Siirry pääsisältöön

Tosta katsotaan ja tosta painetaan.

Voi kevät ja sen värit.
Hieman apaattisen parvekepuutarhani ainokaiset ottivat maanantain saapumisen varsin raskaasti.
Look oli lähes yhtä persoonallinen kuin omani aamuisin.



Viimeaikaisesta kuvaspämmäyksestä kenties joku nokkela onkin jo saattanut aavistaa, että räpsimisestä on tullut varsin mieluinen juttu.
Tämä ei suinkaan ole elämässäni uusi tilanne – päinvastoin olen saanut parisuhde-elämäni aikana myös kritiikinomaisia vinkkejä, että tietyt hetket olisi kenties hienompaa kokea ihan itse, eikä niinkään näytön läpi.
Huippuidis.

Nyt hyppysissäni on kuitenkin ekaa kertaa oikea kamera, jota pitäisi enää oppia käyttämään.
Kuten moni varmasti aavistaa, en ole niinkään oppaidenlukuihmisiä vaan enemmänkin kantapääkäytännön hallitsevia mestareita, joten melko monen nippelin ymmärtäminen on haaste.
Jos jollain on suositella sellaisia lapsille suunnattuja, kuvallisia "tässä on kamera" -tyyppisiä kirjoja niin olen kiinnostunut.
Siihen asti voitte ihailla näitä pikkusen persoonallisia räpellyksiäni.

On selvää, että myös elohopeani kiinnostui tästä kotiin pölähtäneestä hökötyksestä, joten jaoin kaiken tietoni kuvauksesta myös hänelle. "Tosta katsotaan ja tosta painetaan."


Poikani omaksui äidiltä opitut taidot odotettua paremmin ja rykäsi ensimmäiset omat otoksensa melkolailla upeasti.
Vai mitä olette mieltä?



Niin että laitappa lapsi asialle ja jätäppä itse sitten kokonaan vaikka tekemättä.
<3

Nyt on ollut työn ja vapaa-ajankin puolella sen verran haipakkaa, että huomaan kaipaavani rauhaa ja hiljaisuutta. Mökkiloma-ajatus houkuttelee.
Edes pieni viikonloppu jossain kehoa ja mieltä hivelevässä maisemassa. Saunaa ja rentoutumista.

Siihen asti nuuhkutellaan vaan pienissä erissä näitä kaupunkipölyllä tuunattuja kevättuulia.


Eikä siinä suinkaan kaikki. On olemassa myös muita rentoutumismahdollisuuksia kiireiseen arkeen ja tänään oli taas sellainen päivä.
TÄYDELLINEN RIPSIHUOLTO. <3

Kun sytostaatit aikanaan pudottivat viimeisetkin ripsihaivenet, peilikuva oli aika karu. Päätin, että kunhan tyngät alkavat taas kasvaa, etsin itselleni luottolaittajan ja laitatan itselleni sellaiset räpyttimet että Tukiainenkin kalpenee.

Kerralla lykästi ja sille tielle jäin. Löysin aivan kertakaikkisen ihanan ja taitavan Birgitin.
Väitän, että haiventynkäni oli melkoinen haaste mutta Birgit onnistui loihtimaan ripsistäni upeat.
Muistan elävästi, miten ylpeä olin siilitukkani seuraksi pölähtäneistä räpsyistä.
<3


Joten kaikki Helsingin Arabiaan kykenevät. Käykää ihmeessä kokeilemassa Birgitin ripsitaitoja ja ennen kaikkea ihanan lämminhenkistä palvelua.
Eikä todellakaan ole hinnalla pilattu. (Eikä tämä maksettu mainos.)
Lämpimästi suositellen Salon Arabia 152a
<3

P.S. Ajatussyöpä pelottelee keuhko-oireilla. Olen oman itseni omalääkärinä todennut sen olevan astmaa ja kevätallergiaa.
Syöpäklinikka vahvistakoon pian keuhkokuvalla.
"Terve" kunnes toisin todistetaan <3

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …