maanantai 21. marraskuuta 2016

Hormoneilla täytetyn, vilkkaan mielen kootut temput.

No nyt ne hormoonit sen viimeisen tempun teki. 
Kaikkien niiden yläasteaikaisten, sukkapuikkoangstisten  pakkokäsityövuosien jälkeen sain muuan iltana elämäni kuningasidean. Haluan puikot. Ja lankaa.
Hattua täytyy nostaa elämäni miehelle, joka kaikkien lukuistenkin päähänpistojeni jälkeen luo suuntaani lempeän katseen ja toteaa kylmän viileästi: "Haetaanko heti?"
Ja niin haettiin.
Kotiin palatessamme, puikot ja langat sylissäni selasin googlen läpi "superhelpot" "tyhmälle" "aloittelijalle" "epätoivoiselle" -hakusanoja vahvasti käyttäen. Helpoimmatkin ohjeet tuntuivat ylitsepääsemättömiltä tekniikantasoni ollessa "oikea ja nurja" -luokkaa. Jopa neliön mallisten patalappujen ohje oli ylivilkkaille aivoilleni liikaa. 
Jotain sieltä kuitenkin löytyi - ilokseni villasukkaohjeet "for dummies" mutta niiden aika ei ole vielä. Lähdetään nyt ensin tällaisesta suorakaiteen muotoisesta taideteoksesta, jonka lopputuloksen lupaan tuoda teille ilmi välittömästi sen valmistuessa. Kävi miten kävi.

Olen myös äitiys-aktivoitunut ja alkanut tuottamaan kotona asioita vauvaa varten, vaikka aikaa tämän Toopelin syntymään on vielä usean kuukauden verran.
Pikkuista pyykkiä on nyt pyöritelty koneessa ja viikattu kaappiin. Tiedän kyllä kokemuksesta, että tämä ensimmäinen pyykki syntymättömälle on aina paras. Sen jälkeen niskapaskapyykkiä ei pidä enää juuri minään.
Kokosimme myös pinnasängyn makuuhuonettamme täyttämään. Mies yritti kyllä tiedustella, miksi haluan ahtaan makuuhuoneen jo nyt, mutta siihen lienee vain yksi selkeä vastaus. "Koskasiksi."
Ja siellä se aito 70-luvun häkkyrä nyt on. Koko ajan tiellä.

Eikä liene kenellekään yllätys, että lähes nolasin itseni pienen pienen patjaostoksenikin vuoksi.
Kas kun 70-luvulla oli pinnasängyt ilmeisesti ripauksen lyhyempiä kuin nyt, joten Ikean patjassa oli himppasen liikaa fylliä. Kiitos kuitenkin kätevän vetoketjullisen päällisen, ajattelin leikata patjaa sisältä sopivammaksi. Vetoketjua ei vain saanut auki, kun siitä puuttui sellainen käytännöllinen vetoklipsi.
Väänsin ja käänsin pihdeillä "vetoketjuvaunua" suuntaan jos toiseen, mutta kiinni pysyi.
Nappasin kiukuissani ohjeet, kuitin ja patjan kainaloon ja lyllersin takaisin Ikean asiakaspalvelun jonoon vilkaisemaan kädessäni kiukusta rypistynyttä ohjetta; Kuvassa selkeät ohjeet, kuinka vetoketjuvaunu vaatii klemmarin avautuakseen.
Luojalle kiitos, en ehtinyt tiskille asti. Nöyränä poistuin patja kainalossa takaisin kotiin klemmaria etsimään. Ja kuinka ollakaan, ohjeita noudattamalla vetoketju oli auki.
Herra paratkoon, miten selviydyn itse syntyvän tuotteen kanssa.

Terveysrintamalla sen verran uutta, että sain ihan muina mummoina sydänseurantalaitteen hiljattain vuorokaudeksi tarkistelemaan, että käyrä ei ole hiljattain suoristumassa.
Olen saanut syöpähoitojeni aikana sytostaattia ja täsmälääkettä, jotka kuormittavat sydäntä melkoisesti. Nyt kun sydän on erityisen kovilla huolehtiessaan myös tarpeiden riittämisen sisälläni kasvavalle ihmeelle, oli syytä tarkistaa että sydämeni jaksaa tehdä hänelle annetun työn kunnialla.
Sydämeni suoriutui tehtävästä vain muutamin miinuspistein rytmihäiriöiden ottaessa omaa sooloa arjessani. Lisälyöntejä on tavallista enemmän, mutta koska ovat kovin lyhytkestoisia, ei niille tällä hetkellä tehdä mitään.
Se vaivasen haahkan päiväkirjasta.

1 kommentti:

  1. Odotan innolla kuvia valmiista sukista..:)
    Hyvä, että sydämesi on vahvaa laatua♥

    VastaaPoista