Kutsumattomat, omatoimiset vieraat

 Voi luoja minkä ystävät rakkaat tekivät. Olivat salaa (aviomieheni lämpimällä siunauksella) tunkeutuneet kotiimme ja levittäneet syntisiä määriä herkkuja ja vauvahömppää all over the places. Koska BABYSHOWERIT. <3
Voi sitä iloa ja onnea ja herkistymisenkin tunnetta, kun tuttuja päitä vain ilmestyi esiin. Erityisen spesiaalihetki oli nähdä 86-vuotias mummuni mukana juhlahumussa. Ei ole itsestäänselvyys, että tulokkaan äidin-äidin-äiti on muuan vauvajuhlissa läsnä. <3

Niin kilahti tuttu kiitollisuuskassa ja ystävien hylättyä tämän extrahormooneilla täytetyn kottaraisen kaikkien herkkujen keskelle ylhäiseen yksinäisyyteen, ei voinut kuin pyllähtää sohvalle (kera mokkapalojen tietysti) ja pohtia miten onnellisesti on elämä kohdellut.

Olisinpa tajunnut tarttua puhelimeen ja napsia juhlista kuvia, mutta ei - ei niissä tunnetiloissa.
Siispä kelpuutettakoon jälkitoimituksena otetut kuvat, jossa juhlavieraiden korvikkeena toiminee uskollinen – joskin myös väsynyt spanielini.

Oli sitä onnea toki ennen tätäkin juhlahumua, pelkästään päivän alkaessa auringonpaisteella ja kevääntunnulla. Auringolla on joku ihan käsittämätön vaikutus yleisfiilikseeni ja kevättakkia ja aurinkolaseja esiin kaivaneena fiilis todellakin oli aivan superluokkaa heti aamusta.
Ei se auringonpaiste liitoskipuja ja rööperiin ulottuvaa paineentunnetta poista, mutta kyllä se ulkoilmaan vie – hitaasti mutta kuitenkin.

Auringon ja babyshowereiden lisäksi päivästä teki spesiaalin tapaaminen samassa raskauden vaiheessa olevien mammojen kanssa. Kokoonnuimme vaihtamaan ajatuksia kera massiivisen herkkupöydän. Jotta että kyllä näitä raKKauskiloja on nyt kerätty oikein runsaalla kädellä ja katsottu niin perkeleesti, mitä suuhun menee. Raportoitakoon, että paljon on mennyt.

Tänään alkoi vimppaviimeinen kahden keskinen parisuhdematka ja starttasimme auton niinkin spesiaaliin kohteeseen kuin Turku. Matkan kunniaksi autoon istahtaessa sain aikaiseksi piiiitkän ja kipeän supistuksen. Koska sairaalakassi ei ole vieläkään pakattuna, kipasin supistuksen jälkeen varmuuden vuoksi vielä hakemassa laukkuuni vauvan (liian isot) kotiutumisvaatteet ja tutin. Ties vaikka joutuisi elämysmatkalle Turun Yliopistolliseen sairaalaan.
Siihen ajatukseen ne supistukset sitten loppuikin.

Mutta taivas varjele miten ihastuttavan löydön tein. Silikoninen syöttökoru. Nämä vastaavat ilmestykset kulkevat yleensä nimellä "imetyskoru" mutta koska tämä syövän runtelema meijeri on lopullisesti suljettu, otan täydet valtuudet uskoa vauvan haluavan tarttua asioihin huolimatta siitä, onko suussa utare vai pullo.

Iloa keskelle viikkoa toverit <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...