Siirry pääsisältöön

Elämäniloa horjuuttavat paholaiset. Ja muuta lomakivaa.

Just kun meinasin tulla tänne avautumaan alati jatkuvasta blogitauostani ja siitä, miten kesä meni hujauksessa, niin jo se pukkas semmoset helteet, ettei kukaan pääse vitsailemaan Suomen vähälumisilla juhannuskuvillakaan.

Tokkiinsa tästä helteestä pitää nyt nauttia ja vannon että tänään kovasti yritin. 
Ensin yritettiin ystäväni kanssa Oittaan Angry Birds -puistossa josta käteen jäi lähinnä ampiaisenpistos ja jalkaan uunituore hanhenpaska.

Fiiliksen kadottua lopullisesti siirryttiin yrittämään niin perkeleesti lisää 20 kilometriä tutumpaan ja turvallisempaan vesialueeseen, kunnes ampiaiset ihan kuin kettuillakseen päättivät olla taas läsnä.

Jopa autontankkaus keskeytyi niinkin yllättävään ongelmaan, kuin helmoihin pyrkivä ampiainen.
Tankkauspisteen "cancel" -nappi on muuten yllättävän hidas tosipaikan tullen. Oli lähellä, etten hylännyt pankkikorttiani sen siliän tien.

Jotta kyllä se on niin, että elämänilollakin on rajansa ja mun uskoni kesään loppui nyt. Kääntymys talven lapseksi on vahvasti läsnä.

Todellisuudessa loma on ollut hieno ja tapahtumarikas muutenkin kuin näiden lentävien paholaisten osalta. Kuten elämäni nyt yleensäkin tapaa olla.
Otettiin ripaus kaupunkitunnelmaa Turussa ja Porvoossa. Jälkimmäinen Haikon kartanon lahjaksi saadulla majoituksella tietysti.

Kaupunkilomien jälkeen piipahdus Hästön saaristossa loi hetkellisen rauhan ennen kotiinpaluuta. Lukuunottamatta vesiteitse tapahtunutta yhteisaktiviteettia, josta olisikin pari valittua sanaa kerrottavana.

"Näin tiedät onko suhteesi kestävä" -tuubaa on joka mediatuutti täynnä. 
Kuulkaa, jos joku sen tietää, niin se on kymmenen minuutin kajakki. 
Kokeilkaa vaikka.
#ÄLÄmelo #lopeta #äläkeikuta #äläliiku #annaminä #mitäsäteet #hiljaa #annatännese #rantaanheti #nyt

Mutta kaiken se kestää. Myös kymmenen minuutin kajakin.

Ja joku tässä salatussa parisuhde-elämässäni on kuitenkin mennyt oikein, sillä en muista olleeni koskaan näin tasapainoisessa tilassa yhtäjaksoisesti. 
(Pikakiukkuja ei lasketa. Kuuluu pakettiin - sanovat.)

Joku voisi epäillä sairastavani tämän (ja monen muun) kirjoituksen perusteella jonkin sortin jakomielitautia, mutta ei hätää - kyseessä on vain turhan runsaan määrän elämäniloa täynnä olevan, tavallisen kottaraisen ylibuukattu ja aivan viivojen yli väritetty naisenmieli.

Värittää pitäisi myös tämä vahvan lomalookin saanut, naamaksikin kutsuttu, kulmakarvoihin peittynyt laaja yläalue ja siinä tämän kottaraisen elvyttää Lumene.

Kyllä kuulkaa - kusti polkasi aivan ihanan kesäpaketin Lumenen toimesta ja vaikka kusti polkasikin sen verran rivakasti, että luomiväritkin vaihtoivat asemaansa rasioissa, niin emme anna sen häiritä. Kokeiluun menee joka ikinen ja siitä showsta lisää pian <3


P.S. Kuvausputkeen en ole vielä päässyt, kun tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista, mutta pulssi tuntuu yhä.
<3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …