Siirry pääsisältöön

Arjen simsalapimpsa.

Kyllä kannatti pikkusen epätoivoistua niin jo alkaa tapahtua.
Tiesin, että vielä joku päivä kohtaan sen asunnon jossa sisään astuessa tulee fiilis, että tämä se on. Tämä on meidän koti.
Ja niin tapahtui. Harmi vain, että kyseinen asunto oli varattu jo toiselle perheelle. Jäimme siis vain haaveilemaan ja toivomaan ihmettä.

Kiitos nykyajan wifi-mahdollisuudet – saimme tiedon asunnon vapautumisesta kuitenkin eilen pilvien päälle matkustaessamme ilmojen halki Lontooseen. Väitän olleeni uutisen kuullessani vähintään yhtä innoissani, kuin edessäni istunut pieni tyttö joka laskeuduttuamme huudahteli kerta toisensa jälkeen: "Minä nään Lontoosen. Minä nään Lontoosen. Minä nään lentokoneen ja Lontoosen".
Olimme siis innoissamme.

Ja oi kyllä – täällä ollaan taas.
Ystäväni tiedusteli syitä lähtöömme. "Vielä kun voi. Kohta meidän elämä taas loppuu" vastasin. Johon ystäväni totesi kokemuksen syvällä rintaäänellä ne kaikkien aikojen kannustavimmat sanat vauva-arkeen: "Niin loppuu."
Mennyt viikko on suonut meille asunnon lisäksi myös aimo annoksen muitakin onnellisia hetkiä kokemuksen pankkiin. Viimeisimpänä mielenrauhaultra, jossa koimme onnen lisäksi yllätyksen hetkiä.
Lähdimme muutama viikko sitten samaisesta tutkimuksesta käsissä epävakaa tyttöveikkaus.
Tällä kertaa tutkimuksessa selvisi, että rinsessamme onkin kasvattanut kuukaudessa pallit. Simsalapimpsa vain. Poikaa pukkaa. <3

Tässä kohtaa lienee sopivaa sanoa että molempi parempi, mutta lainaisin ennemmin räväkän anoppini toteamusta: "Tän mummon lapsenlapsella on munat, sukupuolesta riippumatta". Allekirjoitan.

Kuvat ultrasta jäivät pitkälti selkäpuolen otoksiin – kiitos isältä perittyjen geenien, joiden nojalla ei ole tarvetta tehdä itsestä juurikaan numeroa. Unta ja hiljaisuutta arvostetaan aivan omalla tyynellä tavalla. Sellaisesta ei meikäläisellä ole juurikaan kokemusta.
Elohiiren lailla vaan sinne tänne. Unta sen verran kuin on pakko.

Vaan mitä reissuun tulee, niin onhan täällä ihanaa. Mitään massiivisesti poikkeavaa viimekertaiseen verrattuna emme ole vielä ehtineet tehdä. Mitä nyt tänään vaihdoin perinteisen englantilaisen aamupalani vegeversioon. Melkoisen radikaalia.

Ainiin ja saatoin hieman yliampua innostuksissani Primarkin vauvaosastolla. Jopa niin paljon, että kassaneiti tiedusteli olivatko kaikki vaaleansiniset unelmat tulossa lahjaksi vai minkä ikäinen poika minulla on. Änkytin naama punaisena, pientä kumpuani osoittaen, että hän on vielä täällä. Ja tovin vielä onkin. Äiti ulkopuolella vain on vähän turhan innokas.
Pahoittelut homssuisesta asettelusta, mutta vielä en ruvennut näitä sentään hotellissa silittämään.

Tiivistettynä olo on isosti kiitollinen. 
Nyt lähden hoitamaan nälkäkiukkuani, joten palataan pian. Iloista alkanutta viikkoa! <3

Kommentit

  1. Ihanaa, että jaksat reissata!
    Primark on oikesti "vaarallinen" paikka. �� Sieltä löytää kaikkea tarpeellista!
    Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa se. Siellä menee aivan sekaisin <3 Ja toistaiseksi reissaaminen onnistuu. Kohta tuskin enää niin kepeästi :)

      Poista
  2. Ihanaa että sinulla on ihanaa, olet sen todella ansainnut. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavan suuri kiitos Anonyymi ja ihanaa, aurinkoista syksyä myös sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …