Siirry pääsisältöön

Jos ei nyt - koska sitten?

Kyllä tuntee ihminen itsensä melkoiseksi tampioksi, kun ei tiedä miten pesutupaa käytetään.
Hyödynsin elämäni ensimmäisen kerran taloyhtiön pesutupaa tällä viikolla ja sen lisäksi että koneiden toimivuus aiheutti pään vaivaa, olin äärimmäisen yllättynyt vuokraan sisältyvästä rajattomasta käytöstä.
Nyt kahden käytön kokeneena on pakko todeta, että onnea on pesutupa - ja hei kuivausrumpu. Ja mankelikin (- noin niinkun ajatustasolla. Sitä en osaa vielä käyttää.)

Pesutuvasta ikäihmisiin.
Kuultuani oman 85 -vuotiaan supermummuni olevan vapaaehtoisena vanhustyössä, viihdyttämässä itseäänsäkin nuorempia yksinäisiä vanhuksia, oivalsin että olisi varmasti jotain mitä voisin itsekin asioiden hyväksi tehdä.
Lähestyin yhtä alueeni palvelutaloa ja ilmoittauduin käytettäväksi vaikka seuraneidiksi ikäihmisten luokse silloin tällöin. Nyt odotellaan, josko palaisivat asiaan.

Samalla hoksasin myös, että olisi varmaan kuitenkin syytä aloittaa ensin omasta mummustani. Tässä tahtoo nimittäin oman rakkaan mummun "viihdytys" vallan unohtua, kun hän on niin toimelias ja elämässäni kuitenkin niin "läsnä" konkarina facebook käyttäjänä.
Ei toki kirjoitus kohtaamista korvaa, joten ilmoitin mummulle ensi viikon tapaamisesta.
Josko sitä välillä kokkaisi mummulle, eikä aina toisinpäin. Osaakohan mummu edes vain istua ja jutella - ilman soppakauhaa ja kaulinta?
<3

Terveelliset elämäntavat ovat saaneet oikean suunnan ja olen löytänyt uusia makuelämyksiä.
Aamupala koostuu nykyään maustamattomasta jugurtista ja sekaan erehtyy mitä mieleen juolahtaa ja kaapista vaan irtoaa.
Fitskujugu mansikoilla

Fitskujugu puurohiutaleilla, paahdetuilla pähkinöillä ja siemenillä sekä kuivatuilla banaaneilla.
Ihan mielettömän hyvää. Erityisen yllättynyt olen maustamattoman jugurtin, paahdettujen cashewpähkinöiden ja auringonkukansiementen makuyhdistelmästä. Kuivatut banaanit voi helposti vaihtaa tuoreisiin. Halleluja mä sanon vaan. <3

Eilen oli myös salipäivä. Sohva houkutteli enemmän kuin sali, mutta siinä kotona möllöttäessä, lapsivapaalla ollessani esitin itselleni yhden kysymyksen:
"Jos ei nyt - koska sitten?"

salikottarainen ristiriitaisissa fiiliksissä
Ja niin minä menin. Ja kiitin itseäni treenin jälkeen kaaduttuani takaisin sohvalle.
On se motivaatio melko kettu. Ailahtelee kuin kottarainen konsanaan.

Joulu lähestyy.
Tiedän - ei ole vielä edes marraskuu, mutta minulle tämä aikakausi tarkoittaa päivien laskemista joulukuuhun, jotta saan alkaa koristelemaan asuntoani kaiken maailman joulupallohärpättimillä.
Ihan vähän vain vahingossa jo ripustelin "talvivalojapalloja" olohuoneeseen, mutta vain syyspimeyden vuoksi.

Tästä joulusta tulee erilainen kuin yhdestäkään aikaisemmasta kolmeenkymmeneen vuoteen.
Ensimmäinen joulu, jota en vietä lapsuudenkodissani.
Ensimmäinen joulu (sitten äitiyden), jota en vietä lapsieni kanssa.
Erilainen joulu.
Olo on haikea, mutta tiedän että lapsille ja heidän isälle perheineen on myös arvokasta saada kokea yhdessä tuo tärkeä päivä.
Ei ne muutokset aina pahasta ole.

Ja siitä puheenollen.
Yksi kaukainen haave on käymässä toteen. Itseasiassa niin kaukainen, etten ole oikein siitä uskaltanut ääneen koskaan edes haaveilla, koska kuvitelin ettei se tule olemaan realistinen kovinkaan kotvasen kuluttua.
Mutta nyt sen sanon.

NEW YORK

Kun kottaraiselle tarjotaan uskomaton mahdollisuus matkustaa "maailman ääriin" niin siinä ei harkinnalle jätetä sijaa.

Kysyn itseltäni tärkeän kysymyksen uudelleen:
"Jos ei nyt - koska sitten?"

Ja mähän lähen. Koska on niin kiire elää <3

Kommentit

  1. Ihana tuo viimeinen lause! "Mähän lähen. Koska on ni kiire elää." That's the way to go! Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ni = niin. Koska oli niin kiire kirjoittaa :D

      Poista
    2. Kiitos Anna <3 Mun äitini on aina sanonut mun "kiireestä elää."
      Kovasti väittää myös, että mulle "mieluummin kaikki eilen." ;) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …