Siirry pääsisältöön

Arjen hokkus pokkus.

Joka vuosi se yllättää - kevät. Ja allergia.

Aamun peilikuva yritti kertoa, että Quasimodo oli nyt ryypännyt viikon liikaa – silmät eivät vaan tahtoneet mahtua auki. Ympärillä kukoistavasta muusta turvotuksesta puhumattakaan.

Sellaisena pubiprinsessana oli suorastaan ainutlaatuista lähteä haastattelemaan uutta henkilöä töihin. Että tervetuloa vaan joukkoon upeaan. Meillä ei ole tapana nukkua.

Kotiinpaluu olikin sitten lähes yhtä hohdokas. Juoksin junaan, johon ehdin juuri ja juuri – kiitos ystävällisen naisihmisen, jonka jalat veivät junan oville omieni ohi.
 Puuskutin kuin suurempikin sika, joka ei juoksuaskelista ollut ennen kuullutkaan.
Matkaa kruunasi otsalta valuva hikiniagara, joka motivoi riisumaan takin vilkkaasti – ihan vain todetakseni että paita oli väärinpäin päällä.
Siinä ruuhkajunakansan ympäröimänä oli aika laittaa arvontalaulu soimaan;
Kumpi lienee nolompaa – laittaa takki yhtä nopeasti takaisin päälle kuin se irtosikin, vai kantaa paita ylpeänä selkälappu leuassa perille saakka.
Valitsin jälkimmäisen.

Eilinen päivä menikin lähes yhtä onnekkaissa tunnelmissa, kun juotin teekupista yrttilientä 2 kk vanhan MacBookkini näppäimistölle. Uutta hikeä pintaan henkisestä kärsimyksestä – huoltoa lähenevistä juoksuaskelista puhumattakaan.
Mutta elämä on.

Muttei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin.
En tiedä olenko vielä tuonut tarpeeksi selvästi ilmi rakkauttani Adidasta kohtaan. Pidän heidän tuotteistaan. Paljon. Erityisesti väreillä leikittelevistä sellaisista.

Tänään tapahtui melkoinen hokkus pokkus etsiessäni kotiavaimia kotini jokaisesta rööristä. Yksi rööri oli kuitenkin ylitse muiden. Vaatelaatikko, jonka sisältä löytyi jo tovin kuolaamani laukkuasia.
Adidas Airline confete.




Blogianonyyminä pysyttelevä piilottaja oli hautonut yllätystä, mutta pimittänyt tätä ihanuutta valmiina ojentamaan sen sopivan tilaisuuden tullen ("kun osaat käyttäytyä").
Suorastaan nerokas ajatus piilottaa naiselta jotain ja ojentaa mahdollisten erimielisyysneuvotteluiden aikana – sellaisena uhkailu-/kiristys-/lahjontalahjana. Tai palkintona.

Nyt adidaslaukkukokoelmani on saanut yhden jäsenen lisää.
Ennestään olkaani on koristanut jo musta nahkainen vastaava.
Näissä on töiden hyvä kulkea <3



Tähän hätään ei muuta, kuin vielä yksi pieni hokkus pokkus teillekin olohuoneestani:


Näillä ohjeilla voi aika perskeleen hyvin. Kokeilkaa tekin!

P.S. Instagramtili on nyt kaikille auki ja kottarainen löytyy nimellä "nunnuliina".
Saa seurata mut ei oo pakko hei.

PUS.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …