Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Massaa vai uniikkia?

Olen lukeutunut siihen ryhmään, joka haluaisi tyylinsä olevan yhtä värikäs ja uniikki kuin oma ailahteleva mieli, mutta joka vuosi toisensa jälkeen liukuu kuitenkin lähelle suurta massaa.  Isolla viiveellä tosin.
Kun joku innostuu vetämään trumpettihousut jalkaansa vuonna 1996, minun (kuppikakuillakin täytettyjä) nilkkojani nämä liehulahkeet peittelee todennäköisesti 2000-luvun puolella. Kreppirautaa kaipaan yhä edelleen, sillä mahdollisuuteni tuuheisiin hiuksiin oli tuolloin vahvasti läsnä.  Ehkä vielä joku päivä. Huomenna?
Nuoruudessani tällaisesta trendiviiveestä oli hyötyä, sillä perin tyylitietoisten ystävieni ohimenevät muotivillitykset tuon tuosta.
Lukuunottamatta Mic Macin puolitangossa roikkuvia beigejä reisitaskuhousuja. Siinä oli taikuri ajantasaisesta hankinnasta itsekin ihmeissään.
Taikurin kavereista puhumattakaan.

Vasta nyt 30-vuotiaana ymmärrän, ettäonyksi huitelin haileemitä muut ajattelee ja tämä jos mikä luo valtavat mahdollisuudet pukea päälleen IHAN MITÄ VAAN MIEL…

Timanttinen geenivirhe.

Tarkoitukseni oli tulla kirjoittamaan onnistuneesta perheristeilystä Tukholmaan. Homma kaatui kuitenkin ihan ensisijaisesti tilanteeseen, jossa minulla on laittaa tuolta parin päivän reissulta vain yksi kuva.

Noin.
Olin uskollinen turisti ja kuljin koko reissun kamera kaulan pielessä, mutta jokin meni vikaan ja ränkingin jälkeen vain tämä kuva läpäisi blogisuodattimet. Eikä ihan helposti tämäkään. Well done – munkin mielestä.
On olemassa myös toinen syy, joka muutti päivän aiheen.  Mun suvun naiset.
Meillä kiertää kuulkaa suvussa semmoset timanttiset persoonallisuusgeenivirheet, ettei ole tosikaan. Niin pitkälle kun minä oon nähnyt, niin tämä geenivirhe on lirvahtanut eteenpäin mun mummustani.
Taudin kuvaan kuuluu ylitsevuotavaa iloa niin että räkä lentää. Ronskia, ÄÄNEKÄSTÄ ja itseironista huumoria sekä muita vahvan humalatilan kaltaisia käytöhäiriöitä – italialaisillekin tyypillisellä elekielellä varustettuna. Saattaa aiheuttaa myös runsaan määrän lämminhenkistä vastaanottoa kerta …

Too ja much.

Kävipä muuan (tänä)päivänä niin, että lampsin iloisena tyttönä kampaamoa kohti, kourassa valmis suunnitelma hillitystä, aavistuksen punertavasta tupeesta. Astuessani sisään reuhkasalonkiin tapahtui kuitenkin odottamaton (yeah right) YLLÄTYSMIELENMUUTOS.
Viereisen asiakkaan persöönal hiustaikurilla oli aivan valtavan ihana monivärinen karkkitukkaponnari, eikä mitään ollut enää tehtävissä kun sormeni jo nousi osoittamaan kohdetta suun aktiivisesti ohjeistaessa: "Tommonen."
Hillityt punaiset jäi sen siliän tien, kun päälaki oli jo sliipattu lilalla ja sinisellä dipidyyllä.

Lähetin viestin henkilökohtaiselle kriitikolleni saattein: "Arvaa mitkä värit mun päätä koristaa?" johon sain varsin osuvan vastauksen: "Olisko too ja much?" Tavallaan.
Mikä tekee tästä My Little Pony -ruoskastani ainutlaatuisen, on sen uskomattoman upea muuntautumiskyky.
Tyvi jätettiin luonnollisten hiusteni väriseksi, jotta juurikasvu ei pääse kasvamaan liian selkeästi ja jotta tämän kar…

Pokaalia pukkaa.

Auringonpaiste sen kun jatkuu vaan ja energiatasot kasvaa, mutta pukeutuminen tuonne alati ailahtelevaan keliin on haastavaa.
Suunnitellessani ulkoilmaan poistumista valitsen kaapista vain ne kepeimmät hepeneet – kiitos sisälle tunkeutuvan, mutta harhaanjohtavan auringonpaisteen. Karu totuus paljastuu kyllä ovesta astuessani kun tuuli riipaisee suoraan kaula-aukosta sisään ja saa jopa lähes tunnottomaksi runnotut kummutkin vapisemaan.
Koska olen kuitenkin jo ehtinyt kaivaa nahkatakkini talvisäilöstä, eikä sitä sinne voi enää palauttaakkaan, niinpä olen ottanut käyttööni Cubuksesta tänä keväänä ostetun ihanan lämpöisen kaulaliinan kumpujakin suojaamaan.
Ja koska mukavuus ennen kaikkea, valitsin jalkaani tänään NYCistä ostamani aarteet – Adidaksen Extaball -shoes.  (Näyttivät olevan muuten nyt tarjouksessa www.adidas.com)

Ja ainahan on hetki aikaa istahtaa tiiliseinän kupeeseen.
Kuvat: Juli <3

Vuoden jalkapallomutsien palkintojenjako on suoritettu ja jaettu ykkössija on täten ojenne…

Valinnanvapauden suomaa onnea.

Elämäni sai taas ripauksen arkista onnea, kun muistin mahdollisuuteni valinnanvapauteen.

Olin päättänyt lähteä elokuviin. Liputkin varattu ja kaikki. Suuntasin auton kohti elokuvateatteria, eikä aikaakaan kun tein jo valintaa parkkipaikasta.
Olin NIIN lähellä onnistua tässä arjesta poikkeavasta suunnitelmastani, kunnes jotain tapahtui.
Se iski kehooni uskomattomalla voimalla –  YLLÄTYSNÄLKÄ. Eikä mikä tahansa yllätysnälkä. Sellainen yllätysnälkä, joka tyytyy vain yhteen ja ainoaan ruokalajiin eikä todellakaan odota elokuvan päättymiseen saakka. Tuskin edes alkamiseen.
Tämä yllätysnälkä rajuimmasta päästä ajaa vaikka toiseen kaupunkiin saadakseen haluamansa.
Oli tehtävä nopeita päätöksiä. (Ja nehän minulta sujuvat.) Leffa jäi siltä istumalta kokematta, ollessani jo matkalla kohti himoitsemaani ravitsemusliikettä.
Mitä tästä opimme? On ihan OK muuttaa mieltänsä. Ja sekös teki taas onnelliseksi. Ja kylläiseksi. <3 Nälkä, mikä ihana tekosyy.
Onnelliseksi teki myös sunnuntaisen aamupäiv…

Synttäritytön suurperhe.

Kiitos tyttäreni ainutlaatuisten ystävyyssuhteiden, ei päässyt äiti tänä vuonna livahtamaan syntymäpäiväaidan matallimasta kohdasta aikeena tarjoilla vain perinteiset mummikummikahvit.
Sain muutama viikko sitten puhelun, jossa kehoitettiin hoitamaan tarjoilut pöytään, kun tytöt täräyttävät yllätysjuhlat 11-vuotiaan tyttäreni kunniaksi.
Olen vahvasti kakunleivontavastainen (lue: taidoton) joten myin idean jäätelöbaarista näille esiteineille erinomaisin tuloksin. Suosio oli taattu ja äiti helpottunut.





Tarjolla oli jos minkämoista "äitien tekemää" leivonnaista suoraan pakastealtaasta ja kauppiaan tiskistä. Todellisuudessa laitoin oman tikkuni ristiin ainoastaan muffinssien valmistukseen ja niidenkin koristelun ulkoistin juhlan 10-vuotiaalle vastaavalle tuottajalle.
Paitsi jos suklaan sulatus popcorneja varten lasketaan ristitikuksi. Josta seuraakin VINKKIsuklaan sulatukseen kaikille niille kohtalokottaraisille jotka eivät omista mikroa tai joille vesihaudesulatus ei ole yhä us…

Tosta katsotaan ja tosta painetaan.

Voi kevät ja sen värit.
Hieman apaattisen parvekepuutarhani ainokaiset ottivat maanantain saapumisen varsin raskaasti.
Look oli lähes yhtä persoonallinen kuin omani aamuisin.



Viimeaikaisesta kuvaspämmäyksestä kenties joku nokkela onkin jo saattanut aavistaa, että räpsimisestä on tullut varsin mieluinen juttu.
Tämä ei suinkaan ole elämässäni uusi tilanne – päinvastoin olen saanut parisuhde-elämäni aikana myös kritiikinomaisia vinkkejä, että tietyt hetket olisi kenties hienompaa kokea ihan itse, eikä niinkään näytön läpi.
Huippuidis.

Nyt hyppysissäni on kuitenkin ekaa kertaa oikea kamera, jota pitäisi enää oppia käyttämään.
Kuten moni varmasti aavistaa, en ole niinkään oppaidenlukuihmisiä vaan enemmänkin kantapääkäytännönhallitsevia mestareita, joten melko monen nippelin ymmärtäminen on haaste.
Jos jollain on suositella sellaisia lapsille suunnattuja, kuvallisia "tässä on kamera" -tyyppisiä kirjoja niin olen kiinnostunut.
Siihen asti voitte ihailla näitä pikkusen persoonallis…

Arjen hokkus pokkus.

Joka vuosi se yllättää - kevät. Ja allergia.
Aamun peilikuva yritti kertoa, että Quasimodo oli nyt ryypännyt viikon liikaa – silmät eivät vaan tahtoneet mahtua auki. Ympärillä kukoistavasta muusta turvotuksesta puhumattakaan.
Sellaisena pubiprinsessana oli suorastaan ainutlaatuista lähteä haastattelemaan uutta henkilöä töihin. Että tervetuloa vaan joukkoon upeaan. Meillä ei ole tapana nukkua.
Kotiinpaluu olikin sitten lähes yhtä hohdokas. Juoksin junaan, johon ehdin juuri ja juuri – kiitos ystävällisen naisihmisen, jonka jalat veivät junan oville omieni ohi.  Puuskutin kuin suurempikin sika, joka ei juoksuaskelista ollut ennen kuullutkaan. Matkaa kruunasi otsalta valuva hikiniagara, joka motivoi riisumaan takin vilkkaasti – ihan vain todetakseni että paita oli väärinpäin päällä. Siinä ruuhkajunakansan ympäröimänä oli aika laittaa arvontalaulu soimaan;
Kumpi lienee nolompaa – laittaa takki yhtä nopeasti takaisin päälle kuin se irtosikin, vai kantaa paita ylpeänä selkälappu leuassa per…