirry pääsisältöön

No kuin kävi?

Kolme viikkoa kuplassa ja aika lentää. Kuten myös yöunet.
Vaikka rääpäle ei ole yökukkuja, aiheuttaa kaksikin yösyöttöä katkoksia unissa ja alkaa näkyä naamassa.

Tein pyhän lupauksen tulla kertomaan arkemme ja parisuhteemme sujuvuudesta, sekä periaatteiden pysymisestä kuplan sisällä. Meillä on työyhteisön sisällä sanonta: "Kaikki muuttuu, mikään ei muutu" joka pätee tällä hetkellä elämäntilanteeseemme erinomaisesti. Mainittakoon kuitenkin, että tämä meistä tullut yksilö on melko poikkeuksellinen maanantaikappale kaikessa helppoudessaan ja tyytyväisyydessään, joten varsinaista "rankkaa vauva-arkea" emme ole vielä kohdanneet. Tässä kohtaa te sanotte, että "odottakaas vaan" ja mehän odotamme. Mielenkiinnolla.
Miten kävi elämäntyylin?
Olemme pitäneet tämän kolmen viikon aikana vahvasti kiinni äkkipikaisesta elämäntyylistämme. On kotisohvan lisäksi käyty kahviloissa, kyläilemässä ja pyörimässä kaupungilla. Ihan muuten vain. Annoimme rääpäleen hoitoon tuoreille isovanhemmillekin ilman mitään suurta tarvetta "omaan aikaan". Oman ajan sijaan halusimme tarjota spessuaikaa rakkautta puhkuvalle, uunituoreelle isovanhemmuudelle ilman että roikumme ja ohjeistamme vieressä. Pari tuntia pyörittiin kaupungilla kahdestaan ja mietittiin, että mitäs nyt.
Tulimme siihen lopputulemaan, että vauva-arki ei ole vielä ehtinyt osoittautua niin raskaaksi että olisimme osanneet nauttia kahden keskisestä ajasta valtavalla helpotuksella. Mitään ikäväitkujakaan ei toki havaittu.

Oman elämän kukkahattutädit tästäkin toki mielensä pahoittavat, "kun sillä lailla jättävät jo hoitoon" vaikka ikäkin kerrotaan vasta viikoissa.
Vesittyikö periaatteet?
Minulla oli tasan yksi kivenkova periaate nimeltään "vauva nukkuu yöt omassa sängyssä." Tämä periaate oli vesittyä jo heti vauvan ensimmäisen vuorokauden aikana hänen saadessa kakomiskohtauksia sairaalassa. Lapsiveden muuttuessa kehossa limaksi, on sen työstäminen ulos haasteellista. Paitsi takakautta. Sieltä se tuli ulos oikein sujuvasti. Etukautta tilanne aiheutti hetkellisen hengityksen vaikeutumisen ja sitä myötä toistuvat – melko pelottavat minuutit.
Tuntui, että minun on otettava rääpäle yöksi viereen, jotta havahdun jos tällainen kohtaus tulee. Rauhoituin kuitenkin yötä vasten kätilön kannustaessa ja pysyin periaatteessani. Vauva nukkui yön omassa pedissä ja äiti vahti unta lähes nukkumatta. Kotona periaate on jatkanut pysymistään. Rääpäle nukkuu omassa sängyssään ja tiukka aviopaketti voi jatkua.

Myönnän sen sijaan haaveilevani luonnollisen meijerin toimivuudesta nuokkuessani öisin pullonlämmittimen edessä. Epäilen vahvasti maailmankaikkeuden vittuilevan ajankulussa venyttämällä kolmea minuuttia "än, yy, tee - ei vieeeeelä - ei vieeeeelä." -hengessä loputtoman kauan.  

Mites parisuhde?
Vielä toissapäivänä olisin voinut kirjoittaa, että parisuhde skulaa kuten ennenkin eikä kolmen viikon vauvaputki ole vielä aiheuttanut piiruakaan muutoksia, mutta toissa yönä pääsimme tilanteeseen jossa tiukka unipaketti oli erkaantunut ja metrin mittainen tyynykin kävi ahtaaksi.
Aviomies kyllä aamulla selitteli etäisyyttä vaimonsa massiivisella hikivirtauksella ja mikä parasta – kuolalammikolla yhteisellä tyynyllämme. Tämä on varsin ymmärrettävä selitys, joskaan ei pelasta iltaista molemmin puolista väsymyksen aiheuttamaa – täysin turhanpäiväistä kireähenkistä väittelyä "ei mistään."
Nyt valtakunnassa kaikki hyvin ja aviomies on lähetetty takaisin työelämään.

Todellisuudessa on pakko ihailla tuota tuoretta isää ja hänen otettaan elämänmuutokseen. Määrätietoisen, viileähkön ja kettumaisen – lapsia aavistuksen karttaneenkin – kuoren alta paljastuu herkkä, lämmin, huolehtivainen ja rakkaudentäyteinen isä. Sydämeni ihan pakahtuu.
Ja olkoonkin hyvä isä, mutta että vielä jaksaa olla hyvä aviomieskin. Tiivistin sen facebookkiinkin kertoessani rääpäleen syntymästä ja lainaan kirjoitustani nyt tähän:

 "Olen hitto vie kolmen ihanan naperon äiti. Olen vähän suttunen ja haisenkin. Vaapun ja voivottelen. Ja silti tuo tuore, rakkautta tulviva isäkin aamulla pussas ja sanoi että näytän hyvältä. (Hajusta ei puhunut mitään)."

Pusut ja huolenpito on jatkuneet. Kaikesta äitiyden tuomasta kuolasta ja hiestä huolimatta. Toivottavasti olen pystynyt myös itse täyttämään vaimon rakkaus- ja huolenpitosopimusta kunniallisesti. Kaiken väsymyksen takaa. 
Tuoreille sisaruksille on pakko antaa myös isot kreditit uskomattoman lämminhenkisestä vastaanotosta. Auttavat vauvakuplassa, minkä vain "mä eka" -kinasteluiltaan ehtivät. <3

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …