Siirry pääsisältöön

Hello from the other side.

Reissu lunasti kaikki lupauksensa sateisesta Lontoosta.
Siellä on hirveen vaikeaa olla nättinä, kun sataa kaatamalla. Päätettiin, ettei olla sokerista eikä täten investoitu sateenvarjoon. Ponnarinkin kähersin – ihan vain piruuttani.
Arjen wet t-shirt -näyttelyhän siellä on käynnissä kaduilla ympäri vuoden, mutta näillä eväillä ei ole syytä osallistua,

Olen käynyt Lontoossa kahdesti aiemminkin, mutta niitä kertoja ei lasketa koska kyseessä on molemmilla kerroilla ollut edellisen työyhteisöni pikkujouluretki. Minä ja 10 miestä ei tiedä kuin paikallisten pubien olutnähtävyyksiä.

Tällä kertaa tuli luuhattua siellä sun täällä – 75 600 askeleen verran. Ilman olutta.

Sade pakotti jättämään kameran päiväretkiltä pois, mutta nappasin puhelimella muistoksi pari kuvaa näistä syötävän ihanista taloista, jotka olisin mielelläni pakannut matkalaukkuuni mukaan.
 

Reissun ehdottomiin kohokohtiin lukeutuu kuitenkin Camden Townin laitamilta löydetty vintagehenkinen Oat Milk -kahvila, jossa maidottoman ihanien kauramaitolatte-valikoimien lisäksi tarjolla on suolaisia ja makeita vegeleivoksia ja sen semmoista hippipurtavaa – lämminhenkistä palvelua unohtamatta.
Harmillisen tyhjää tuntui olevan ja aukioloaikojakin oli supistettu hiljattain. Olisin ollut ihan valmis pakkaamaan tämänkin pienen kahvilan matkalaukkuuni ja tuomaan kotimaan kamaralle.

Tämän suosittelen kokemaan ja tukemaan, jos yhtään arvostaa tämänkaltaisia asioita.
<3


Koska mukanamme oli vain käsimatkatavaroille tarvittava tila, ei massiivisten tuliaisten tuominen ollut mahdollista. Sen sijaan otimme muistoksi muutamat Fish & Chipsit ja runsaan annoksen muuta evästä, jotka kulkevat todella kätevästi mm. vatsan ja pakaran seudulla kotiin saakka.

Ihan jo jännittää, kumpaanko pakaraan ne nämäkin nutellavohvelit lopulta asettuu.

Maksimoimme kyllä viime hetken kalorinpolton juostessamme lentokentän läpi – taulujen jo vihjatessa portin sulkeutuneen. Hikiniagaran saattelemana istuimme koneessa 10 minuuttia ennen nousua.

Pahoittelut vieressä istuvalle rouvalle, joka joutui kokemaan 3 tunnin hikiniagarani niin läheltä.

Ja kiitos Lontoo, toivottavasti tapaamme vielä <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …