Siirry pääsisältöön

Mieltä nostattava pöllöalttari ja vähän lööppejä.

Uskomatonta mutta totta, alan pikkuhiljaa tottumaan selällään nukkumiseen. En kuitenkaan niin paljon, että tämän pakollisen kuukauden jälkeen siitä tulisi tapa, mutta kuitenkin sen verran, että saan jo nukuttua yllättävän hyvin (ilman lääkebuusteja).

Eilisaamu alkoi supermukavasti kävelylenkin merkeissä ja paluumatkalla vastaani köpötteli melkoinen näky.
Luontoystävällisempi hakkuukone
Vähän erilainen metsätyöryhmä!
Kaupunkimme suorittaa hakkuutöitä lähialueella ja perinteisten meteliä pitävien (ja saastuttavien) hässäköiden sijaan hakkuutöitä suorittikin tällainen vähän luontoystävällisempi menopeli.
Tulin ihan valtavan hyvälle tuulelle tästä näystä. Melkein epätodellisen ihanaa (ja ennenkaikkea nerokasta) <3

Tänään sen sijaan lampsin aamulla poikkeuksellisesti aamukahville kahvilaan ja silmilleni hyppäsi melkoisen tutunnäköinen kuva.


Juttu ei siis suinkaan ole _minusta_ vaan käsittelee syöpähoitoja, mutta tuota Merja Yeungin ottamaa kuvaa oltiin käytetty nyt uudemman kerran kyseisen lehden jutussa.

Kyllä siinä meinasi kahvit mennä väärään kurkkuun lukiessani juttua, jossa mainittiin uusista kummuistani ja kuinka ne on rakennettu "selästä otetusta nahasta."
Hirvittävän paljon kätevämpäähän se olisikin ollut - ottaa selästä pelkkää nahkaa. Tällöin "kumpuihin" oltaisiin kyllä saatu sitä hyvinkin tuttua luonnollisuutta, mitä niissä aiemminkin lähes pelkästään olikin.
Suuri kiitos kuitenkin kirurgille, joka otti selästä muutakin kuin nahkaa ;)

Mutta miten ois - saako syksyä hehkuttaa vähän lisää?
pöllöalttari
Ja mähän hehkutan!
Vaikka on synkkää, märkää ja pimeetäkin niin jollain kummallisella tavalla nautin siitä.
Ja mikä ihana "tekosyy" laittaa ne villasukat jalkaan ja fiilistellä kynttilöiden luomaa tunnelmaa.
Mun pöllöalttari on NIIN taas rakennettu <3
Ja nyt kukaan Tuuve Tietopankki ei ala sieltä huutelemaan, että "kynttilät on kyllä tosi epäterveell......" Lalalalalalalalala.... MÄ EN KUULE!! Mä vaan nautin <3

Eilen tuli kaksi viikkoa täyteen leikkauksesta. Pohdin ennen leikkausta onko koko sirkus kaiken sen riskin ja paniikin arvoista, mutta nyt jälkikäteen on pakko todeta sen todellakin olleen.
Vielähän ei ole tiedossa miten paljon etenkin selkäpuolen operaatiosta jää "harmia" tulevaan, mutta siitäkin huolimatta olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen.

Nyt lähden fiilistelemään taas kynttiläalttarin antimia <3

P.S. Vaikka niin valtavasti nautinkin kasvavista hiuksistani, tarttiskohan tälle reuhkalle alkaa kohta kuitenkin jo tekemään jotain?
Hyvää huomenta.

Kommentit

  1. Onko toi nyt sitte nimeltään moppitukka? :D Nahkatissit räjäytti potin, repesin täysin :D

    Kata täällä taas... ;)

    VastaaPoista
  2. Olen seurannut blogiasi alusta saakka ja tuntuu niin hyvältä, kun elämäsi näyttää olevan hyvässä jamassa. Erinomaisen ihanaa syksyä sinne (minäkin rakastan pimeää ja kynttilänvaloa) :)

    On sulla btw upeat hiukset!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …