Siirry pääsisältöön

Kidutettu mutta hengissä.

Olen juuri palannut kumpujen korjausosio nro 2:sta ja olen lähes sanaton kivusta.
(En kuitenkaan hiljaa.)
 
Näyttäisi siltä, että rasvansiirto paikallispuudutuksessa toimisi äärimmäisen hyvänä kidutusmuotona tilanteessa kuin tilanteessa. Olisin tunnustanut mitä tahansa.
"Paikallispuudutus" tarkoitti minulle muutamaa pientä pistoa eripuolelle kohdetta ennen itse toimenpidettä, mutta todellisuus iski pahasti päin sisäreittä.
 
Puudutus suoritettiinkin n. 30 cm pituisella (paksuudesta puhumattakaan) pruutalla suoraan sisäreiden ihon alle väkivalloin. Yhtä sisäänmenoreittiä käyttäen aina polvesta lähes rööpeeriin asti. Voi sitä rutinan ja kitinän määrää.
No - materiaalia löytyi kyllä yhdestä reidestä sen verran somasti, ettei toiseen (HERRANJUMALA LUOJANTÄHDEN) tarvinnut edes kajota.
Onnea on kuitenkin lähes tunnottomat kummut, joten itse rasvansiirto oli kivun sijaan lähinnä vain epämiellyttävä kokemus.
Syyskuussa homma kruunataan lähes pakettiin, kun rakentavat vielä nännit kumpuja koristamaan.
 
Juuri nyt toimenpiteen jälkeen reisi alkaa näyttää melko mukiloitua sävyä - kumpujen tummumisesta puhumattakaan, mutta kipu jota tällä hetkellä koen ei ole edes valittamisen arvoista verrattuna kahden tunnin takaiseen.
 
Hoito-ohje seuraavalle kahdelle viikolle on kuitenkin yksinkertainen - kompressiotrikoot tiiviisti jalkoja tukemassa ja urheiluliivit kumpuja kohottamassa.
Lopputulosta odotellessa :)
 
Tähän hätään en keksi mitään muuta sanottavaa. Jos vaikka vaan lähettäisi kaikille tällaisen juhannuksen jälkeisen - pikkusen kilahtaneen suukon.

pus
Palataan kun toivun kokemuksesta.

Kommentit

  1. Hui kamala! Mutta toivotaan, että kummuista tulee täydelliset, niin kidutus oli sen arvoista :) Tsemppiä paranteluun <3

    VastaaPoista
  2. Tsemmiä toipumiseen! Täydellisiin kumpuihin on tuskainen tie, ajattelin just ettei voi olla tuskaisempaa kuin se "outokummun" rakentaminen selästä ... apua mitä onkaan edessä syksyllä. Outokumpu fixaillaan rasvaimulla ja luomua kohotetaan samalla, jotta tulevat samalle tasolle. Terv. Mari-Anne

    VastaaPoista
  3. Auts, toivottavasti lopputulos miellyttää sinua, silloin kivut unohtuvat!

    Noi kuvasi (tekstitkin) saavat hymyn aikaan, sinä pysyt virkeänä, rohkeana.
    Eloosi kaikkea hyvää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …