Siirry pääsisältöön

Kiire elää.

Tällä viikolla kun lapset ovat olleet meikäläisen hellässä huomassa, salitreenien määrä on pudonnut vähäisestä -> pyöreeseen nollaan. Suurin kiitos kuulunee (muuten niin ihanalle) kyläsalille, jonka lapsiparkki loistaa olemattomuudellaan ja täten aiheuttaa ongelmia näille mielettömille treeniputkille.
(Ripaus sarkasmia.)

Pakko kuitenkin myöntää, että tällä viikolla treenaamattomuus ei ole ottanut edes päähän.
Lasten kanssa puuhailu on ollut sen verran muksaa ja sen verran tärkeämpää, jotta mitä väliä jostain hetkellisestä salitauosta. Energiaa hiipuu takuuvarmasti myös tämän oman pikku lauman kanssa.

pikkupesue
Yksi tämän viikon suosikeistani on ollut pihalle itseväkerretty spurgugrilli jossa tunnelmalliset notskimakkarat. <3
Saatiin naapuripariskuntakin mukaan nauttimaan pienestä-suuresta arjen ilosta.
Tänään tiedossa notski-iltapala osa 2.

arjen pieniä iloja
Tämä maalla asuminen on vain niin <3
Tai just nyt tuntuu siltä. Vielä vuosi sitten tuntui päinvastaiselta.
Vuosi sitten halusin kaupunkiin.
Pois maalta. Pois keskeneräisen ikuisuusprojektin työmaalta.
Todellisuudessa siinä ei ollut edes kyse kodin sijainnista.

Halusin vain vastoinkäymisten jälkeen aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä ja toivoin enemmän kuin mitään, että aika rientäisi ja parantaisi haavat - sekä ne syövän, että avioeron jättämät.
Muistan ajatelleeni, että olin epäonnistunut.
Sitten menikin jo lujaa.

Nyt olen tässä kodissa taas.  Eri elämäntilanteessa - eri siviilisäädyllä.
Eronnut - vai avoliitossa? Mitä väliä - jos onnellinen.
Aika on parantanut haavoja kuten toivoinkin ja elän taas niin normaalia elämää, kun se tällä persoonallisuudella vain suinkin on mahdollista.
Joskus mennään lujaa - fiilispohjalta ja ratkaisut tehdään ennen pohdintaa.

Äidillä on selitys tähänkin:
"Sulla on vaan niin kiire elää" <3

Just niin. Mulla on aina ollut kiire elää - mutta kun sairastuu 27-vuotiaana syöpään, niin kiirehän siinä vasta tuleekin.
Sitä se on - mun elämää <3

Äiti kuitenkin joskus sanoi, että "anna mennä - elämää tää vaan on. Ethän sä kuitenkaan mitään rikollista tee, etkä aiheuta kenellekään mielipahaa noilla tempauksillasi".

Ihanaa olla vähän hunsvotti. Se tekee onnelliseksi <3

Mun neuvo siis on - TEHKÄÄ asioita hetken mielijohteesta - jos se vaan tekee teidät onnelliseksi.
(eikä aiheuta muille mielipahaa).

P,S,
Kolmenkympinkriisi laajenee yhä vain. Eilen ostin itselleni hokkarit.
Miksikö? Yhtään en tiedä.
Varmaan siksi, että ajattelin lähteä jäälle huiskimaan jääkiekkoa (nappuloiden kanssa) ja myös varmaan siksi, etten ole koskaan osannut luistella kaunareilla tyttömäisen ihanasti.
Silti epäilen olevani vähän ongelmissa... (niiden henkisten lisäksi)



Kommentit

  1. Pakko lisätä tää kirjanmerkkeihin kännykkään , sulla on ihana tapa kirjottaa .<3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …