Siirry pääsisältöön

Lipuntarkastajasta taksikuskiksi.

En tiedä johtuuko iän tuomasta vinksahduksesta vai kenties alitajuntaisesta kuolemanpelosta, mutta olen viime aikoina hakenut valtavasti uusia kiinnostuksenkohteita ja sisältöä elämääni milloin mistäkin.
Uusimpana tulokkaana lifestyleblogit ja laajan skaalan inspiraatiot IHANMISTÄVAIN.

Ei siitä ole montaa päivää, kun täälläkin vauhkosin tyylimaailman turhuuksista ja nyt jo apinanraivolla yritän itse etsiä näitä blogeista löytyviä ryysyjä ympäri internettiä.
Tämä on taas niitä hetkiä jolloin taikuri on itsekin ihmeissään.
(Äitini ei niinkään.)

Ei nämä tyyliasiat ole itselleni ollut koskaan mitenkään lähellä sydäntä. Nyt kuitenkin huomaan pakkomielteisen tarpeen nimetä jokaisen – (ei niin tarkkaan mietityn) asukokonaisuuden.

Nycistä tämä kaikki alkoi. Ostin Levikseltä takin ja laukun.
(Viisnollaykköset saivat jäädä sinne. Tai 90-luvulle)
En nyt sano, että tämä lähtölaskenta tyylimaailmaan oli varsinainen success, mutta kaikesta myötä- ja vastahäpeästä huolimatta saanen esitellä ensimmäisen nimellä ristityn asukokonaisuuteni:

LIPUNTARKASTAJA – "Tickets please".

Tänään piti olla käytännönläheisempi, sillä kertaalleen kurotut kumpuni saivat ansaitsemansa brunat nännejä koristamaan. Ja todistamaan.

Enpä olisi uskonut vielä jonain päivänä tutkivani nännien värivaihtoehtoja kuin Tikkurilan maalivärikarttaa konsanaan.
Siinä ne värit nyt kuitenkin oli hyppysissä ja piti alkaa kiireen vilkkaa muistelemaan miltä ne omat alkuperäiset, tyhjiin imetyt, surulliset ankannokat joskus näyttivät.

Viimeinen muistoni vei kahden vuoden takaiseen kirurgin tapaamiseen, jossa hän tätä ei niin näyttävää nänniä venyttäessä totesi ne unohtumattomat sanat: "No en kyllä säästäisi".

Eipä jäänyt mieliin minkä väristä nahanrepaletta kirurgi hyppysissään silloin piteli, joten piti lähteä sokkosormella osoittaen liikkeelle ja antaa hoitsulle lupa hurauttaa tatuointineula käyntiin.
Nyt kumpujani koristaa upeat latinonännit. Sääli että muija ympärillä on valkoinen kuin muumimamma.

Mutta palatakseni asuun, jonka nappien käytännönläheisyyden vuoksi valitsin tänään päälleni, on nimeltään:

TAKSIKUSKI


Vaan ei tämän taksikuskin vuoro kauan kestänyt kun jo Töölön sairaalan keikalta palatessani kyllästyin lookkiini ja päätin rykästä kokeiluun uuden villin huulipunani. Huulipuna vaati tietysti toisenlaisen paidan ja kampauksen. Kuvasta nyt puhumattakaan.
Tämmöstä tää nyt on. Elämä.
Parkkipirkkoasua odotellessa.


Sain nimeltämainitsemattomalta taholta kommentin, että huulipunaa tavoitteleva kuvani on turhan rintapainotteinen. 
Vaan olisikin. Sen lisäksi, ettei niitä kumpuja näe – ei siellä mitään nähtävää olisikaan. 
Paitsi ne harvakarvan ympäröimät uudet latinonännit. Jotka tosin vielä pitkälti kudosnesteiden peitossa. 
Tämä vaan FYI, niin ei teidän tarvitse käyttää edes mielikuvitusta – rontit.

On se vaan hyvä, etten ole tiivistänyt tämän blogin ideaa mihinkään tiettyyn kategoriaan, niin saa ailahtelevan persoonani jokainen osa-alue osallistua haluamallaan tavalla toteutukseen.

Ainiin.
Kertaheitolla puutarhuriksikin.
Sain tämmösiä rehuja. En vaan tiennyt ketä ne on ja miten niitä pitää hoitaa.
Eilen selvisi, että niillä on kuuma. Mutta huomaattehan, että taksikuski ulkoilutti niitä aamulla.
#viherpeukalokeskelläkämmentä 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …