Siirry pääsisältöön

Pikkusen kilahtanut

Vähiin käy ennen kuin loppuu - 6 yötä leikkaukseen.
Vaan mitkä ovatkaan päälimmäiset fiilikset?

Sana "sekoamispiste" kuvaa ehkä parhaiten ajatuksiani tällä hetkellä ja kuinka ollakkaan läheiseni saavat siitä osansa.
(Erityismaininta eräälle _erittäin_ sinnikkälle pjöntölle <3 )
Äitini antoikin jo osuvan nimiehdotuksen seuraavaa blogiani varten:
"Pikkusen kilahtanut" - ja allekirjoitan täysin.

En olisi ikinä koskaan voinut edes kuvitella tällaista stressin määrää, mikä elämässäni vallitsee tällä hetkellä. Ruoka ei maistu ja mielialani vaihtelee ahdistuksesta järjettömään onnentunteeseen - ja kaikki tämä vain yhden vuorokauden aikana. Herää vain kysymys, aiheuttiko edes syöpä tällaista sirkusta pääni sisällä?
Pitänee lukaista Kutsumaton vieras läpi ja tutkia, kuinka hyvin se aika ne muistot kullittaa.

Jotta saan edes jonkinlaisen ajatustenpuhdistuksen pääni sisällä, on otettava järeät keinot käyttöön.

Ensimmäisenä JUOKSU!

Tuo niin PERKELEEN ÄRSYTTÄVÄ, mutta niin TERAPEUTTINEN laji. Siinä tuskanhien lomassa kaikkoaa kyllä murhe kuin murhe.
Jos minä pystyn juoksemaan - kuka tahansa pystyy juoksemaan. Sanoinko jo että vihaan tätä lajia?
5 km takana - ei naurata.
Ja sitten on se toisenlainen - itselleni huomattavasti tutumpi tapa lievittää tuskaa:

SUKLAA (halleluja)
Just mulle!
Ja kolmannen terapiatavan pystyykin osoittamaan loistavasti seuraavalla kuvalla:

NAPEROT <3
Terkkuja repparista <3

Tässä kohtaa yksi tärkeimmistä - perhe, läheiset ja ystävät. En voi laittaa kuvaa, koska haluaisin laittaa kuvan kaikista rakkaista. Mut kyl te murut tiiätte <3
(Tukikaljukin vaihtanut jo työvuoronsakin sitä varten, että lähtee kanssani tiistaina koko päiväksi leikkausta edeltäviin toimenpiteisiin <3)


Ja viimeisimpänä - vaan ei vähäisimpänä tämä karvainen rontti, joka jaksaa vilpittömästi ilahtua jatkuvasti olemassaolostani ja ilahduttaa olemassaolollaan.

<3
Sen lisäksi, että pelkään tulevaa leikkausta tavattoman paljon, on myös äärimmäisen pelottavaa joutua luopumaan osasta terapiamuodoista pidemmäksi aikaa.
(Okei - suklaa ja rakkaat saa jäädä - oikeastaan vaadin sitä.)

Lapset ovat isänsä kanssa pahimman toipumisajan yli ja tässä kohtaa voin vain olla todella kiitollinen, että lapsillani on hyvä ja huolehtiva isä - sekään ei ole itsestäänselvyys.

Tämän lisäksi olen myös niinkin onnellisessa asemassa, että karvakorvallani sattuu olemaan ainutlaatuinen kasvattaja, joka ottaa tuon otuksen hoitoon tarvittavaksi ajaksi. Näin voin myös huokaista helpotuksesta, että myös otuksellani on hyvä olla <3 
Kiitos Susann <3

Herää vain kysymys, miten pärjään ilman näitä henkilökohtaisia terapeuttejani? Mitä ihmettä puuhailen sairaalassa muutakun pyörittelen sekavia ajatuksiani? Miten paljon ajatuksia ehdin pyörittää makoillessani dreeniletkujen ympäröimänä?

Ystävät - olettehan valppaina valtaamaan huoneeni terapiaistunnoilla (ja suklaalla?)

Mut hei - mulla saattaa olla kohta KAKSI TISSIÄ (ja toivottavasti vähän selvempi nuppi)
Iloitkaamme siitä! <3

Kommentit

  1. Tsemppiä!!
    Sairaalassa sä teet sitä, mitä sä et kerkee tekee kotona:nukut liikaa,
    Hankit ison pinon kaikkia naistenlehtiä ja sitä suklaata! Kerranki voit hyvällä omalla tunnolla lukea kaikenlaista roskaa ja vaan maata. Suosittelen ottaa myös kirjan ja tabletin tai älypuhelimen mukaan. Mä oon ainaki saanu käyttää nettiä aina leikkauksen jälkeen omassa huoneessa, kun oon tajunnu ottaa vaan tabletin mukaan. Oon myös yleensä kattonu siltä ohjelmia ja ladannu jotain pelejä mukaan. Kauanko joudut olee sairaalassa? Oon tulossa kuun loppussa pk-seudulle. Ootko viel sairaalassa sillon? Saako tulla kattomaan? Voin tuoda lisää suklaata ja luettavaa. :)
    Ps. Tossa että stressaat paljon on yks hyvä puoli; jälkeenpäin sua varmaan tulee hämmästyttämään miten hyvin se sit lopulta meni. Ja muista kertoa sielä sairaalassa mimmonen olo sulla on. Ne on sielä töissä potilaita varten. Joten jos jännittää kauheesti ni yleensä auttaa et käy hoitajan kaa leikkauksen yms. Vaihe vaiheelta läpi. Sit kun tietää oikeet riskit, niin sellanen epämääränen pelon tunne yleensä helpottaa. Pidän peukkuja. Ja hyvä että sulla on hyvää seuraa kun meet sinne. Se auttaa varmasti kans.:)
    -marjo

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …