Siirry pääsisältöön

Mä maalaistyttö oon (mut en laita suihketta kainaloon koska sekin aiheuttaa kuulemma syöpää)

Täällä sitä taas ollaan - maaseudulla. Rauha, hiljaisuus, pimeys.
Ja paskat!
Sen sijaan talo on täytetty valtavalla määrällä äänekästä (jopa kiukunomaista) vääntöä kodin sisustuksesta, takan oikeaoppisesta sytytystavasta sekä pyhän keittiön järjestelystä. Sinne ei mulla ole tällä hetkellä mitään asiaa, mutta tilanteen tasaamiseksi aion pitää visusti kaikki oikeudet talon pöllöihin sekä kynttiläkokoelmaan - sekä niiden sijaintiin.
 
Nyt kun talon toinen mielipide on paennut punttisalille, päätin itse hankkia sen rauhan ja tunnelman, jota olen "persoonallisessa" vuokra-asunnossani jo kauan kaipaillut.
Takkatuli, villasukat, joululaulut ja kynttilät (15 kappaletta) <3
 
<3
Alan myös pikkuhiljaa siirtymään joulumielelle ja kipasin pikku ostoksilla.
 
<3
Mieleni tekisi jo koristella tuo nurkassa huuteleva valkoisen täydellinen kuusi, mutta koska lapset tulevat luokseni vasta muutaman päivän kuluttua, tekisin äidillistä syntiä.
Harkitsin kuitenkin jo vakavasti kuusen koristelua ja taas purkua ennen kuin lapset saapuvat.
Siksi ja koska. Ja siksi.
 
Pikkujoulukauteenhan kuuluu perinteisesti vuosittainen pikkujoulumekon hankinta.
 (Tässä kohtaa joku mieshenkilö kysyy kuitenkin, että miksi edellisvuoden mekko ei käy ja vastaus on hyvin yksinkertainen: "Siksi ja koska. Ja siksi". NIH!)
Tämä olikin sitten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun valitsin mekkoja KAHDEN KUMMUN KANSSA. Herranen aika miten helppoa oli löytää täydellinen mekko verrattuna viime vuoteen.
 
pikkujoulumekko
Siinä se on. Mekko, jota päin en voinut edes katsoa viime vuonna.
Toinen puoli olisi jäänyt typötyhjilleen eikä mekko olisi pysynyt edes halutussa paikassa.
Vaikka olisinkin vuosi sitten uhmannut yksitissisyyttäni ja päätynyt tällaiseen mekkoon, niin juuri meikäläisen tuurilla kumartuessani pikkujoulupöydässä noukkimaan jotakin todella tärkeää, olisin onnistunut varmasti hulauttamaan irtoproteesin jonkun drinkkilasiin.
Mieletön tilanne: "Anteeksi - tipautin vain tissini glögiisi. Merry Christmas!"
Tänä vuonna tilanne on eri. Yläosa täyttyy kahdesta kohtaa <3
Eläköön kummut (ja turhamaisuus).
 
On tullut se hetki eteen, että olisi aika kipasta lääkärin vastaanotolla. Keuhkot ovat olleet kovilla sen jälkeen kun sain flunssan muutama viikko sitten. Nyt olen ollut terveenä jo pari viikkoa, mutta keuhkojen tila jäi ikään kuin flunssan tielle.
Nämä on niitä hetkiä kun en saa aikaiseksi soittaa mihinkään. Vaikka tiedän, että astmalääkitykseni pitänee ilmeisesti vain päivittää - silti jännittää.
Aina sitä väkisinkin käy mielessä syövän mahdollisuus. Ei pahasti mutta joskus.
Täten otan itseäni niskasta kiinni ja PÄÄTÄN soittaa lääkäriin huomenna.
Niin hullua kuin se onkin, toivon sydämeni pohjasta, että astma on "vain" pahana. Kunhan ei syöpää.
 
Tästä aiheesta äärimmäisen hieno kirjoitus Tiina Aaltoselta <3
 
 
Hitokseen ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …