Siirry pääsisältöön

Kottaraisen vappu(haalari)

Hitto, vappujuhlat yllättivät kottaraisen ja oli hankittava pikaisesti päällepantavaa. 
(Shoppailu – tuo kohtaloista karmein.)

Viitaten edelliseen blogikirjoitukseeni trendiviiveestä – tein sen taas.
Hyppysissä elämäni ensimmäinen HAALARI.

Ystäväni puki tällaisen "potkupuvuksikin" tituleeratun asun päällensä 5 vuotta sitten. Minä löysin sen elämääni eilen. Enkä haluaisi pukea päälleni enää muuta.

Olkapäät paljastavan potkupukuni neitsytmatka alkoi eilen, mutta ihan loppuun asti en asuvalintaani miettinyt napatessani alle vain olkaimelliset rintaliivit.
Kiitos selkäviipaleilla täytettyjen ja painovoimaa uhmaavasti kurottujen kumpujeni, potkupuvun pukeminen päälle ilman kumpukannattimia oli mahdollista. Joskin pieni riski.

Koska kumpujani ei ole siunattu tuntoaistein, on olemassa hienoinen mahdollisuus jossa hyvän biisin kuullessaan kummut huomaamattani ottaisivat niin sanotusti "tilan haltuun".
Korviini ei ole kuitenkaan kantautunut tietoa mahdollisesta syöpämuijan kannushowsta.

Sen sijaan kuppikakuilla täytetyille pakaroilleni tämä asu ei anna piiruakaan anteeksi.
Tilaa lyllertää on. Ja se näkyy.

Potkupuvullani on kuitenkin monta loistavaa persoonaa.

1. Korkokengät vain jalkaan ja kultalaukkua kylkeen – juhla-asu on valmis.
2. Juhlista palatessa kengät hittoon ja asu päällä pötköttämään sohvalle. Tadaa – taivaallinen kotiasu.
3. Seuraavana päivänä sandaalit jalkaan ja potkupuvussa vappupiknikille.
(Valitettavasti vain tästä kokonaisuudesta kuvatodisteita)

En halua oikeasti riisua tätä enää ikinä. Mun keho voi just nyt niin valtavan upeesti. Sillä on tilaa liikkua ja se nauttii siitä. Se voi tehdä vaikka kuperkeikan ilman että kiristää tai hiertää yhtään mistään.
Mieli hakeutuu jo hankkimaan potkupukuja lisää.

Potkupuku – Gina Tricot

Piknik-menu Vantaalaisittain ei ollut Tähtitorninmäelle tarpeeksi arvokas, joten pysyttelimme suosiolla arvoisessamme lähipuistikossa.
Ruissipseillä, Brie-juustolla sekä viikunahillolla ei Helsingin työväkeä säväytetä.
Yhden spanielin huomion sillä kyllä sai.

Vappuillan kruunasi tietysti perinteinen maksalaatikko. Eikä niin perinteisistä astioista, vaan (ainoista puhtaista) eniten lautasia muistuttavista – TADAA teekupeista.


Onni – ei se oo niin justiinsa. <3

P.S. Vappuja piti kanssa toivottaa, mutta se ny meni jo.

Kommentit

  1. Olen lukenut blogiasi jonkun aikaa js todella kiva muutos tämä lifestyle. Nimittäin ensin oli sitä syöpää, sitten hiukan uutta elämää ja nyt oikein onnea pursuava "uusi" elämä. Tulee hyvä mieli lukiessa näitä sinun juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja kiitos Terhi kun jätit tämän kommentin <3 On niin mukava kuulla palautetta (ihan laidasta laitaan) näistä kirjoituksistani. Motivoi taas jatkamaan. Ihanaa ja aurinkoista kesää!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …