Siirry pääsisältöön

Syksyiset semipööfektit päivitykset

Niin karvaturri on saapunut kotiin ja ensimmäinen rauhallinen kävely suoritettu kunnialla!
turrre.
Eipä vaan meinannut otusta omakseen tunnistaa, kun oli turkki kynitty niin vimpan päälle. Nythän se näyttää ihan englanninspringerspanielilta - Hannu Karpon levottoman karvahatun sijaan.
Kiitos Susann <3

Elämme jälleen jännittäviä aikoja (vaikka jotenkin taas kuvittelin niidenkin olevan jo tältä osaa ohi.)
Keskustelin tänään kirurgini kanssa (perjantain) tulevasta käynnistä ja tiedustelin mitä käynti koskee. Asia koskee patologin vastausta nyt poistetun rinnan tutkitusta kudoksesta. Rinnastahan tosiaan löytyi jotakin "muutoksia" ennen leikkausta, jotka nyt sitten on tutkittu.
Kirurgi kertoi, että heillä on huomenna jonkin sortin "kokous" asian tiimoilta, jossa kokoontuu sekä syöpälääkäri, patologi, että kirurgi. 
Omaan korvaani tämä kuulostaa vakavalta, mutta kirurgi kyllä sanoi tämän olevan ihan normaali käytäntö. Mikä sitten on normaalia - se selvinnee myöhemmin :)
Perjantaita odotellessa - jaiks!

Sitä ennen on hyvä hetki nauttia pimenevistä syysilloista ja sitä myöten tässä kodissa syttyvistä kynttilöistä. Mä niin rrrrakastan kynttilöiden luomaa tunnelmaa <3
Villasukat ja kynttilät - vielä kun tässä sohvalla olisi kainalo johon nyt käpertyä niin tää olisi suorastaan täydellistä. Semipööfektillä nyt kuitenkin mennään ja sekin riittää.
syysonnea
Boobsirintamalla on tehty uusi havainto - luonnollisen pehmeyden puutteen lisäksi kummut ovat eriparia. Toinen on tipahtanut astetta alemmas ja toinen jatkanut kasvuaan sivusuuntaan. 
 Haittaakse? 
No ei todellakaan haittaa - pääasia ettei kumpikaan ole vielä paennut takaisin selkäpuolelle.

Miten pää sitten jaksaa? Vieläkö kilahtelee?

Ei pahasti, mutta herkillä käydään edelleen. 
Naurua toki riittää, mutta kyyneleetkin yllättävät aika ajoin - välillä on taikuri itsekin ihmeissään.

Mikä kuitenkin tärkeintä, ympärillä on aika suuri tukijoukko joten yksin ei tarvitse kyyneleitään jakaa.
<3
Google tietää.

Kommentit

  1. Onpas mystistä ja salaperäistä! Jännitän täällä perjantaita ja pidän sulle peukkuja.

    Onneksi eriparitissit saa liiveillä kursittua kuosiinsa, eihän ne luomutkaan samaa paria taida kenelläkään olla �� (toi sotku pitäisi olla silmää iskevä hymiö, jostain syystä näyttää kummalta...)

    Voi hyvin! <3

    Kata

    VastaaPoista
  2. Varmaankin menee jonkin verran aikaa, että näkee rintojen lopullisen muodon. Leikkauksestahan on niin vähän aikaa.

    Toivotaan positiivisia uutisia perjantaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kyllä - voi viedä puoli vuotta - vuodenkin jotta voidaan nähdä lopullinen muoto :)

      Poista
  3. Tsemppiä perjantaille! Lääkäreillähän tapaa olla näitä meetingejä jossa käyvät tapauksiaan läpi, siis useampia kerralla, ehkä sun kudosnäyte on ollut vain yksi "osa" tämänpäiväistä palaveria, eikä mitään sen ihmeellisempää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin - kiitos mielenrauhasta <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …