Siirry pääsisältöön

Kutsumattomat, omatoimiset vieraat

 Voi luoja minkä ystävät rakkaat tekivät. Olivat salaa (aviomieheni lämpimällä siunauksella) tunkeutuneet kotiimme ja levittäneet syntisiä määriä herkkuja ja vauvahömppää all over the places. Koska BABYSHOWERIT. <3
Voi sitä iloa ja onnea ja herkistymisenkin tunnetta, kun tuttuja päitä vain ilmestyi esiin. Erityisen spesiaalihetki oli nähdä 86-vuotias mummuni mukana juhlahumussa. Ei ole itsestäänselvyys, että tulokkaan äidin-äidin-äiti on muuan vauvajuhlissa läsnä. <3

Niin kilahti tuttu kiitollisuuskassa ja ystävien hylättyä tämän extrahormooneilla täytetyn kottaraisen kaikkien herkkujen keskelle ylhäiseen yksinäisyyteen, ei voinut kuin pyllähtää sohvalle (kera mokkapalojen tietysti) ja pohtia miten onnellisesti on elämä kohdellut.

Olisinpa tajunnut tarttua puhelimeen ja napsia juhlista kuvia, mutta ei - ei niissä tunnetiloissa.
Siispä kelpuutettakoon jälkitoimituksena otetut kuvat, jossa juhlavieraiden korvikkeena toiminee uskollinen – joskin myös väsynyt spanielini.

Oli sitä onnea toki ennen tätäkin juhlahumua, pelkästään päivän alkaessa auringonpaisteella ja kevääntunnulla. Auringolla on joku ihan käsittämätön vaikutus yleisfiilikseeni ja kevättakkia ja aurinkolaseja esiin kaivaneena fiilis todellakin oli aivan superluokkaa heti aamusta.
Ei se auringonpaiste liitoskipuja ja rööperiin ulottuvaa paineentunnetta poista, mutta kyllä se ulkoilmaan vie – hitaasti mutta kuitenkin.

Auringon ja babyshowereiden lisäksi päivästä teki spesiaalin tapaaminen samassa raskauden vaiheessa olevien mammojen kanssa. Kokoonnuimme vaihtamaan ajatuksia kera massiivisen herkkupöydän. Jotta että kyllä näitä raKKauskiloja on nyt kerätty oikein runsaalla kädellä ja katsottu niin perkeleesti, mitä suuhun menee. Raportoitakoon, että paljon on mennyt.

Tänään alkoi vimppaviimeinen kahden keskinen parisuhdematka ja starttasimme auton niinkin spesiaaliin kohteeseen kuin Turku. Matkan kunniaksi autoon istahtaessa sain aikaiseksi piiiitkän ja kipeän supistuksen. Koska sairaalakassi ei ole vieläkään pakattuna, kipasin supistuksen jälkeen varmuuden vuoksi vielä hakemassa laukkuuni vauvan (liian isot) kotiutumisvaatteet ja tutin. Ties vaikka joutuisi elämysmatkalle Turun Yliopistolliseen sairaalaan.
Siihen ajatukseen ne supistukset sitten loppuikin.

Mutta taivas varjele miten ihastuttavan löydön tein. Silikoninen syöttökoru. Nämä vastaavat ilmestykset kulkevat yleensä nimellä "imetyskoru" mutta koska tämä syövän runtelema meijeri on lopullisesti suljettu, otan täydet valtuudet uskoa vauvan haluavan tarttua asioihin huolimatta siitä, onko suussa utare vai pullo.

Iloa keskelle viikkoa toverit <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …