Siirry pääsisältöön

maanantai on aina hyvä päivä aloittaa.

Moneskohan kerta toden sanoo, mutta tänään (yllättäen maanantaina) olen päättänyt ottaa itseäni jälleen niskasta kiinni.
Viikonlopun herkut pyrkivät korvista(kin) ulos, eikä yhä vain alaspäin valuvat pakaratkaan järin innokkailta nykytilanteesta näytä.
Tilanne vaatii toimenpiteitä!
Lenkkivaatteet ylle ja menoks
Aamu siis aloitettu kävelylenkillä, motivaation keräyksellä ja ruokavalion uudelleen suunnittelulla.
Nää alkuinnostukset on niin mahtavia (ja niin nähty).
Aivan täpinöissä laadin tulevan kauppalistan, marssin kauppaan määrätietoisesti ja tunnen suurta ylpeyttä kävellessäni karkkihyllyn OHI pysähtymättä.
Kassalla tyytyväisyys kasvaa, kun omasta korista löytyy vain vihanneksia, kanaa, rahkaa, marjoja, pähkinöitä, kananmunia jamitänäitänyton.
Naapurin korissa on herkkuja - hyihyi ja valtava määrä paheksuntaa.

omatekoista näkkäriä
Kotona aloitan kokkailun välittömästi (mm. kuvassa näkyvän näkkärin) ja muistan taas miten terveellisestäkin saa hyvää - kunhan ei vaan ole kiire.

KIIRE - Siinäpä tuo kaiken paha alku ja juuri. (Ja laiskuus, mutta sitähän ei myönnetä - sitä varten on tekoselitykset)
Omalla kohdallani kaikki menee pieleen juuri siksi, etten suunnittele syömisiäni ja kiireessä nappaan mitä käteen tarttuu. Ja kun nälkä ehtii kasvamaan äkkiseltään sietämättömäksi, on siihen vaivaan vain yksi mielenrauhan tuova lääke - sokeri.
Kuka perkele keksikin tehdä siitä niin taivaallisia asioita?

Näinkin huikean, kuin kymmenen tunnin terveellisen ruokavalion noudattamisen perusteella voin ylpeänä todeta, että sokeri ei ole käynyt tänään liiemmin mielessä - suusta nyt puhumattakaan.
Mitalit jakoon ja rahkaa huuleen!
aamujuoma
Nyt kun olen vihdoin sisäistänyt ajatuksen siitä, että tästä poistetusta räpylästä ei oikeasti löytynyt syöpää ja tajunnut, etten joudu uuteen hoitorumbaan - olen kuitenkin miettinyt jonkin verran patologin löytämää kasvainta.
Miettinyt, miten onnekas olin - jälleen kerran. Jos kasvain tosiaan olisi muuttunut ajan kanssa pahalaatuiseksi, kuten lääkäri kertoi - miten tässä olisi taas käynytkään?

Ja kun nyt todistetusti olen tällainen maanantaikappale, johon syöpä on koittanut pyrkiä (rintoja etäisesti muistuttavien räpylöiden kautta) jo ainakin kerran, niin näitä elämäntapoja lienee parasta parantaa nyt kun siihen on jälleen annettu mahdollisuus.
Tällä muijalla kun ei ole tapana uskoa yhdellä kertaa.

Näissä kiitollisuuden fiiliksissä on siis hyvä hetki lähteä uuteen nousuun! <3
(En edes muista montako uutta nousua tämänkin blogin aikana on ollut - mut hei se on pakko yrittää)

P.S.
Uhmasin tänään päiväunilla toipumisohjeita kolmella päivällä ja kellahdin kyljelleen. TAIVAS <3

Kommentit

  1. Mulla tuntuu tuo maanantai olevan ihan joka viikko uusi ponnistus kohti kurinalaisempaan elämään. ...paitsi tänään, kun sairastin, joten kaikki herkut on etsitty kaapeista.

    VastaaPoista
  2. Tulin toisen blogin kautta vierailemaan blogiisi. Sinulla on ollut myös ihana luppakorva kuntouttamassa sytojen lomassa. Minun rakas fieldini oli korvaamaton ystävä myös. Metsänlenkeille mentiin heti kun sytohoitojen jälkeisten pahoinvointien ja heikotusten jälkeen voimat alkoivat palautua. Rapsutuksia springeri perheenjäsenelle. Ja tsemppejä ( meille ) kaikille vahvoille naisille.

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä näkkäriä. Saisiko ohjeen?

    Tiina

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …