Siirry pääsisältöön

Vain kahden kummun tähden.

Pääsin eilen kotiin! <3
Lääkäri kävi kuulemassa toiveeni ja kertoi aluksi, ettei voi mitenkään kotiuttaa vielä, mutta saisin mahdollisuuden päästä ns, "kotilomalle" yhdeksi yöksi - sairaalaan tulisi palata heti aamu kahdeksalta.
Pelkästään tuo ehdotus kuulosti lähes täydelliseltä, joten tartuin tarjoukseen. Lääkäri poistui huoneesta ja palasi lähes samantien takaisin toteamaan laskeneensa sairaalapäiväni väärin - "sinut voidaan kotiuttaa tänään sittenkin." Voi sitä helpotuksen määrää!

Lapset kävivät visiitillä vielä ennen kotiuttamista ja voi sitä onnen määrää kun pääsin heitä halaamaan <3 
5 - vuotias ikiliikkujapoikani teki viereeni sairaalasängylle pesän johon käpertyi ja sanoi: "Äiti - mulla oli sua tosi kova ikävä" ja kun kerroin hänelle tuntevani ihan samoin, hän kuiskasi: "Mulla oli vielä enemmän <3"

Kotiutuminen alkoi ja sain kummuilleni hoito-ohjeet. Pienenä shokkina tuli ohje, jonka mukaan tulee nukkua selällään seuraavat neljä viikkoa. En ole KOSKAAN nukkunut selälläni - lukuunottamatta viittä (tuskaista) viime yötä.
Kuvittelin kotiuttamisen helpottavan erityisesti öitä, mutta olin väärässä.
Kun selkä on molemmin puolin avattu, tikattu sekä selän ihon alla kulkee kolme letkua, on yö kaikkea muuta kuin hyvä - tapahtui se sitten sairaalassa tai kotona.
Ensimmäinen yö sairaalan ulkopuolella sisälsi vahvaa turhautumista, kipua, puutumista .... ja aivan liikaa tunteja (ja ajatuksia.)
Mutta kivuista viis! Kotiuttamisen kaikkein tärkein asia toteutui - vieressä oli käsi johon tarttua <3

Miten onnellinen ja kiitollinen olo taas voi ihmisellä olla, kun tällaistakaan prosessia ei tarvitse räpiköidä läpi yksin. On perhe, ystävät ja läheiset - ja te tuiki-tuntemattomatkin jotka lähetätte tukenne. Ja kaikki vain kahden (syövättömän!!!) kummun tähden <3

Kiitos <3

P.S. Oli ehkä virhe katsoa edellinen Vain elämää -jakso juuri ennen tätä blogikirjoitusta. Elastisen - Oo siellä jossain mun -veto oli sanoinkuvaamattoman koskettava ja vei nyt ehkä suurimman osan ajatuksistani hävyksiin.
Kirjoitus saattaa sisältää pieniä määriä vollotusta, joten palaan asiaan <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …