Siirry pääsisältöön

Pesänrakennusvietin haasteita ja elämän nälkää.

Pesänrakennusvietti on saapunut keskuuteemme. Se alkoi äärimmäisellä tarpeella saada isompi asunto ja pian. 
Olen asunut aikuisikäni aikana 15 eri osoitteessa. Voin siis kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa tietäväni, miten asuntohaku toimii. Vaihtoehtoni ja mahdollisuteeni vuokra-asumisen suhteen ovat selvillä.
Koskaan asuntohaku ei ole kuitenkaan osoittautunut näin vaikeaksi, kuin nyt.

Koska pesänrakennusviettini ei saanut vastakaikua vuokraavilta tahoilta itselleni sopivassa määräajassa (like heti), teimme jo päätöksen pärjätä nykyisessä asunnossa. Myös taloudelliset seikat puolsivat päätöstä.
Jotta tämä kaikki kuitenkin onnistuisi vaatisi se välittömiä muutoksia sisustukseen. On yhtä kuin hetimmiten tapahtuva Ikea-reissu. 

Muutokset saatettiin jo hyvään alkuun, mutta ajatus 65 neliöstä viiden hengen perheelle on osoittanut lievää uusinta-ahdistusta. Edes asunnon pienet menot eivät täysin vieneet muuttohaluja pois.

Olemme siis jatkaneet uusien neliöiden etsintää – tuloksetta. Laajentaneet budjettia ja aluetta – turhaan. Vielä ei ole kiire, mutta pahoin pelkään että helmikuu tuleekin pyytämättä ja yllättäen. Vauvasta nyt puhumattakaan. Jäämme toiveikkaina odottamaan asuntoihmeitä.
<3
Sattuipa tänään arkeani roimasti piristänyt tilanne bussipysäkillä kun itselleni tuntematon nainen asteli luokseni kysyäkseen, voisinko tulkata hänelle englanniksi saapuneen tekstiviestin.
Luin viestin useaan kertaan ja mietin kuinka suomennoksen lauseesta "I'll give you money, if you suck my dick" voisi tehdä vähemmän kiusallisesti. 
Olematta piiruakaan rasistinen, on pakko myöntää että kyseisen kulttuurin edustamaan stereotypiaan tämä viesti istui kuin happy ending konsanaan. Päätin olla rehellinen ja tulkkasin viestin sisällön juuri sellaisena kuin se oli.
Kirosanojen saattelemana sain tehtäväkseni kumota stereotypiat ja kirjoittaa lähettäjälle viestin takaisin, jossa kehoitetaan pitämään tunkkinsa. Tein työtä käskettyä ja pohdin, miten hyvin omassa sirkuksessani asiat oikeastaan ovatkaan.

Ex-naapurini sanoja lainaten: "Olet itse oman sirkuksesi tirehtööri".

Ja se toden totta pitää paikkansa. Nyt vain tämä hormonihirmuinen tirehtööri on myös varsin nälkäinen tirehtööri. Otimme eilen vapauden nauttia työrupeaman jälkeisestä vapaapäivästä ja lähdimme kohti Helsingin elokuva- ja ravintolatarjontaa.

On pakko jälleen arvostaa kumppanin panostusta elokuvavalinnassa. Bridget Jones's Baby ei ollut se päätös, johon olisin uskonut saavani ensisijaisen tuen. 
Erityistä iloa tuotti nähdä, miten panostus ei suinkaan ollut ainoa laatuaan – monet miehet olivat lähteneet hormonihirmuisten rakkaidensa tueksi. Ja näyttivät lopulta jopa nauttivan siitä. 
Yritän tässä sanoa, että leffa oli oikeasti hyvä ja suosittelen sitä ihan jokaiselle.

Mitä siihen nälkään tukee, niin Kampin Parilla Espanola vei hyvien arvostelujen vuoksi voiton ravintolavalinnassa.
Astelimme sisään tuohon pieneen ja tunnelmalliseen ravintolaan täysin tietoisina siitä mitä haluamme. Suoraan pääruokaan koska nälkä ja himo.

Pääruoan jälkeen jälkiruokalista houkutteli kehoa ja mieltä, kunnes aivan pyytämättä ja yllättäen hormooninhuuruiset silmäni harhailivat takaisin lähtöruutuun – alkuruokalistaan. 
Ilman mitään käytöstapoja menin ja tilasin pääruokani jälkiruoaksi alkuruoan. Ja jälkiruoan.
Kiitos jo pömpöttävän vatsani ja oman parhaansa tiedostavan tarjoilijarouvan – tilaukseni vastaanotettiin hiljaa ja ymmärtäväisesti.
Lienee selvää, etten ehtinyt kuvata annoksiani, mutta annan suositukseni ilman niitä. Nam.
<3

Nyt on mentävä, koska alla näkyvää vatsaa ei kasvateta pyhällä hengellä. 
Valtavan suurenmoisen ihanaa ja alati nälän täyttämää viikkoa myös teille <3 
PLOP.


Kommentit

  1. Ihana vauva-masu...♥♥
    Toivottavasti saatte asuntoasiaan helpotusta..:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …