Siirry pääsisältöön

Reviiri laajentuu.

 Muuton jälkeinen purku sujuu erinomaisesti. Kiitos reilun kokoisen kellarin, johon mielelläni työnnän laatikoita, joiden kylkeen on vihjailtu menneisyydestä.
Tavarat alkavat löytää pikkuhiljaa paikkaansa (muualtakin kuin kellarista) mutta hieman kolkkoa tuntuisi vielä olevan. Paitsi makuuhuoneessa, joka voi kepeästi kantaa nimeä "kellari numero kaksi".  Sinne kun saa niin kätevästi piilotettua kaiken vierailta ja omiltakin silmiltä.
Seiniin sisustaminen ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, joskaan ei sisustaminen ylipäänsäkään. Käynnissä oleva projekti koostuukin nyt sisustuslehtien ja blogien aktiivisesta pläräämisestä, josko sieltä jotain vinkinjuurta hyppäisi silmiin.

Asunnon yksi osuus on kuitenkin tällä hetkellä ylitse muiden. Aina haaveilemani naaman kampauspiste. Ikinä sellainen ei vain ole mahtunut kotiini. Nyt oli sen aika. Todellisuudessa en osaa edes juurikaan meikata, mutta onhan se vaan niin kaunis ajatus. <3
 
25. raskausviikko on pyörähtänyt käyntiin ja olo on kuin ryhävalaalla konsanaan. Väittivät rakenneultrassa poikaa pieneksi, joten on toivottavaa hänen vain pitävän leveistä asuinneliöistä. Reviirin laajentuessa radikaalisti takapihan puolelle lienen saaneeni tarpeeksi selkeän vihjeen alushousukokoelmani päivityksen ajankohtaisuudesta. Vihje ilmeni jotakuinkin alushousujen jäämisenä puoliperstankoon jumiin.
Note to self: Jos  ei mene, niin ei mene. Luovuta.

On jopa jokseenkin huvittavaa lukea kaavoihin kangistuneista raskaussovelluksistakin, kuinka "tunnet jo varmaan rintojesi suurentuneen" tai "olisiko jo hyvä aika miettiä tulevaa imetystä."
Itselleni paljon realistisempia kysymyksiä olisi: "tunnetko takapuolesi jo kasvaneen? Olisiko aika hankkia suuremmat alkkarit?"

Haluan kuitenkin nyt muistuttaa, että kehoni jokainen ylimääräinen muhku on täysin tervetullut. Minä se vain olen. Ihminen. Nainen. Äiti. Itsekuriton, mutta kiitollinen hormonimyrsky.
Palkintoa tietysti odotellessa.

Näissä tunnelmissa ratkean suklaaseen ja istahdan nauttimaan tästä kynttilänvalosta. Hyllystä lisämausteeksi pikku kirjasen verran rakkautta <3
(Leena Yliportimon Small talkia rakkaudesta)

Kommentit

  1. Ihanat kuvat!
    Ole nyt varovainen ulkona...meidän raskaana oleva, kaatui ja alkoi supistukset...onneksi sairaalassa saattin ne loppumaan. On viikko 30.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …