Kriisistä kriisiin.

2. Vuosikontrolli takana ja mukaani uutena tietona tarttui oikeastaan vain raportti kummuista: 
"Nämä ovat liian pinkeät mammografiaan.".

Jatkoseuranta hoidetaan siis pelkän ultraäänen turvin, joka kyllä lämmittää omaa mieltäni melkoisesti. 
Omien mammografiakokemusteni perusteella voisin melkein väittää, että näidenkin kumpujen pienet implantit kokisivat elämänsä räjähdyksen joutuessaan niiden armottomien lasilevyjen väliin.
Siinä puristuksessa nimittäin tuhdimmatkin kummut alkaa muistuttaa lähinnä lättytaikinaa.
*puistatus*

Mutta sitten pikkusen kilahtaneeseen arkeen.

Aamut aloitetaan hellyydellä ja kahvilla, jotta saadaan päivät positiivisesti käyntiin. 

Morning
Tosin siinä, missä tämä karvaturre on nostanut eräänkin kerran meikäläisen sohvalta rypemästä lenkille, on samainen rontti onnistunut vastapainoksi myös sulkemaan poistumistiet tarpeen vaatiessa. Väylä avataan, jos spanieli pääsee mukaan.

Pääsy kielletty. Ilman spanielia.
Olen pitänyt itseni kiireisenä, jotta ei tarvitse istua alas vain mietiskelemään. (Siinä lajissa olen meinaan erittäinkin aktiivinen.)
Tässä apuna on toiminut uskollinen ystäväni Kata, jonka kanssa on nyt harjoitettu mm. "lenkki, pipari-, ja suklaaterapiaa". Kiitos "aina valmiudesta" Kata <3

Tämän lisäksi ovelleni ilmestyi eilen ystävä vanhan kodin naapurista. Ojensi lahjan ja sanoi sen huutaneen kaupassa mun nimeä - "muuten vaan."
OIKEESTI <3
Se on pehmeä, suuri ja niin PÖLLÖINEN peitto. Ja mä olen niin onnellinen, häkeltynyt ja kiitollinenkin. Taas.

pöllöjen pöllö
Mutta kun ystäväterapiat päättyy ja ilta-aika alkaa - alkaa myös (ei niin järkevä) ajatuksenjuoksu. Istun ja fiilistelen villasukat jalassa kynttilänvalossa sohvalla syvässä hiljaisuudessa. 
Pohdin, miten tämä elämä nyt näin meni. Kolmekymppiä lähenee ja tässä mä kriisaan ihan Bridget Jonesina yksinäisyyttäni.
En mä tilannut syöpää. En mä tilannut sydänsurujakaan. Sain molemmat.

On vain uskottava, että joku syy siihenkin on.
Syöpä vahvisti, mutta ei näemmä tarpeeksi, joten ruoskitaan nyt varmuuden vuoksi vielä vähän niillä sydänsuruilla.
Mutta kun mä tän vielä kestän, niin sit mä oon RAUTAA! <3

Ei muuta kun asenne kohilleen ja hulluttelemaan! Kerran me vaan eletään <3


P.S. Juu ei oo oma - vaan irtohäntä. Olkoon se osa sitä kriisitukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...