Olipa kerran kiireinen arki ja tekoselitykset.

Päivisin olisi niin paljon fiilistä kirjoittaa ja kiireen takia suunnittelenkin monesti illalle hiljaisen blogihetken.
Kun ilta kuitenkin koittaa, on turha haihatella rauhan ja hiljaisuuden perään.

Alkaa perinteinen perhesirkus joka koostuu pikkusen kilahtaneesta äidistä, kahdesta vallattomasta naperosta, yhdestä adhd koirasta sekä maalaiskissasta, joka haluaa masentua näyttävästi kerrostalossa.

Jotta pyhän maalaiskissan masentuminen olisi tarpeeksi näyttävää, ei sen suinkaan pidä tapahtua sohvan alla yksinäisyydessä. 
Sen täytyy sisältää (äänen kera) näyttävää vaeltelua, ylitsevuotavaa - jopa liioiteltua puskemista ja mikä tärkeintä - kaihoa katselua kerrostalon ikkunasta ulos. Tähän jos saisi vielä lisättyä pienen niiskutuksen, hivelisi tehtävä täydellistä suoritusta.

Kissa onnistui kuitenkin tehtävässään ilman niiskutustakin ja löysimme Pöllölle (ja hänen pyhille karvoilleen) täydellisen kodin maalta. Valtava kiitos kodin tarjonneille ja missiossa auttaneille <3
Ruuhkaa sohvalla
Muutoin elämä heittää taas (vähemmän yllättävästi) kärrynpyörää. Edessä on nimittäin muutto vanhaan kotiin.
Pakko myöntää, että kammottavan vuokrakerrostalokokemuksen jälkeen ajatus omakotitalosta on äärimmäisen houkutteleva, vaikkakin "uudessa" kodissa odottaakin työmaa kaikilla herkuilla.
Eipähän kuitenkaan tarvitse joka kerta kotiin tullessa arvailla onko naapuri kaalilaatikon teon sijaan päättänytkin pistää sisällä taas tupakaksi - kaikki nämä tuoksuelämykset kun kulkivat kätevästi röörejä pitkin juuri rikastuttamaan meidän kodin tunnelmaa.

Eikä se vihreä muovimattokaan liiemmin kodin tuntua ole luonut.
Joku väitti että kaikkeen tottuu - sallikaa mun olla eri mieltä.

Työrintamalla kulkee entiseen malliin ja sain lauantaina vähän toisenlaisen promokeikan Kauppakeskus Myyrmannissa. Valtavan hauskaa!!


Mitä elämäntapoihin tulee, niin viikot on nyt pyhitetty terveelliselle ruoalle ja viikonloppuna saa (kohtuullisesti) lipsua. 
Kun iltapala kahdelle alkoi muistuttaa kuvassa näkyvää settiä, oli jälleen aika tehdä asialle jotain.

Nyt kehissä on sitten pienehköt betsit koskien tulevia siivousvuoroja ja lumitöitä. Ei lipsumisia siis arkiviikoilla!

Liikuntapuolelle tuli hieman takapakkia, koska jouduin petipotilaaksi kuumeen vuoksi. Nyt aletaan hipomaan taas kuitenkin niitä hetkiä, kun selityksiä ei vain kertakaikkisesti enää ole.
Vai kuka muistaa, pitikö kuumettomia päiviä olla toista viikkoa..... vai miten se oli ;)

Itselleni hyvin paljon tutumpaa olisi tämä sunnuntaimoodi.

sunnuntaisetti
Mikä sitten viimeistään saa kuitenkin lähtemään lenkille? No tämä kuvassa näkyvä taktiikka - joka toiminee erinomaisesti myös seuraavissa tilanteissa:

"Eihän sulla tänään ollut työpäivä eihän?"
"Mutku mä en oo koskaan saanut ruokaa!"
"En se minä ollut!"
anelutaktiikka
Toinen motivaattori on ystävä, joka pommittaa "Lenkille? - Salille?" - viesteillä.
Kuvassa näkyvä Kata (joka on muuten ärsyttävän tehokas) kirjoittaa myös huikeesta elämäntapamuutoksestaan "Mun elämä (klikkaa tästä)"-blogissa jota kantsuu käydä lukemassa.

Oikealla aktiivisuus, vasemmalla tekoselitykset
HIRRRVEEN onnellista (ja tehokasta) alkanutta viikkoa kaikille. <3

Hektisen elämän hetkessä eläjä.

Hirrveen kiireinen elämä verottaa blogikirjoituksia - aijaijaij!

Tällä hetkellä päivät koostuu lähinnä töistä, lapsista (tähän kategoriaan sisältynee myös se karvainen yksilö), töistä, salista, töistä... Mutta pakko myöntää, että näin vilkkaalle (voidaan käyttää myös termiä tasapainoton) luonteelle se sopii erinomaisesti.
Promohommia on riittänyt normaalin työn ohella hyvin ja tuntuu että olen ihan liekeissä!
Tässä elämänvaiheessa laitetaan organisointitaidot todelliselle koetukselle, kun on pidettävä niin valtavan monta lankaa kädessä samanaikaisesti.
Suuret kiitokset kuuluvat kuitenkin mummulaan ja ystäville tuesta ja avusta. <3

Valmistautuminen näille promokeikoille on ollut myöskin aivan mahtavaa vaihtelua. 
Tennareiden sijaan jalkaan sujahtaakin korkokengät ja se normaali homssuinen olemus yritetään peittää astetta työläämmällä meikillä - takkujen kampaamista unohtamatta.
Siinä sitten hissin peilin edessä on pakko ottaa itselleen oikein kuva muistoksi, kun kerrankin peilistä katsoo hitusen enemmän ihminen kuin epämääräinen (ja väsynyt) suttura.

pöö
Ja mistä tietää, että tulossa on promopäivä?
NO aamun KAHVIKUPISTA.

Siihen ne punat sitten jäikin.
Isänpäiväkin tuossa meni ja pakko myöntää, että sekin tuli (tänäkin vuonna) täysin yllätyksenä. Iskä kutsui syömään ja meikäläinen urpona heti kysymässä: "Ai ihan muuten vaan?!".
Olen maailman surkein päivämäärissä - tai oikeastaan kaikessa, mikä pitää muistaa.
Luojalle kiitos, että mulla on valtavan ymmärtäväinen perhe-, ja ystäväpiiri. <3

Tajusin kuitenkin saapua isänpäivälounaalle ajallaan ja sain napattua loistavan tilannekuvankin, joka kertoo mun iskästä enemmän kuin tuhat sanaa.
Siinä se pelaa omaa poikaansa vastaan pöytälätkää lastenlasten kannustamana ja nauraa kovaäänisesti (kuten meidän suvussa tapana on.) Iloitsee ja nauttii elämästä. Ja tartuttaa sitä fiilistä meihin muihin.
Ja jos tilanne sen vaatii, se halaa ja sanoo: "Kaikki järjestyy." <3
Semmonen on meidän iskä.

<3
Nyt on aika sujahtaa peiton alle ja kerätä energiaa huomiselle päivälle.
Lienee positiivista, ettei ollut nyt tarvetta avautua elämän epäkohdista - siispä hyvällä fiiliksellä huomiseen.
Tää suttura elää nyt hetkessä! <3

P.S. Äitillekin extrakiitos - kaikesta, Sä tiiät <3

Elämän hyvää ja pahaa.

Salipäivä - ja meikäläisen voisi palkata näihin kuntoklubeihin ihan vaan yleisen viihdyttäjän rooliin. Vuorossa oli kuntosalisekoiluja osa 2.

Edistystä tapahtui pukuhuoneen valinnassa -  tällä kertaa hoksasin valita naisten puolen.

Lämmittelylaite osoittautui kuitenkin haasteeksi. 
Kun viimeksi olen ollut juoksumaton päällä, oli valintanappeja noin suunnilleen kaksi - on ja off.
Nyt on nappia, ohjelmaa, vimpulaa, pimpulaa, kosketusnäyttöä, telkkaria - lista on loputon. 

Siirryin epätoivoisesti laitteesta toiseen puhisemalla, miten mikään lähes kymmenestä laitteesta ei toimi (paitsi tietysti ne, joissa jo juostiin.) 
Vauhtini jokaisella matolla hipoi lähes yhden kilometrin tuntivauhtia. 
Kyllä - HIIVIN siinä salin keskeisimmällä paikalla, jokaisella vapaalla juoksumatolla vuoron perään.

Kiitos avuliaan mieshenkilön, joka varmaan saatuaan viihdytysmittarin täyteen päätti tulla avuksi. Harmi, ettei samainen henkilö ollut auttamassa yrittäessäni väkertää loppulämmittelyt samassa laitteessa. Luovutin. 
Juoksumatto 1 - Salisuttura 0 pistettä.

Jotain siinä välissä ehkä onnistuin kuitenkin tekemään oikein, sillä hiki tuli pintaan ja kroppa puski vapinaa (niillä säälittävilläkin painoilla.)
Jälkikipua ja tuskaa odotellessa...

Mutta HEI - nyt tärkeää asiaa, sillä MOVEMBER ON TÄÄLLÄ!
Miehet tottakai kasvattaa ne mursunsa nyt oikein tuuheiksi, mutta Siskot päätti myös tehdä asialle jotain. 
Käykäähän kurkkaamassa (ja tykkäämässä) TÄSTÄ LINKISTÄ (Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut) <3

Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut

Ja sitten niihin hetkiin, jotka vievät ajatukset aivan toisenlaisiin mielentiloihin.
Vertaistuen parissa on nyt viimeaikoina noussut pintaan aivan liikaa huonoja uutisia ja tuntuu, että näinä hetkinä olen aivan hukassa.
En osaa sanoa mitään. Haluaisin vain sulkea silmäni - ikäänkuin se ei olisi tottakaan.

On uskomatonta, että kaiken sen tuen jälkeen, mitä tämän blogini kautta olen itse saanut - en osaa vastaavassa tilanteessa sanoa mitään. En kertakaikkisesti mitään järkevää.
Tulee järjettömän itsekäs olo, kun en vuolaasti tartu toimeen ja avuksi. Tueksi.
Kaikki kiteytyy vain tuohon yksinkertaiseen sanaan: "Voimia!" - ja sillä tarkoitan, että haluaisin auttaa. Haluaisin poistaa syövän. Tai edes helpottaa tuskaa - vaan en voi....

Voimia siskot <3

Jumppanöyryytyksiä ja työniloja.

Ei hyvää päivää millä draivilla sainkaan tänään uuden kuntoklubijäsenyyteni käyntiin.
Oli kuulkaa lapsiparkit ja zumbat klikattu - bussiliput hommattu ja päivä aikataulutettu viimeistä minuuttia myöten.
Mielettömän tehokas fiilis!

Vaan sen mä sanon, että EI IKINÄ enää zumbaa - ja senkin mä sanon, että "helpot koreografiat - Taso 1" my ass!
Olisi ollut hitokseen paljon järkevämmän näköistä vaikka seistä koko tunti keskellä salia, sen sijaan että läiskii vieruskavereita jaloilla ja käsillä minkä vain suinkin salsan tahtiin ehtii.
Juu, kyllä siinä hiki tuli - kun yritin väistellä muuta zumbakansaa ja esittää mahdollisimman näkymätöntä. Tuloksetta.

Ja jotta totaalinen nöyryytys saatiin varmistettua, oli erinomainen idea marssia tunnin päätteeksi suoraan miesten pukkariin.
TADAA.

Kiitos ja anteeksi.
(Enkä edes halua tietää mitä onnistun saamaan aikaiseksi huomenna kuntosalin puolella)

Työrintamalla sen sijaan puhaltaa uudet tuulet ja olenkin asiasta erittäin innoissani.
Toimistorottauden vastapainoksi olen saanut keikkaluontoista työtä promohommista! 
Olen päässyt vihdoin ja viimein jakamaan innokkuuttani (ja loputonta virnettäni) myös ihan oikeille ihmisille tietokoneen ruudun sijaan.
Kokeilin siipiäni kyseisellä alalla nyt ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan uuden kauppakeskus Goodmanin avajaisissa.
Mieletön fiilis kun pääsee tekemään jotain aivan totaalisen erilaista kuin koskaan ennen.

Huikeiden työpäivien kohokohtia oli tietysti mm. tapaaminen tämän iki-iloisen Didin kanssa, mutta en voi kyllä liikaa painottaa miten upea työporukka meillä oli mukana. Törkeen upeita mimmejä!


Sitten taas ihmisten lämminhenkisyyteen ja asioihin jotka saavat tämänkin muijan sanattomaksi.
Sain yllättävän postilähetyksen, enkä voinut uskoa silmiäni.


IHANATVILLASUKKAROOSANAUHATENNARIT. Muuten vain.
Enkä nyt vieläkään osaa sanoa mitään muuta kuin KIITOS Merja <3

Sydänsururintamalla pari muuttujaa, mutta jääköön ne nyt toistaiseksi sivummalle. Nämä tunnepuolen muuttujat kun eivät ole tämän sutturan nupissa mitenkään erityisen mahdottomia hetkiä.
Päivä kerrallaan ja toiveikkaana eteenpäin <3

P.S. Kummut voivat mainiosti. Ei havaittuja muutoksia.

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...