Siirry pääsisältöön

Elämän parasta aikaa - kilometreistä viis!

Varoitus - teksti sisältää suodattamatonta kuvamateriaalia. Ei herkille.

Kevät on niin täällä!  Eihän tulee enää talvi EIHÄN?
Tein eilen pitkästä aikaa metsälenkin sijaan kävelylenkin koirien kanssa KUIVALLA asfaltilla.
Ja eihän se ole lenkki eikä mikään, jos ei siitä ole yhtä(toista) selfietä todisteena.

kyllä se on asfaltti.
Lenkin jälkeen keräsin "hyväsuttura" -pisteitä loihtimalla Mörököllille sohvan pohjalle kuuman kaakaon ja suklaamunkin.
nam
Itsehän kieltäydyin tästä ihanuudesta, koska hetkellinen terveysinto.

Kyllä - terveysinto rantautui kehooni jälleen kerran, mutten pidättäisi hengitystä sen jatkuvuudesta. Tänään tiedossa oli nimittäin muuttohommia ja niitähän ei voi mitenkään hoitaa ilman muuttopizzaa. Vai voisiko........ ehkä kuitenkin...... mutta ei.
Se naisen mieli....

Terveysinnosta "kriisiin."
Sain viikonloppuna pohdittavaa, kun (juuri 30 vuotta täyttänyt) ystäväni kysyi kärsinkö kolmenkympinkriisistä - oikeasti.

Pelottaako mua tämä "aikuisuuden" kynnys?
Pelottaako fyysinen rupsahtaminen?

Todellisuudessa - kolkyt on jo aika paljon. Kun mä olin teini, 30 vuotiaat oli mun silmissä ihan tositosi aikuisia. Miks musta tuntuu, että mä oon kovin lapsellinen 30 vuotias.
Ehkä koska olen?
Toisaalta tuntuu, että mä elän tällä hetkellä "elämäni parasta aikaa".
Vai olenko mä kenties elänyt "elämäni parasta aikaa" aina?
Ehkä - koska on ollut niin kiire elää.
Onko siitä äkkipikaisuudesta tosiaan ollut hyötyä tämän elämänilon saavuttamisessa....
Ehkä....

Fyysinen rupsahdus?
Noh - tulin äidiksi ensimmäisen kerran 19 vuotiaana, joten olen saanut elämäni ensimmäiset pysyvät rypyt vartalooni jo silloin.
D-kupin rinnatkin vaihtuivat D-kupin nahkoihin - A kupin koossa.

27 vuotiaana multa vietiin hiukset ja se etäisesti rintaa muistuttava patakinnaskin - ja olin senkin asian kanssa ihan fine.

En siis lähtisi nyt kriisailemaan jostain onnettomista hymyrypyistä täytettyäni 30.
 Elämän jälkiä sanon minä.

No olishan se toki ihanaa herätä vuodesta toiseen rakkaudentäyteisiin huokailuihin, kun toinen siinä ihailisi mun kauneusunia ja miettis, miten upee suttura sillä on.

Todellisuudessa mä kuitenkin varmaan haisen ja kuolaan - ja näytän perkeleen vihaselta. Ja kun mä vihdoin saan silmät auki, niin hyvät naiset ja herrat -  mä näytän tältä:
aamuharakka

Mutta hittojako tässä oikeasti kriisailemaan!
Kolkyt on pirun kivasti siihen nähden, että syöpä koitti viedä mut jo paljon aiemmin.
Paskat siis kilometreistä - mähän elän elämäni parasta aikaa! Tätä aikaa - tässä ja nyt.
Jälkineni.

P.S. Ja onhan meillä pahimpaan kriisiin instagramin sikasuodattimet kilsojen peittämiseksi ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …