Siirry pääsisältöön

Kriisistä kriisiin.

2. Vuosikontrolli takana ja mukaani uutena tietona tarttui oikeastaan vain raportti kummuista: 
"Nämä ovat liian pinkeät mammografiaan.".

Jatkoseuranta hoidetaan siis pelkän ultraäänen turvin, joka kyllä lämmittää omaa mieltäni melkoisesti. 
Omien mammografiakokemusteni perusteella voisin melkein väittää, että näidenkin kumpujen pienet implantit kokisivat elämänsä räjähdyksen joutuessaan niiden armottomien lasilevyjen väliin.
Siinä puristuksessa nimittäin tuhdimmatkin kummut alkaa muistuttaa lähinnä lättytaikinaa.
*puistatus*

Mutta sitten pikkusen kilahtaneeseen arkeen.

Aamut aloitetaan hellyydellä ja kahvilla, jotta saadaan päivät positiivisesti käyntiin. 

Morning
Tosin siinä, missä tämä karvaturre on nostanut eräänkin kerran meikäläisen sohvalta rypemästä lenkille, on samainen rontti onnistunut vastapainoksi myös sulkemaan poistumistiet tarpeen vaatiessa. Väylä avataan, jos spanieli pääsee mukaan.

Pääsy kielletty. Ilman spanielia.
Olen pitänyt itseni kiireisenä, jotta ei tarvitse istua alas vain mietiskelemään. (Siinä lajissa olen meinaan erittäinkin aktiivinen.)
Tässä apuna on toiminut uskollinen ystäväni Kata, jonka kanssa on nyt harjoitettu mm. "lenkki, pipari-, ja suklaaterapiaa". Kiitos "aina valmiudesta" Kata <3

Tämän lisäksi ovelleni ilmestyi eilen ystävä vanhan kodin naapurista. Ojensi lahjan ja sanoi sen huutaneen kaupassa mun nimeä - "muuten vaan."
OIKEESTI <3
Se on pehmeä, suuri ja niin PÖLLÖINEN peitto. Ja mä olen niin onnellinen, häkeltynyt ja kiitollinenkin. Taas.

pöllöjen pöllö
Mutta kun ystäväterapiat päättyy ja ilta-aika alkaa - alkaa myös (ei niin järkevä) ajatuksenjuoksu. Istun ja fiilistelen villasukat jalassa kynttilänvalossa sohvalla syvässä hiljaisuudessa. 
Pohdin, miten tämä elämä nyt näin meni. Kolmekymppiä lähenee ja tässä mä kriisaan ihan Bridget Jonesina yksinäisyyttäni.
En mä tilannut syöpää. En mä tilannut sydänsurujakaan. Sain molemmat.

On vain uskottava, että joku syy siihenkin on.
Syöpä vahvisti, mutta ei näemmä tarpeeksi, joten ruoskitaan nyt varmuuden vuoksi vielä vähän niillä sydänsuruilla.
Mutta kun mä tän vielä kestän, niin sit mä oon RAUTAA! <3

Ei muuta kun asenne kohilleen ja hulluttelemaan! Kerran me vaan eletään <3


P.S. Juu ei oo oma - vaan irtohäntä. Olkoon se osa sitä kriisitukkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …