torstai 6. marraskuuta 2014

Elämän hyvää ja pahaa.

Salipäivä - ja meikäläisen voisi palkata näihin kuntoklubeihin ihan vaan yleisen viihdyttäjän rooliin. Vuorossa oli kuntosalisekoiluja osa 2.

Edistystä tapahtui pukuhuoneen valinnassa -  tällä kertaa hoksasin valita naisten puolen.

Lämmittelylaite osoittautui kuitenkin haasteeksi. 
Kun viimeksi olen ollut juoksumaton päällä, oli valintanappeja noin suunnilleen kaksi - on ja off.
Nyt on nappia, ohjelmaa, vimpulaa, pimpulaa, kosketusnäyttöä, telkkaria - lista on loputon. 

Siirryin epätoivoisesti laitteesta toiseen puhisemalla, miten mikään lähes kymmenestä laitteesta ei toimi (paitsi tietysti ne, joissa jo juostiin.) 
Vauhtini jokaisella matolla hipoi lähes yhden kilometrin tuntivauhtia. 
Kyllä - HIIVIN siinä salin keskeisimmällä paikalla, jokaisella vapaalla juoksumatolla vuoron perään.

Kiitos avuliaan mieshenkilön, joka varmaan saatuaan viihdytysmittarin täyteen päätti tulla avuksi. Harmi, ettei samainen henkilö ollut auttamassa yrittäessäni väkertää loppulämmittelyt samassa laitteessa. Luovutin. 
Juoksumatto 1 - Salisuttura 0 pistettä.

Jotain siinä välissä ehkä onnistuin kuitenkin tekemään oikein, sillä hiki tuli pintaan ja kroppa puski vapinaa (niillä säälittävilläkin painoilla.)
Jälkikipua ja tuskaa odotellessa...

Mutta HEI - nyt tärkeää asiaa, sillä MOVEMBER ON TÄÄLLÄ!
Miehet tottakai kasvattaa ne mursunsa nyt oikein tuuheiksi, mutta Siskot päätti myös tehdä asialle jotain. 
Käykäähän kurkkaamassa (ja tykkäämässä) TÄSTÄ LINKISTÄ (Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut) <3

Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut

Ja sitten niihin hetkiin, jotka vievät ajatukset aivan toisenlaisiin mielentiloihin.
Vertaistuen parissa on nyt viimeaikoina noussut pintaan aivan liikaa huonoja uutisia ja tuntuu, että näinä hetkinä olen aivan hukassa.
En osaa sanoa mitään. Haluaisin vain sulkea silmäni - ikäänkuin se ei olisi tottakaan.

On uskomatonta, että kaiken sen tuen jälkeen, mitä tämän blogini kautta olen itse saanut - en osaa vastaavassa tilanteessa sanoa mitään. En kertakaikkisesti mitään järkevää.
Tulee järjettömän itsekäs olo, kun en vuolaasti tartu toimeen ja avuksi. Tueksi.
Kaikki kiteytyy vain tuohon yksinkertaiseen sanaan: "Voimia!" - ja sillä tarkoitan, että haluaisin auttaa. Haluaisin poistaa syövän. Tai edes helpottaa tuskaa - vaan en voi....

Voimia siskot <3

2 kommenttia:

  1. Mä tänään siinä juoksennellessa mietin sua (: en tosin osannut arvata, että se matto noin haasteelliseksi osottautuu :D

    VastaaPoista
  2. Luulen, että pelkkä läsnäolosi riittää toidille tueksi...aina ei sanoja tarvita♥

    VastaaPoista