Siirry pääsisältöön

Muuttolaatikkoelämystä ja kakkuloita.

23. raskausviikko on pyörähtänyt käyntiin.
Moni kysyy, pelkäänkö syöpää nyt raskauden myötä enemmän. 
Kyllä ja ei. 
Pelkäsin aluksi valtavasti. Pelkäsin, että syöpä uusisi juuri nyt ja meitä kohdannut onni otettaisiin heti pois. Pelkäsin, että joutuisin tekemään valintoja oman ja sisälläni kasvavan elämän väliltä.
Nyt kun niin sanottu "päätösaika" on ylitetty, olo on helpottunut.
Jos nyt sairastuisin, en joutuisi enää tekemään päätöksiä vauvan elämän jatkumisen suhteen.

Tottakai olemme puhuneet tulevan lapsen isän kanssa mahdollisesta uusiutumisriskistä ja tilanteesta, jossa hänen tulisi kasvattaa lapsemme yksin. Kiitos kuitenkin ympärillämme olevan rakkaan ja laajan tukiverkon, tehtävä ei olisi laisin mahdoton. Surullinen, muttei mahdoton.

Tämä ei ole kuitenkaan aihe, jota nyt liikaa miettisimme tai murehtisimme. Lähinnä joskus tulee käytyä yllätyksellisen elämän realiteetteja läpi. Kuulunee elämään.

Elämä muuttolaatikoiden keskellä on kyllä melkoinen elämysmatka.
Kiitos tekniikan ihmemieheni, purkuhommat eivät kyllä pääse enää helpottumaan kun on oikeanlaiset tulostussysteemit ja infotarrat hallinnassa. Muuttoapukin taitaa kiittää.
#nörttimikänörtti

Piipahdus I love me -messuilla lasteni isän puolison (oisko tälle mitään lyhyempää termiä. Ystävä on kyllä aika lyhyt ja ytimekäs) kanssa oli varsin onnistunut. Alkoholittoman kuohuviinilasillisen lisäksi hyppysiini tarttui uusi kulmaväri – jota olen nyt ahkerasti harjoitellut käyttämään, kasa Puhdistamon taivaallisia raakasuklaita (joita niitäkin ahkerasti maistellut) ja ilmaislipuke Instrumentariumin näöntarkastukseen.

Jälkimmäinen muistutti kolmen vuoden takaisesta, aavistuksen ilmoille jääneestä hajataittodiagnoosista, joten otin vinkistä vaarin ja kävin tarkastattamassa tämän päivän näköni.
Enpä arvannut messuilla kirjastotätiä hupimielessä leikkineenä, että kakkuloista olikin tulossa arkipäivääni. Molempien silmien hajataitto oli ottanut purjeet alleen ja silmälaseista tuli kertalaakista ajankohtaiset.

Vanhuuskaan ei tule yksin. Samaisen tutkimuksen myötä näyttäisi päivittyvän myös kumppanini nenänpielet.
(Kuvan vasemman puoleinen hehkeä leidi ei liity edellä mainittuun tapaukseen.)

Nyt tartteis sitten lähteä ottamaan selvää näistä joka tuutista puskevista "osta kaksi erikoisteholinssiä ja saat sangat ja lisälinssin kaverille ja mummollekin kaupan päälle" -typpisiä mainoksia, joihin ei ole aiemmin tarvinnut kiinnitellä huomiota. Mä en tajua näistä YHTÄÄN mitään.

No täällä mä nyt taas vaan kirjoittelen, vaikka pitäisi olla niitä muuttolaatikoita täyttämässä. Oli vain pakko ottaa pieni tauko tästä kaaoksesta. Toisinaan tuntuu, että joku pyhä perkele käy lisäämässä vaan piruuttaan jo tyhjennetyille tasoille lisää pakattavaa.
Pikaterveiset! Palataan höpöt <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …