Siirry pääsisältöön

Hektisen elämän hetkessä eläjä.

Hirrveen kiireinen elämä verottaa blogikirjoituksia - aijaijaij!

Tällä hetkellä päivät koostuu lähinnä töistä, lapsista (tähän kategoriaan sisältynee myös se karvainen yksilö), töistä, salista, töistä... Mutta pakko myöntää, että näin vilkkaalle (voidaan käyttää myös termiä tasapainoton) luonteelle se sopii erinomaisesti.
Promohommia on riittänyt normaalin työn ohella hyvin ja tuntuu että olen ihan liekeissä!
Tässä elämänvaiheessa laitetaan organisointitaidot todelliselle koetukselle, kun on pidettävä niin valtavan monta lankaa kädessä samanaikaisesti.
Suuret kiitokset kuuluvat kuitenkin mummulaan ja ystäville tuesta ja avusta. <3

Valmistautuminen näille promokeikoille on ollut myöskin aivan mahtavaa vaihtelua. 
Tennareiden sijaan jalkaan sujahtaakin korkokengät ja se normaali homssuinen olemus yritetään peittää astetta työläämmällä meikillä - takkujen kampaamista unohtamatta.
Siinä sitten hissin peilin edessä on pakko ottaa itselleen oikein kuva muistoksi, kun kerrankin peilistä katsoo hitusen enemmän ihminen kuin epämääräinen (ja väsynyt) suttura.

pöö
Ja mistä tietää, että tulossa on promopäivä?
NO aamun KAHVIKUPISTA.

Siihen ne punat sitten jäikin.
Isänpäiväkin tuossa meni ja pakko myöntää, että sekin tuli (tänäkin vuonna) täysin yllätyksenä. Iskä kutsui syömään ja meikäläinen urpona heti kysymässä: "Ai ihan muuten vaan?!".
Olen maailman surkein päivämäärissä - tai oikeastaan kaikessa, mikä pitää muistaa.
Luojalle kiitos, että mulla on valtavan ymmärtäväinen perhe-, ja ystäväpiiri. <3

Tajusin kuitenkin saapua isänpäivälounaalle ajallaan ja sain napattua loistavan tilannekuvankin, joka kertoo mun iskästä enemmän kuin tuhat sanaa.
Siinä se pelaa omaa poikaansa vastaan pöytälätkää lastenlasten kannustamana ja nauraa kovaäänisesti (kuten meidän suvussa tapana on.) Iloitsee ja nauttii elämästä. Ja tartuttaa sitä fiilistä meihin muihin.
Ja jos tilanne sen vaatii, se halaa ja sanoo: "Kaikki järjestyy." <3
Semmonen on meidän iskä.

<3
Nyt on aika sujahtaa peiton alle ja kerätä energiaa huomiselle päivälle.
Lienee positiivista, ettei ollut nyt tarvetta avautua elämän epäkohdista - siispä hyvällä fiiliksellä huomiseen.
Tää suttura elää nyt hetkessä! <3

P.S. Äitillekin extrakiitos - kaikesta, Sä tiiät <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …