Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä!
Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia!
Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.

Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni nöyrän hämmentyneesti vastaan, mutta muistutteli että aikani on vasta ylihuomenna. Arvaatteko, minkälaisen epätoivon 12h paasto ja hormoonit yhdessä saavatkaan aikaan? Saman päivän aikoja ei koko Etelä-Suomen alueelta löytynyt ja lopetin puhelun epätoivoiseen huokaukseen: "en pysty tähän enää toiste."

Koska olin joka tapauksessa samaan syssyyn matkalla syöpäklinikalle ylimääräiseen, sovittuun kontrolliin, päätin kilauttaa heille epätoivoissani ja toiveikkaana mahdollisesta sokerirasituksen toteuttamisesta syöpäklinikan laboratoriossa. Sain vihreää valoa puhelimessa nuorukaiselta, jonka lupauksen tunsin jo puhelimessa olevan tyhjä kuin Brooken katse.

Laboratoriossa tunteeni realisoitui laboratoriohoitajan kertoessa, ettei heillä ole kyseiseen toimenpiteeseen tarvittavaa glukoosiliuosta. Olen yleensä sosiaalisesti skarppi kuin harppi ja pidän messuhymyn viimeiseen asti ollessani tyytymätönkin, mutta nyt vain jokin paaston aiheuttama sosiaalinen tunnesuoni katkesi ja yllätysitku saapui keskuuteemme. 

Kiitos kuitenkin valtavan sympaattisen laboratoriotädin, joka poistui hetkeksi huoneesta ja palasi kera uutisen: "Kuule, mäpä tilasin sulle nyt tuolta toisesta sairaalasta putkea pitkin sen liuoksen. Menee hetki. Me selvitään." Ja me selvittiin. Paasto venyi kaiken kaikkiaan 16 tuntiin (!!!!) mutta mä selvisin.
Lisäpontta tutkimuksesta selviämiseen toi syöpälääkärini tapaaminen, joka kertoi syöpämarkkereiden olevan priimaa. "Niin on hyvät, ettei paljon paremmaksi voisi mennäkään."
Ei siis viitteitä syövänkään uusimisesta. Jehna!

Juuri hetki sitten saamani tiedon mukaan minulla ei ole raskausdiabetestä. Sen sijaan haimani ansaitsee palkinnon erittäin hyvästä insuliinintuotannosta. Ja onko ihmekään, kun olen siedättänyt sitä sokerilla jo niin helvetin monta vuotta. Rakkaan ystäväni sanoja lainaten: "Ei raukka paremmasta tiedäkään."
Yhteistyömme – ja vaikka mammajooga Benin ja Jerryn tapaan jatkukoon siis tulevaisuudessakin.


2 kommenttia:

  1. Hihhih hahaa...anteekisi. On vaan niin västäräkkiä, että en voinut olla hymyilemättä..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä, etten sentään itkua aiheuttanut :D <3

      Poista

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...