Siirry pääsisältöön

Olipa kerran kiireinen arki ja tekoselitykset.

Päivisin olisi niin paljon fiilistä kirjoittaa ja kiireen takia suunnittelenkin monesti illalle hiljaisen blogihetken.
Kun ilta kuitenkin koittaa, on turha haihatella rauhan ja hiljaisuuden perään.

Alkaa perinteinen perhesirkus joka koostuu pikkusen kilahtaneesta äidistä, kahdesta vallattomasta naperosta, yhdestä adhd koirasta sekä maalaiskissasta, joka haluaa masentua näyttävästi kerrostalossa.

Jotta pyhän maalaiskissan masentuminen olisi tarpeeksi näyttävää, ei sen suinkaan pidä tapahtua sohvan alla yksinäisyydessä. 
Sen täytyy sisältää (äänen kera) näyttävää vaeltelua, ylitsevuotavaa - jopa liioiteltua puskemista ja mikä tärkeintä - kaihoa katselua kerrostalon ikkunasta ulos. Tähän jos saisi vielä lisättyä pienen niiskutuksen, hivelisi tehtävä täydellistä suoritusta.

Kissa onnistui kuitenkin tehtävässään ilman niiskutustakin ja löysimme Pöllölle (ja hänen pyhille karvoilleen) täydellisen kodin maalta. Valtava kiitos kodin tarjonneille ja missiossa auttaneille <3
Ruuhkaa sohvalla
Muutoin elämä heittää taas (vähemmän yllättävästi) kärrynpyörää. Edessä on nimittäin muutto vanhaan kotiin.
Pakko myöntää, että kammottavan vuokrakerrostalokokemuksen jälkeen ajatus omakotitalosta on äärimmäisen houkutteleva, vaikkakin "uudessa" kodissa odottaakin työmaa kaikilla herkuilla.
Eipähän kuitenkaan tarvitse joka kerta kotiin tullessa arvailla onko naapuri kaalilaatikon teon sijaan päättänytkin pistää sisällä taas tupakaksi - kaikki nämä tuoksuelämykset kun kulkivat kätevästi röörejä pitkin juuri rikastuttamaan meidän kodin tunnelmaa.

Eikä se vihreä muovimattokaan liiemmin kodin tuntua ole luonut.
Joku väitti että kaikkeen tottuu - sallikaa mun olla eri mieltä.

Työrintamalla kulkee entiseen malliin ja sain lauantaina vähän toisenlaisen promokeikan Kauppakeskus Myyrmannissa. Valtavan hauskaa!!


Mitä elämäntapoihin tulee, niin viikot on nyt pyhitetty terveelliselle ruoalle ja viikonloppuna saa (kohtuullisesti) lipsua. 
Kun iltapala kahdelle alkoi muistuttaa kuvassa näkyvää settiä, oli jälleen aika tehdä asialle jotain.

Nyt kehissä on sitten pienehköt betsit koskien tulevia siivousvuoroja ja lumitöitä. Ei lipsumisia siis arkiviikoilla!

Liikuntapuolelle tuli hieman takapakkia, koska jouduin petipotilaaksi kuumeen vuoksi. Nyt aletaan hipomaan taas kuitenkin niitä hetkiä, kun selityksiä ei vain kertakaikkisesti enää ole.
Vai kuka muistaa, pitikö kuumettomia päiviä olla toista viikkoa..... vai miten se oli ;)

Itselleni hyvin paljon tutumpaa olisi tämä sunnuntaimoodi.

sunnuntaisetti
Mikä sitten viimeistään saa kuitenkin lähtemään lenkille? No tämä kuvassa näkyvä taktiikka - joka toiminee erinomaisesti myös seuraavissa tilanteissa:

"Eihän sulla tänään ollut työpäivä eihän?"
"Mutku mä en oo koskaan saanut ruokaa!"
"En se minä ollut!"
anelutaktiikka
Toinen motivaattori on ystävä, joka pommittaa "Lenkille? - Salille?" - viesteillä.
Kuvassa näkyvä Kata (joka on muuten ärsyttävän tehokas) kirjoittaa myös huikeesta elämäntapamuutoksestaan "Mun elämä (klikkaa tästä)"-blogissa jota kantsuu käydä lukemassa.

Oikealla aktiivisuus, vasemmalla tekoselitykset
HIRRRVEEN onnellista (ja tehokasta) alkanutta viikkoa kaikille. <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …