Siirry pääsisältöön

Niin on paljon kaikkea, ettei edes otsikkoon osaa tiivistää.

Olen elänyt käsityksessä, ettei värikkäässä elämässäni olisi enää tunnetta, jota en olisi kokenut mutta täällä hän on, japadapaduu IHKAOIKEA STRESSI.
Kollegoideni loman ansiosta olen menneen kahden viikon aikana saanut maistaa kolmen ihmisen työtaakkaa ja alkaa pakka pikkuhiljaa osoittamaan hajoamisen merkkejä.
 
Kiitos liian lyhyiden päivien ja alati loppuvan muistikapasiteetin, olen jälleen hipomassa kärkisijoja "Vuoden äiti" -palkintojenjaossa. Kaksi päivää seitsemästä lienee prosentuaalisesti aika iso luku unohtaa hakea oma poika eskarista.
Esikoulun henkilökunta on kuitenkin osoittautunut poikkeuksellisen maltilliseksi kansaksi ja pojan äänekäs "ai unohdiksä äiti mut taas" -kommentointi julkisesti lienee täysin ansaittua.
 
Kaikki sympatia ja myötätunto jokaiselle uraäidille tai alati paineen alla työskentelevälle lapsettomallekin.
Mä oon NIIN loppu.
 
Liian kireiden hartioiden ja liian lyhyiden yöunien voimalla rikastutan kuitenkin lähiömme aamuja persoonallisella olemuksellani.
Lähes mykäksi vetävän "viehkeän" aamunaaman lisäksi asu on aina yhtä yllätyksellinen.
 
Syysmallisto

Tulipa muuan päivänä piipahdettua kirurginkin vastaanotolla korjausleikkauksien "jälkipuinnissa." Vasen rinta on valahtanut aavistuksen oikeaa alemmas ja kirurgi heitti uuden korjausleikkauskortin avoimena pöytään.
Jätin kortin katsomatta, koska korkeusero kumpujen välillä on naurettavan pieni. Eikä se varmaan kauan vie kun painovoima alkaa taas tehdä tehtävänsä.
Hittojako se terhakka implantti siellä minkään voi, jos muija ympäriltä prakaa.

Sen sijaan kirurgi löysi ruhoni toiselta puolelta kaksi epäilyttävän näköistä luomea, jotka määräsi poistettavaksi heti vuoden alussa. Tiedusteli sukuni (olematonta) ihosyöpätaustaa ja kävimmekin mielenkiintoisen keskustelun riskistäni sairastua mahdollisiin muihin syöpiin.

Koska tunnettua geenivirhettä ei ole kohdaltani löytynyt, mutta siitä huolimatta olen sairastanut poikkeuksellisen nuorena rintasyövän, ei voida arvioida olemassa olevia riskejä tai kehoni vastaanottavaisuutta muiden syöpien osalta.
Siitä nyt kuitenkin lähdetään, ettei tarkoitus ole kerätä koko sarjaa syöpiä.

Kaiken stressin keskellä on kuitenkin tapahtunut myös onnellisia asioita. Kuten esimerkiksi ainutlaatuinen Siskopäivä Namussa 26.11.
Kertakaikkisen ihania esiintyjiä ja yhteistyökumppaneita hyvän asian puolesta - ja ennen kaikkea vertaissiskojen tapaamista. <3
#etoleyksin
 
Oma henkilökohtainen kohokohtani tuolta illalta kuitenkin oli rakkaan mummuni yllätysosallistuminen tähän itselleni tärkeään hetkeen.
Missä bileet, siellä mummu. Meidän suvun kiiltävin timantti <3
Mummu bileissä.
Jotta jos joskus mietitte, mistä olen pikkusen kilahtaneen elämäniloni perinyt, niin tuosta teräsmummusta se lienee lähtöisin.

Eilen koitti myös se aika vuodesta, kun keräännymme työporukan kesken nauttimaan aivan liian paljon, aivan liian ilmaisia ilojuomia.
Ennen varsinaista juomahupia meillä oli kuitenkin mahtava mahdollisuus päästä purkamaan koko vuoden keräämämme aggret Osuva Range & Training  -ampumaradalle käsiaseita käyttäen.
Siellä sitä tykitettiin menemään vuoden patoutumat 18 miehen ja minun (jonka mielestä ilmapallotkin ovat arvaamattomia ja äänekkäitä) voimin.

Tuloskatsaus
Kuten kuitenkin kuvastakin näkyy, en ollut täysin luonnonlahjaton. Luodit lävistivät taulun yllättävän monta kertaa, kymppiä unohtamatta.
Lämpimästi suosittelen tätä lajikokeilua jokaiselle.

Tulostaulu


P.S. Oli aika vapauttaa kuusi kellarista.

 
Tästä se taas lähtee.
 
 <3


Kommentit

  1. Kiitos Noora ,olet ihana ! Taas jaksaa !

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanaa loppuvuotta, ja mielellään tietysti uuttakin!

      Poista
  3. Voi, koita jaksaa vielä vähän! Kyllä se stressi väistyy. Kohta on joulu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu tuli, joulu meni ja stressi väistyi. Kyllä sää tiesit <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …