Arjen simsalapimpsa.

Kyllä kannatti pikkusen epätoivoistua niin jo alkaa tapahtua.
Tiesin, että vielä joku päivä kohtaan sen asunnon jossa sisään astuessa tulee fiilis, että tämä se on. Tämä on meidän koti.
Ja niin tapahtui. Harmi vain, että kyseinen asunto oli varattu jo toiselle perheelle. Jäimme siis vain haaveilemaan ja toivomaan ihmettä.

Kiitos nykyajan wifi-mahdollisuudet – saimme tiedon asunnon vapautumisesta kuitenkin eilen pilvien päälle matkustaessamme ilmojen halki Lontooseen. Väitän olleeni uutisen kuullessani vähintään yhtä innoissani, kuin edessäni istunut pieni tyttö joka laskeuduttuamme huudahteli kerta toisensa jälkeen: "Minä nään Lontoosen. Minä nään Lontoosen. Minä nään lentokoneen ja Lontoosen".
Olimme siis innoissamme.

Ja oi kyllä – täällä ollaan taas.
Ystäväni tiedusteli syitä lähtöömme. "Vielä kun voi. Kohta meidän elämä taas loppuu" vastasin. Johon ystäväni totesi kokemuksen syvällä rintaäänellä ne kaikkien aikojen kannustavimmat sanat vauva-arkeen: "Niin loppuu."
Mennyt viikko on suonut meille asunnon lisäksi myös aimo annoksen muitakin onnellisia hetkiä kokemuksen pankkiin. Viimeisimpänä mielenrauhaultra, jossa koimme onnen lisäksi yllätyksen hetkiä.
Lähdimme muutama viikko sitten samaisesta tutkimuksesta käsissä epävakaa tyttöveikkaus.
Tällä kertaa tutkimuksessa selvisi, että rinsessamme onkin kasvattanut kuukaudessa pallit. Simsalapimpsa vain. Poikaa pukkaa. <3

Tässä kohtaa lienee sopivaa sanoa että molempi parempi, mutta lainaisin ennemmin räväkän anoppini toteamusta: "Tän mummon lapsenlapsella on munat, sukupuolesta riippumatta". Allekirjoitan.

Kuvat ultrasta jäivät pitkälti selkäpuolen otoksiin – kiitos isältä perittyjen geenien, joiden nojalla ei ole tarvetta tehdä itsestä juurikaan numeroa. Unta ja hiljaisuutta arvostetaan aivan omalla tyynellä tavalla. Sellaisesta ei meikäläisellä ole juurikaan kokemusta.
Elohiiren lailla vaan sinne tänne. Unta sen verran kuin on pakko.

Vaan mitä reissuun tulee, niin onhan täällä ihanaa. Mitään massiivisesti poikkeavaa viimekertaiseen verrattuna emme ole vielä ehtineet tehdä. Mitä nyt tänään vaihdoin perinteisen englantilaisen aamupalani vegeversioon. Melkoisen radikaalia.

Ainiin ja saatoin hieman yliampua innostuksissani Primarkin vauvaosastolla. Jopa niin paljon, että kassaneiti tiedusteli olivatko kaikki vaaleansiniset unelmat tulossa lahjaksi vai minkä ikäinen poika minulla on. Änkytin naama punaisena, pientä kumpuani osoittaen, että hän on vielä täällä. Ja tovin vielä onkin. Äiti ulkopuolella vain on vähän turhan innokas.
Pahoittelut homssuisesta asettelusta, mutta vielä en ruvennut näitä sentään hotellissa silittämään.

Tiivistettynä olo on isosti kiitollinen. 
Nyt lähden hoitamaan nälkäkiukkuani, joten palataan pian. Iloista alkanutta viikkoa! <3

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jaksat reissata!
    Primark on oikesti "vaarallinen" paikka. �� Sieltä löytää kaikkea tarpeellista!
    Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa se. Siellä menee aivan sekaisin <3 Ja toistaiseksi reissaaminen onnistuu. Kohta tuskin enää niin kepeästi :)

      Poista
  2. Ihanaa että sinulla on ihanaa, olet sen todella ansainnut. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavan suuri kiitos Anonyymi ja ihanaa, aurinkoista syksyä myös sinulle <3

      Poista

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...