Siirry pääsisältöön

#ootniinihana

Olin viimeisten työtapahtumien aikaan vielä viime viikolla luonut vahvan toiveen pyhän yksiön asukkaalle, että kotiin lopulta päästessäni voisin ottaa helposti 3 viikon levon ennen vauva-arkea. Viimeistellä kodin valmiiksi ja sen jälkeen rentoutua. Nyt niin sanottua "lepoa" on otettu 6 päivää ja olen täysin kypsä odottamaan.

Jopa niin kypsä, että minä – valtakunnan vähiten luova ihminen – avasin lahjaksi saamani ihanan, erilaisen vauvakirjan, sitä mielikuvituksella täyttääkseni.
On lähtökohtaisestikin täysin absurdi ajatus, että päivästäni löytyisi kokonainen tyhjä hetki askartelulle – saati minkäänlaista visiota tai lopputulosta yhdenkäänlaisesta loppuunsaatetusta kokonaisuudesta. Minä, sakset, liimapuikot ja kaiken maailman sinellit ei vain kertakaikkisesti olla luotu toisillemme, vaikka ajatus niin kaunis olisikin.
Muistoni kouluaikaisista kädentaidoistani yltää hetkeen, jossa opettajani katsoo kuvaamataidontunnilla maalaamaani teosta talitiaisesta väärin päin ja tiedustelee, kenen tekele "banaani riippukeinussa" mahtaa olla.

Eilen jotain kuitenkin tapahtui avatessani tuon #ootniinihana -vauvakirjan täyttääkseni sen ensimmäisen sivun.


"Mistä kaikki alkoi" - sivulle on nyt vilautettu saksia ja liimapuikkoa. Ei siitä vuosisadan taideteos tullut mutta mikä tärkeintä, nautin siihen käyttämästäni ajasta täysin (selkäfileillä täytetyin) rinnoin. Ja onpahan nyt vanhempien tarina pojalle kerrottavaksi.

Täytin elämääni tänään myös neuvolalääkärin vastaanotolla. Vauva on visusti yksiössään ja tutkimus tukee vahvasti äitinsä toivetta pysyä yksiössään vielä hyvän tovin. Sain lähetteen synnärille keskustelemaan mahdollisesta käynnistyksestä, jota syöpäklinikka niin vahvasti toivoo. Jos homma menee kuten Strömsössä, ei vaipparumbaan ole enää kolmeakaan viikkoa.
Help.

Lähden taas etsimään sisältöä elämääni. Jos vaikka sitä sairaalakassia taas vähän miettisi. Harkitsin tosin sen ulkoistamista miehelle. Tällä tavalla siitä tehtäisiin edes mielenkiintoista. Enkä tiedä mitä mies voisi sinne pakata niin pahasti pieleen, ettei selvittäisi sairaalajaksosta elossa. Tästä tulikin oikeastaan aika kiinnostava proggis....

Ja p.s. Tuommoseen aivan kertakaikkisen ihanaan ja erilaiseen vauvakirjaan voi tutustua osoitteessa http://ootniinihana.fi/
Ja tämä ei ole maksettu, vaan vähän innostuneen ja pikkusen pölähtäneen hormoni-innokkaan äidin oma-aloitteinen mainos.
<3

Kommentit

  1. Eihän sulla oo mikään hätänä? Siis säikähdin tuosta, että syöpis haluaa käynnistystä? Tsemppiä loppurutistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Annukka, anteeksi harhaanjohtava kirjoitukseni. Kaikki on todellakin erittäin hyvin. Syöpiksen vaatimukset liittyvät vain menneisiin hoitoihini ja niiden tuomiin lisäriskeihin raskauden kuormituksen myötä. Syöpää ei ole näkyvissä <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …