Siirry pääsisältöön

Kesäsirkus on päättynyt.

Terveisiä kolmenkympin kesäsirkuksesta!
Ihan ensiksi VALTAVA kiitos teille ihanille, jotka olette laittaneet kannustavia viestejä blogini ollessa kiinni. Tukenne merkitsee isosti <3

Kesäkiertue on nyt päättynyt ja on aika palata julkisten ajatusten äärelle. Sen kunniaksi blogikin on taas auki.

Paljon on elämässä taas tapahtunut, mutta avattakoon tilanteesta olennaisin:
Kottarainen on elossa ja voi hyvin. 

Kukaan ei liene yllättynyt, jos julistan treenikaudenkin nyt samalla avatuksi. PT on tavattu ja tekniikoita hiottu.
Olen myös löytänyt SUPpauksen ja siitä aivan täpinöissäni. Uudella lähisalilla on uima-allas jossa ohjattuja SUP -treenitunteja. Tehokasta ja haastavaa.
Suosittelen kaikille jos vain mahdollisuuksia kokeilla <3

Kumpukuulumisia!
Pari viikkoa sitten alkoi taas uudet sairaalakarkelot, joissa kummut saivat nännit. Paikallispuudutuksessa väkersivät, vaikka luonnostaan ovatkin yhä täysin tunnottomat.

Ei pysty  taas yksi tavallinen kottarainen ymmärtämään, miten ihmeessä parista viillosta keskelle kumparetta voi saada tikein kurottua aivan aidon näköiset nännit. Siinä ne nyt kuitenkin on ja jäävät odottamaan enää väriä, joka tatuoidaan muutaman kuukauden kuluttua.

Vuosikontrollikin lähenee ja jännitys toki hieman kasvaa. Toistaiseksi kuitenkin keho osoittanut oireettomuutta, joten on syytä olettaa vuosikontrollin tuovan puhtaat tulokset.

Siitäkin huolimatta, etten avaa kesäsirkustani nyt julkisesti, haluaisin kuitenkin jakaa teille yhden unohtumattoman kokemuksen - sillä kuuluisalla, syvällä rintaäänellä.

Kun tyttöjenristeily on varattu ja viikko tolkulla kestävä hypetys on saatu päätökseen, ei osaa kottarainen odottaa laivamatkan päättyvän syvään uneen ennen puolta yötä.

Niin kuitenkin saattoi käydä eräälle tavalliselle kottaraiselle, joka yhden karaokekappaleen ja liian innokkaan terapiajuoman saattelemana erehtyi kellahtamaan matkalaukkujen syleilyyn ennen aikojaan.
Tarina kertoo, että hytin virkeämmät yksilöt olivat yrittäneet saada kottaraista uuteen nousuun useammin kuin kerran - tuloksetta.
Kottarainen avasi tällätyt silmänsä seuraavan kerran aamulla laivan kiikkuessa jo vieraan maan kamaralla. Sen sijaan, että olisin siis nähnyt bändin ja bilehumun - näin lähinnä unen.

Mummo ulkomailla
Illan virkku oli kuitenkin aamun torkku - joten väitän olleeni virkein yksilö Tallinnan päässä.

Näitä sattuu - toisille vähän enemmän.

Nyt on aika taas kiirehtiä elämään - palataan ihanaiset! <3

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …