Siirry pääsisältöön

Valinnanvapauden suomaa onnea.

Elämäni sai taas ripauksen arkista onnea, kun muistin mahdollisuuteni valinnanvapauteen.

Olin päättänyt lähteä elokuviin. Liputkin varattu ja kaikki.
Suuntasin auton kohti elokuvateatteria, eikä aikaakaan kun tein jo valintaa parkkipaikasta.
Olin NIIN lähellä onnistua tässä arjesta poikkeavasta suunnitelmastani, kunnes jotain tapahtui.
Se iski kehooni uskomattomalla voimalla – 
YLLÄTYSNÄLKÄ.
Eikä mikä tahansa yllätysnälkä. Sellainen yllätysnälkä, joka tyytyy vain yhteen ja ainoaan ruokalajiin eikä todellakaan odota elokuvan päättymiseen saakka. Tuskin edes alkamiseen.
Tämä yllätysnälkä rajuimmasta päästä ajaa vaikka toiseen kaupunkiin saadakseen haluamansa.

Oli tehtävä nopeita päätöksiä. (Ja nehän minulta sujuvat.)
Leffa jäi siltä istumalta kokematta, ollessani jo matkalla kohti himoitsemaani ravitsemusliikettä.

Mitä tästä opimme?
On ihan OK muuttaa mieltänsä. Ja sekös teki taas onnelliseksi. Ja kylläiseksi. <3
Nälkä, mikä ihana tekosyy.

Onnelliseksi teki myös sunnuntaisen aamupäivän keväinen kuvaushetki ihanan Olen nainen -blogin Julin kanssa.

Mennyt Nycin reissu kasvatti melko suppeaa treenihousuvalikoimaani kahdella värikkäällä lahkeella löytäessäni nämä Calvin Kleinin diskounelmat jättimäisestä outlettaivaasta.

Tänään oli erinomainen päivä koeajaa nämä diskopöksyt ja lähes kiivetä niissä vaikka puuhun.




Kuvat: Juli <3

Nyt istun ja kirjoitan Helsingin kalliolla. Aurinko paistaa suoraan syliin ja olo on kuin aurinkokennolla konsanaan.
Mieletön energiaryöppy.
<3

Ja koska onnea ja energiaa ei ole koskaan liikaa, niin arvatkaapa mitä.
MÄ SAIN KUKKIA (ku kävin itte ostamassa.)
#becausimworthit


Vein tämänkin kimpun haukkaamaan vähän raitista ilmaa ja tuomaan iloa lajitovereilleen, mutta eivät kaverit näyttäneet enää ilahtuvan.


Annetaan heidän nyt syrjäytyä rauhassa.
<3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …