Siirry pääsisältöön

Oma koti ei niin mallis.

Työreissusta palattu ja voi taivas että oma koti tuntuukin ihanalta paikalta. Keskeneräisenäkin.
Tänään oli siitä spesiaalitilanne, että hain kotiin vain nuorimmaiseni – esikoisen nauttiessa mummon huomiosta.
Päätin, että tämä päivä on poikaani varten eikä tule hetkeä jossa hänen tulisi kadota pelimaailmaan. 
Kaikkein tärkein sääntö itselleni oli, etten osaltani myöskään uppoudu puhelimeen vaan olen läsnä. Niin kuin ennen vanhaan, kun vielä hiihdettiin kesät-talvet kouluun ja iloitiin käpylehmistä.
Niin ja oltiin läsnä. Sehän se pointti oli.

Olen aikaisemminkin kertonut elohopeastani, joka maustaa päivän kuin päivän. Hyvässä ja pahassa. Vaikka kuinka valmistaudutaan kohti onnistunutta päivää, voi lopputulos olla kaikkea komiikan ja katastrofin väliltä. Tänään kerättiin pistekori kukkuralleen erinomaisella yhteistyöllä ja se on jo kirjoittamisen arvoinen asia.

Meidän päivän onni koostui yhdessä pyöritellyistä lihapullista, brownieluomusten taiteilusta –unohtamatta viimeisteltyä välineiden (ja suklaisten suupielien) puhdistamista. Ilta huipentui rentouttavaan saunahetkeen kylpyhuoneeseen viritetyn lastenmusiikin kera ja rentouttavaan juttu- ja satutuokioon iltapedissä.
Ihan muina niksipirkkoina haluaisin myös mainita poikani innovaatiosta saunasta puuttuvan löylysetin tilalle. Vedellä täytetyllä leivontakulholla (täyttöastia) ja lääkeruiskulla saa paljon viihdyttävämmät löylyt. Ei sillä 20 millin kertasuhinalla Sauna-Timoa vielä löylytetä mutta kepeään perhekäyttöön oikein hauska lisä.
Päiväni piristys oli kuitenkin tiskikoneen täytössä auttava ja kesken kaiken siitä myös katoava elohopea, joka palasi tovin kuluttua tuiki tärkeän tiedoitteen kanssa sorvin äärelle. 
Kääntöpuolella tiedoitetaan luonnollisesti likaisista astioista, eikä voi kuin ihmetellä kuinka olisimmekaan pärjänneet ilman tätä informaatiota <3

Kävimme hiljattain kiivasluontoista keskustelua elämäni ihmisen kanssa aiheesta "muuttotavaroiden purku" ja siitä aiheutuneet, äärimmäisen poikkevat näkemyserot. Nyt ei ole kysymys sisustuksesta vaan purkuaikataulua koskevista seikoista.

Siinä missä mies haluaa purkaa ja elää yhtä aikaa, haluan minä vain purkaa. Hirveellä törinällä kaikki paikalleen ja sitten vasta eletään. Nyt miehen rykiessä ympärivuorokautista työpäivää ja minun istuessa ikävissäni tässä muuttolaatikkokaaoksessa, olen vaihtanut (mieli)puolta.
Enemmän kuin haluaisin purkaa, haluan nyt istua tässä ja odottaa kotiin saapuvaa kainaloa johon käpertyä. Teinhän myös tänään poikkeuksen purkuaikataulussa viettäessäni laatuaikaa elohopeani kanssa. 
Eikä siinä vielä kaikki. Rykäsen itseni likoon nyt kahden kuvankin verran todisteeksi itselleni siitä, että olen sinut tämän kaaoksen kanssa. 

Olisihan se jo ihanaa laittaa tänne kuvia valmiista kodista, jossa olisi sisustuslehtiainesta kerrakseen. Sen sijaan laitan kuitenkin kuvan todellisuudesta, jossa silitysrauta asuu olohuoneen hyllyllä ja valtaosa muuttolaatikoista keittiönpöydän välittömässä läheisyydessä. Eikä sovi unohtaa kaikkien fengshuiden aateliaa; M&M:n karkinpunaista lastenpyyhettä osana ruokailusisustusta. 

Meissä kaikissa asuu pieni Innon Marko.

Kommentit

  1. Joillakin pikkumiehillä aina vaan tapahtuu...minäkin tunnen yhden...:)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin ja tavarat kyllä löytänevät lopulta paikoilleen �� Älä suotta stressaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …