Dreenit vähenee - olo kevenee!

Lisää hyviä uutisia!!!

Kaksi dreeniä poistettiin tänään ja mieli on aivan huikea. Jostain syystä tuo yksi jäljellä oleva dreeni ei enää edes ota päähän - niitä on kuitenkin VAIN YKSI (alkuperäisen viiden sijaan) <3

Sain tuunattua tuon jäljellä olevan dreeniletkun kieputtamalla sen ympärille mustaa kinesioteippiä ja sujautin dreenipussin kätevästi mustaan pikkuiseen laukkuuni. Nyt mennään sitten kassialmana torstaihin asti. Eipä tarvitse kauppareissulla muiden ihmisten tuijotella putkessa kulkevia kudosnesteitä....
Kudosnesteet kassissa
Torstaina olisi tosiaan aika haavapolille, jossa poistetaan enää tuo jäljellä oleva dreeni ja tämän lisäksi tarkistetaan nuo aikaisemmat dreenikohdat, jotta leikkaushaavat eivät ole keränneet enää kudosnestettä ihon alle. Tarvittaessa kudosneste poistetaan punktoimalla, eli perinteisellä neula+ruisku -meiningillä.

Mitenkä se viime yö sitten meni?
No viime yö meni NUKKUESSA <3 
Vaihdoin pokkana illan panadolin panacodiin - voi sitä väsymyksen tunnetta ja kipujen vähyyttä kun lääke alkoi vaikuttaa. Täyttä unta viiteen asti, jonka jälkeen pikku heräämisen jälkeen unet jatkuivat vielä seiskaan asti.
Kyllähän sitä on aamulla yhtä joustava kuin jääpuikko, mutta päivän mittaan helpottaa. Pääasia että takana on hyvät unet.

Uskollinen "omaishoitajani" pakeni puntille, joten päätin silläaikaa lähteä haistelemaan hieman aurinkoista syysilmaa pikkuiselle kävelylle.
Olipa ihana kulkea ihan hissuksiin ja nuuskutella ulkoilmaa. Matka ei ollut pitkä, mutta sitäkin terapeuttinen. Hymyilytti <3
Syysnautiskelua.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä päättää raportti.

Vain kahden kummun tähden.

Pääsin eilen kotiin! <3
Lääkäri kävi kuulemassa toiveeni ja kertoi aluksi, ettei voi mitenkään kotiuttaa vielä, mutta saisin mahdollisuuden päästä ns, "kotilomalle" yhdeksi yöksi - sairaalaan tulisi palata heti aamu kahdeksalta.
Pelkästään tuo ehdotus kuulosti lähes täydelliseltä, joten tartuin tarjoukseen. Lääkäri poistui huoneesta ja palasi lähes samantien takaisin toteamaan laskeneensa sairaalapäiväni väärin - "sinut voidaan kotiuttaa tänään sittenkin." Voi sitä helpotuksen määrää!

Lapset kävivät visiitillä vielä ennen kotiuttamista ja voi sitä onnen määrää kun pääsin heitä halaamaan <3 
5 - vuotias ikiliikkujapoikani teki viereeni sairaalasängylle pesän johon käpertyi ja sanoi: "Äiti - mulla oli sua tosi kova ikävä" ja kun kerroin hänelle tuntevani ihan samoin, hän kuiskasi: "Mulla oli vielä enemmän <3"

Kotiutuminen alkoi ja sain kummuilleni hoito-ohjeet. Pienenä shokkina tuli ohje, jonka mukaan tulee nukkua selällään seuraavat neljä viikkoa. En ole KOSKAAN nukkunut selälläni - lukuunottamatta viittä (tuskaista) viime yötä.
Kuvittelin kotiuttamisen helpottavan erityisesti öitä, mutta olin väärässä.
Kun selkä on molemmin puolin avattu, tikattu sekä selän ihon alla kulkee kolme letkua, on yö kaikkea muuta kuin hyvä - tapahtui se sitten sairaalassa tai kotona.
Ensimmäinen yö sairaalan ulkopuolella sisälsi vahvaa turhautumista, kipua, puutumista .... ja aivan liikaa tunteja (ja ajatuksia.)
Mutta kivuista viis! Kotiuttamisen kaikkein tärkein asia toteutui - vieressä oli käsi johon tarttua <3

Miten onnellinen ja kiitollinen olo taas voi ihmisellä olla, kun tällaistakaan prosessia ei tarvitse räpiköidä läpi yksin. On perhe, ystävät ja läheiset - ja te tuiki-tuntemattomatkin jotka lähetätte tukenne. Ja kaikki vain kahden (syövättömän!!!) kummun tähden <3

Kiitos <3

P.S. Oli ehkä virhe katsoa edellinen Vain elämää -jakso juuri ennen tätä blogikirjoitusta. Elastisen - Oo siellä jossain mun -veto oli sanoinkuvaamattoman koskettava ja vei nyt ehkä suurimman osan ajatuksistani hävyksiin.
Kirjoitus saattaa sisältää pieniä määriä vollotusta, joten palaan asiaan <3

Osastopäivä 4 - toivottavasti viimeinen (päivä osastolla)

Sattuipa eilen niin, että osasto jossa olin toipumassa oli ruuhkautumassa, joten sain siirron toiselle osastolle. Eikä laisin huono siirto tämä - pääsin nimittäin oikein HEMULIN huoneeseen ;) Tämän lisäksi huoneessani on vain yksi erittäin miellyttävä huonekaveri, joten asiat siis siltä osin erittäin kunnossa.
Hemulihuone
Yö meni aivan julmetun huonosti. Valmistauduin liian pirteänä tulevaan yöhön kuunnellen spotifyn unimusiikkia, jonka uskoin rentouttavan, mutta surullinen pianomusiikki toikin tunteet pintaan. Siinä sitten itkua tihrustelin samalla kun yritin saada unta.
Hylkäsin kuulokkeet sen siliän tien ja vaihdoin ne korvatulppiin - surullinen pianomusiikki vaihtui omiin surullisiin ajatuksiin.
Ja kun vihdoin ja viimein sain unen päästä kiinni, unet käsittelivät tietysti taas negatiivisia tunteita rakkauselämässä ja herääminen sellaisiin uniin on varsin ahdistavaa - etenkin yksin sairaalassa. Olisikin ollut vieressä joku jonka käteen vain tarttua.

Aamulla päätin jättää pahan yön taakseni ja keskittyä tulevaan päivään positiivisemmin.
Ja hitokseen positiivisesti se alkoikin, koska PÄÄSIN SUIHKUUN!
Heti kun silmät muijalla aukes, niin jo köpöttelin muovikassini kanssa hoitajien ovelle vaatimaan suihkuvuoroa.

Valtavan kaunis dreenipussukka
Suihku oli taivas.... Olisin voinut olla siellä vaikka kuinka ja kauan. <3

Vilautin eilen hoitohenkilökunnalle mahdollisuutta lähteä jo tänään kotiin. Viime yö vahvistaa toivettani ja päivystävä lääkäri lupasikin piipahtaa asian tiimoilta tänään luonani.
Dreenit keräsivät viime vuorokauden aikana kuitenkin sen verran reilusti verta, että jos hemoglobiini on laskenut rajusti, on syytä jäädä vielä osastolle. Olo on kuitenkin ihan järjettömän pirteä ja hyvä joten on vaikea kuvitella, että hemppa olisi pudonnut mahdottomia.

Tissit ovat edelleen I-H-A-N-A-T. Ja niitä on kurkittava yhä uudelleen ja uudelleen. Eihän ne virheettömät ole - pikkusen pilkotut - mutta omissa silmissäni ne on täyttä priimaa. <3

Jään odottamaan mitä päivä tuo tullessaan - ihanaa sunnuntaita kaikille.
Ja hei te maanantaimasentujat - ollaanko ihan tosi onnellisia, et me nähdään se huominen maanantai? <3

3. osastopäivä

Huh - melkoinen urakka taas, että saan viritettyä puhelimen laturiin ja läppärin syliin kirjoittamista varten. Mutta mä pystyin siihen - vihdoinkin ilman apua <3

Olenhan mä melkoinen näky näiden veristen dreeniletkujeni kanssa, jotka kulkevat mukanani muovikassissa kun siirryn paikasta toiseen. Puhumattakaan mun viimeksi tiistaina pestystä tukasta. Mun suurin unelma tällä hetkellä taitaa olla, että pääsisin suihkuun ja nyt odotankin tuomiota kiertävältä lääkäriltä. Pesulaput ja käsisuihkukaan kun ei kykene ihmeisiin.
Ongelmana lienee kuitenkin nuo dreeniletkut, joita on vielä "liikaa". Pidetään siis peukut pystyssä, että osa leikkaushaavoista kerää jo tarpeeksi vähän kudosnestettä, jotta dreenejä saataisiin tänään poistettua edes osittain.
Muutoin toipuminen on hoitohenkilökunnan mielestä sujunut odotettua paljon paremmin. Täten sain myös lääkäriltä eilen hyviä uutisia - mikäli kaikki sujuu yhtä hyvin jatkossakin, pääsen jo maanantaina kotiin! Siis 5 päivän kuluttua leikkauksesta. Huhhahhei <3
Kipulääkkeinäkin toimii enää vain pyydettäessä Burana ja Panadol. Aika huikeeta :)

Unohdin muuten varmaan viime kirjoituksessa mainita ne leikkauksen tärkeimmä uutiset - vartijaimusolmukkeesta ei löytynyt syöpää!!! Patologi toki tutkii vielä poistetun rinnan materiaalin, mutta kyllähän me nyt siitä lähdetään että puhdasta on :)

Ja juuri kun pääsin haaveilemasta tuosta suihkuasiasta, niin hoitaja kävi kertomassa, että suihku on ajankohtainen huomenna. Ensiavuksi sain päähäni "pesumyssyn" jonka toimivuudesta en osaa vielä sanoa - märät nämä hiukset nyt ainakin ovat. Nähtäväksi jää, tuliko yhtään puhdastakin ;)
Olo on ainakin taas pesulappupesun ja puhtaiden vaatteiden myötä jo paljon raikkaampi.

Yöt on menneet yllätävän hyvin, vaikka eilen viereeni majoittui ehkä ryhmähuoneen"pahin painajainen" - kovaäänisesti koriseva vanhempi rouva. Tässä kohtaa suuri kiitos ja kumarrus sille, joka keksi korvatulpat - ja tietenkin sille, joka ne mulle toi <3

Muutoinkin on ollut ihanaa, kun vieraita on käynyt ahkerasti pitämässä seuraa. Erityisesti nyt kun vointi paranee koko ajan ja "normaalimpi" energia alkaa pikkuhiljaa kaivautua taas esiin, käy aika helposti pitkäksi. Seura on siis mieleen <3
Tämä alkaakin olla se haasteellisin osuus tämän muijan osastohoidosta, kun henkinen puoli alkaa olla ennallaan, mutta fyysinen ei pysy perässä.

Uusia rintoja on pakko kurkkia säännöllisin väliajoin. Eihän ne mitkään hillittömät kannut ole, mutta niitä on perskutti kaksin kappalein! Ja miten korkealla ne ovat - liekö koskaan olleet näin korkeuksissa!
Jo vähän haaveilen niistä uusista lukemattomista rintaliivivaihtoehdoista, jotka kaupan hyllyllä odottavat. Niistä lukemattomista paidoista tai mekoista, jotka eivät ole olleet kahteen vuoteen vaihtehto.
Ei enää kiireitä aamuja tissiä etsien.
Niin turhamaisen ihanaa <3

Nyt istun ja nautiskelen ikkunasta kurkkivasta auringosta. Ulkoilman haistelu olisi kyllä mieleen, mutta jos nyt ensin vielä vähän katsellaan (ja maistellaan siinä ohessa näitä kuumia kumpuja)

Aurinko ja kuumat kummut
Iso kiitos taas tsempeistä joita olette lähettäneet <3 Huisin ihanaa viikonloppua kaikille!

Nappiin meni!

Noniin - ensimmäinen hetki kun leikkauksen jälkeen jaksan avata läppärin kannen. Josko sitä jotakin saisi tänne vähän raportoituakin :)

Ah nämä aina niin viehättävät sairaalasukat.

Nyt tuli namit oikeeseen osotteeseen ;)
Keskiviikkona siis leikkaus alkoi odotetusti aamukahdeksalta ja muija tietysti totaaliseen uneen. 
Tämän jälkeen kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Leikkaus sujui odotetusti, vaikka hieman venähtikin yli 8 tunnin. Tämä tiesi äidilleni lisäjännitystä ja sairaalalle puhelinlinjojen tukkoisuutta. Muija heräsi kuitenkin odotetusti ja bonuksena tietysti onnistuneet boobsit! 

Täytyy sanoa että olen kaikin puolin todella iloinen, vaikka olo onkin kuin jyrän alle jääneellä. Liikkumaan en vielä omin avuin (enkä oikein vielä muidenkaan avuin) pysty, mutta kyllähän se mieltä virkistää, kun hoitajat kerta toisensa jälkeen tulevat tarkastamaan työntuloksia sanoin: "nää on siis aivan mahtavat - kertakaikkisen siistit" :D

Tässä on nyt kohta kaksi vuorokautta makoiltu selällään lähes samassa asennossa. Eilen kipasin seisaallaan pari sekuntia - vaan järjettömän työn takana oli sekin. Tänään tavoitteenani olisi päästä suihkuun, muta pahoin pelkään ette voimat riitä vielä... 
Yritän kuitenkin kerätä voimia sitä varten.

Dreeniletkuja matkassani roikkuu viisin kappalein ja ne tietysti myös omalta osaltaan haittaa liikkumista. Itse haavat eivät juurikaan ole kipeät, mutta nämä sisälläni liikkuvat dreeniletku ovat. Kipulääkettä kuluu melkoisella tahdilla ja pahoinvointilääkkeitä siinä sitten sivussa, mutta helpottaa ajatella, ettei tämä kestä ikuisuutta. Viikon päästä olen ehkä jo kotona <3

Iso kiitos aivan mielettömästä tuesta, jota olette osoittaneet. <3
Tulen varmasti raportoimaan lisää heti kun voimat siihen riittävät.


Tunnit vähenee, leikkaus lähenee.

Huhhuh mikä päivä - eipä ole järin ehtinyt jännitellä.

Aamu alkoi merkkiainepistoksella Meilahden sairaalassa tämän samaisen sekopäisen tukikaljuystävän kanssa - aivan kuin lähes kaksi vuotta sitten.

Ja meillä oli niin mukavaa..
Ei sitä voi kuulkaa sanoin kuvailla, miten näinkin jännittävästä päivästä voi ystävän tuella saada melko hauskan reissun aikaiseksi. Naurua riitti ja itkuilta vältyttiin.

Merkkiainepistoksen jälkeen odotettiin kaksi tuntia merkkiaineen kulkeutumista vartijaimusolmukkeisiin (jotka poistetaan ja tutkitaan leikkauksen yhteydessä syövän poissulkemiseksi) ja lopulta gammakuvattiin "löydöt".

Ihminen välissä.
Tämän jälkeen suuntasimme Töölön sairaalaan, jossa kävin sekä verikokeissa, että valokuvauksessa tulevaa leikkausta varten. Paljas ylävartaloni kuvattiin siis leikkausta varten ja uudet kuvat otetaan kuulemma leikkauksen jälkeen. Ei aavistustakaan miksi, mutta varmaan jotakin varten. Otaksun.

Pääsin tapaamaan anestesialääkäriä ja kahta leikkauksessa ilmeisesti avustavaa kirurgia. Kyseiset kirurgit nyppivät ihoani sieltä täältä, nostelivat ja laskivat jäljellä olevaa räpylääni ja piirsivät lopulta melkoiset aarrekartat huomista seikkailua varten.

Melekonen seikkailu.
Aamuni alkaa klo 6.45 Töölön sairaalassa leikkaavan kirurgini tapaamisella ja aamupalaksi tarjoillaankin sitten Diapamia - ei huono
Leikkaus kestänee kuulemma n. 8 h ajan (jos kaikki menee hyvin) ja leikkauksen jälkeen siirryn teholle seurantaan vuorokaudeksi. Tämän jälkeen alkaakin sitten toipuminen osastolla (jos en nyt sitten potkaise tyhjää)

Lyhyestä virsi kaunis - nimittäin nyt keittiön kaaos odottaa siivoojaa, pyykit nostajaa ja sängyssä tätä muijaa odottaa varsinainen - ja täysin välttämätön iltapala.

nam
Unilääke <3

Nyt sopii vain toivoa, että herään suunnitellusti kellon kilahdukseen klo 4.45. Ja sopii toivoa, että herään myös huomisesta nukutuksesta sovitusti.

Kiitos kiitos ja SUURI kiitos kaikista niistä kannustuksista mitä olette tähän suuntaan välittäneet. Arvostan
<3
Huomenna se on menoa ja palaan raportoimaan heti kun siihen kykenen.

Mennyttä ja tulevaa. Pelottaa.

"Pelottaako?"
Pelottaa - niin perkeleesti.

Heräänkö nukutuksesta laisinkaan?
Epäonnistuuko leikkaus?
Onko syöpä uusinut?

Mitä lähemmäs leikkaus käy, sitä enemmän mietin, onko päätökseni ollut turhamainen.
Tiedän, että päätös terveen rinnan poistosta on vähintäänkin järkevä, mutta entä korjaustoimenpiteet?
Onko kaksi rintaa kaiken tämän paniikin ja riskien arvoista?

Ei aavistustakaan.

Koska viimeaikaiset ajatukset ja paniikit ovat aiheuttaneet melkoista ahdistusta, oli viikonloppuna pakko maksimoida rentoutus mökkimaisemissa.

<3
Järvimaisema, sauna, iltanotski, kalastus, ruoka, hiljaisuus - ja se tunne, kun sä siinä notskilla istut ihan hiljaa ja mietit mennyttä - olo on onnekas.
Ja sit sä mietit tulevaa - ja se vahvin tunne on pelko. Sä et tiedä tulevasta mitään. Sä vaan toivot ja samalla pelkäät.
Ja sit se joku tarttuu sua kädestä kiinni - ei sano mitään - on vaan siinä.
<3

Siitä ainutlaatuisesta hetkestä ei oo kuvaa, mutta seuraavan päivän notskihetkestä on. Ei niin herkkä - mutta kovin onnellinen hetki sekin ;)

Ihan mökillä
Lisää päivän onnenhetkiä - MUN PONNARI KASVAA <3

Pontti
Kaipaako tää esittelyä?

ihan bueno hetki.
Huomenna koittaa jännittävä päivä sekä Meilahden,- että Töölön sairaalassa. Illalla varmaankin raportin tynkää.

MUA PELOTTAA!

Pikkusen kilahtanut

Vähiin käy ennen kuin loppuu - 6 yötä leikkaukseen.
Vaan mitkä ovatkaan päälimmäiset fiilikset?

Sana "sekoamispiste" kuvaa ehkä parhaiten ajatuksiani tällä hetkellä ja kuinka ollakkaan läheiseni saavat siitä osansa.
(Erityismaininta eräälle _erittäin_ sinnikkälle pjöntölle <3 )
Äitini antoikin jo osuvan nimiehdotuksen seuraavaa blogiani varten:
"Pikkusen kilahtanut" - ja allekirjoitan täysin.

En olisi ikinä koskaan voinut edes kuvitella tällaista stressin määrää, mikä elämässäni vallitsee tällä hetkellä. Ruoka ei maistu ja mielialani vaihtelee ahdistuksesta järjettömään onnentunteeseen - ja kaikki tämä vain yhden vuorokauden aikana. Herää vain kysymys, aiheuttiko edes syöpä tällaista sirkusta pääni sisällä?
Pitänee lukaista Kutsumaton vieras läpi ja tutkia, kuinka hyvin se aika ne muistot kullittaa.

Jotta saan edes jonkinlaisen ajatustenpuhdistuksen pääni sisällä, on otettava järeät keinot käyttöön.

Ensimmäisenä JUOKSU!

Tuo niin PERKELEEN ÄRSYTTÄVÄ, mutta niin TERAPEUTTINEN laji. Siinä tuskanhien lomassa kaikkoaa kyllä murhe kuin murhe.
Jos minä pystyn juoksemaan - kuka tahansa pystyy juoksemaan. Sanoinko jo että vihaan tätä lajia?
5 km takana - ei naurata.
Ja sitten on se toisenlainen - itselleni huomattavasti tutumpi tapa lievittää tuskaa:

SUKLAA (halleluja)
Just mulle!
Ja kolmannen terapiatavan pystyykin osoittamaan loistavasti seuraavalla kuvalla:

NAPEROT <3
Terkkuja repparista <3

Tässä kohtaa yksi tärkeimmistä - perhe, läheiset ja ystävät. En voi laittaa kuvaa, koska haluaisin laittaa kuvan kaikista rakkaista. Mut kyl te murut tiiätte <3
(Tukikaljukin vaihtanut jo työvuoronsakin sitä varten, että lähtee kanssani tiistaina koko päiväksi leikkausta edeltäviin toimenpiteisiin <3)


Ja viimeisimpänä - vaan ei vähäisimpänä tämä karvainen rontti, joka jaksaa vilpittömästi ilahtua jatkuvasti olemassaolostani ja ilahduttaa olemassaolollaan.

<3
Sen lisäksi, että pelkään tulevaa leikkausta tavattoman paljon, on myös äärimmäisen pelottavaa joutua luopumaan osasta terapiamuodoista pidemmäksi aikaa.
(Okei - suklaa ja rakkaat saa jäädä - oikeastaan vaadin sitä.)

Lapset ovat isänsä kanssa pahimman toipumisajan yli ja tässä kohtaa voin vain olla todella kiitollinen, että lapsillani on hyvä ja huolehtiva isä - sekään ei ole itsestäänselvyys.

Tämän lisäksi olen myös niinkin onnellisessa asemassa, että karvakorvallani sattuu olemaan ainutlaatuinen kasvattaja, joka ottaa tuon otuksen hoitoon tarvittavaksi ajaksi. Näin voin myös huokaista helpotuksesta, että myös otuksellani on hyvä olla <3 
Kiitos Susann <3

Herää vain kysymys, miten pärjään ilman näitä henkilökohtaisia terapeuttejani? Mitä ihmettä puuhailen sairaalassa muutakun pyörittelen sekavia ajatuksiani? Miten paljon ajatuksia ehdin pyörittää makoillessani dreeniletkujen ympäröimänä?

Ystävät - olettehan valppaina valtaamaan huoneeni terapiaistunnoilla (ja suklaalla?)

Mut hei - mulla saattaa olla kohta KAKSI TISSIÄ (ja toivottavasti vähän selvempi nuppi)
Iloitkaamme siitä! <3

Kirurgin odotettu puhelu!

Aijai sitä riemun määrää kun puhelin pirahti!

Kirurgi sanoi katsoneensa tutkimuksien tuloksia ja kuvia useamman eri tahon kanssa ja päätyi seuraavaan raporttiin:

Kuvissa tosiaan näkyy tätä aiemmin puhuttua "tehostumaa" ja muutoksia jotka vaativat seurantaa. Tai vaatisi seurantaa, jos multa ei oltais poistamassa tuota räpylää kolmen viikon kuluttua.
Eivät siis ensisijaisesti epäile syöpää, mutta haluavat poissulkea sen joka tapauksessa.

Lääkärit päätyivät siis tekemään vartijaimusolmuketutkimuksen kainalosta leikkauksen yhteydessä. Menen siis leikkausta edeltävänä päivänä hakemaan  rintaan merkkiainepistoksen, joka sitten kulkee kainalon imusolmukkeisiin ja täten merkitsee nämä vartijaimusolmukkeet. Kyseiset imusolmukkeet poistetaan leikkauksen yhteydessä ja tutkitaan leikkauksen aikana - kuten tehtiin tuolle oikeallekin puolelle kaksi vuotta sitten.
Mikäli imusolmukkeista löytynee syöpää, tyhjennetään kainalosta leikkauksen yhteydessä myös muut imusolmukkeet.

Eihän tässä nyt mitään varsinaisesti uutta selvinnyt, mutta sain kuitenkin jonkin sortin mielenrauhan. Siitä lähdetään, että syöpää se ei nyt siis ole.
Jos on, niin perkele- sitten laitetaan ponkkari töttörölle, kerätään taisteluasenne uudestaan kehiin ja porskutetaan uudelle kierrokselle!

Suuri kiitos teille taas tuesta! Onhan se huikeeta kun ei näitä jännitysmomentteja tarvitse jakaa yksin <3

Mut nyt relataan! <3
<3

Kesä tuli kesä meni.

Kesä tuli - kesä meni :)

Valtavan nopeasti on aika mennyt. Tuntui, että viime kerralla kirjoittaessani korjausleikkaukseen oli vielä piiiiiitkä aika ja nyt yhtäkkiä ravaan jo kaikenmaailman tutkimuksissa leikkausta varten ja itse operaatiokin on jo KOLMEN VIIKON kuluttua! Huhhuh...

Viikko sitten koitti leikkaukseen valmistautumisen ensimmäinen vaihe - rinnan alueen magneettikuva.
Äitini oli mukanani ja tutulla kaavallahan siellä taas pötköteltiin putkessa luurit korvilla, otsa kiinni laverissa. Pientä nauruntirskahdusta aiheutti hoitaja, joka kehoitti asettamaan "rinnat niille suunniteltuihin koloihin" - noh, se laittaa ken pystyy :D 

Muija putkeen!
Eilen oli sitten mammografian ja ultran vuoro, joka ei sitten mennyt ihan niinkuin strömsöössä olisi tapana. Radiologi aloitti ultrauksen oikealta (leikatulta) puolelta ja totesi ultratessa: "Juu - ei täällä mitään näy, kuten ei näkynyt tällä puolella magneettikuvassakaan". Jo siinä kohtaa korvaan särähti erityisesti kohta "tällä puolella".
Vasemmalta (se jäljellä oleva räpylä) ultratessa alkoikin sitten piiiiiiiitkä hiljaisuus jonka jälkeen ne paskamaiset sanat: "Juu - täytyy pyytää vielä toisen lääkärin mielipide".
Toisen lääkärin saapuessa paikalle alkoi tilanne valkenemaan (ja samalla sumenemaan koska menin pienehköön paniikkitilaan). Magneettikuvassa oli näkynyt jotakin "tehostumaa" joka voi viitata hormonaalisiin muutoksiin tai syöpään. Siinäpä ne vaihtoehdot sitten olivatkin.
Tässä kohtaa mielessä kävi, että onko se nyt sitten fifty - sixty kumpaan nalli napsahtaa?

Siinä sitten pohdittiin, jotta oliskos tarvetta neulanäytteelle, mutta kyseiset "täplät" (joksi radiologi niitä kutsui) olivat sen verran pieniä, ettei neulanäyte kuulemma kannattanut. En siinä paniikkitilassa kyseenalaistanut asiaa - en itseasiassa mitään asiaa. Kiitin ja poistuin hymyillen - kuten kohteliasta on ja kuten tapoihini kuuluu. 
Olen takuuvarmasti toiminut myös näin jopa syöpädiagnoosin saatuani. :D
Vasta jälkeenpäin mieleeni tuli valtava määrä kysymyksiä, joista yksi ylise muiden: "MITÄS NYT?"

Kirurgin soittoaika on ensi viikon perjantaina. Siihen on 9 päivää aikaa. YHDEKSÄN tuskaista päivää ja yötä miettiä asiaa. Jos pelkästään tässä vuorokauden aikana olen ehtinyt suunnitella jo uudelleen alkavan hoitorumban, mitä tapahtuu seuraavina päivinä.
Niinpä tartuin härkää sarvista ja päätin yrittää aikaistaa soittoaikaa. Haluanhan tietää faktat NYT - en yhdeksän päivän kuluttua.

Soittoajan siirtäminen osoittautuikin sitten ihan varsinaiseksi operaatioksi.
Aloitin Töölön sairaalasta, jossa leikkaus on määrä tehdä - WRONG. 
Sain kehoituksen soittaa Meilahteen, jossa magneettikuva otettiin - WRONG AGAIN.
Kyyyyllä ne tiedot Töölöstä löytyy - VAAN EI VIELÄKÄÄN.
Ehkä Naistenklinikka? Ei todellakaan.
Kirurginen sairaala, jossa ultra tehtiin? VOI KYLLÄ <3

Tämän soittorumban jälkeen mut todellakin palkittiin. Ystävällinen hoitaja sanoi kirurgin soittavan mulle huomenna - YHDEN YÖN KULUTTUA <3 Haaallellujaaaaa!

Mikä fiilis?
HJUVA fiilis. Olen enemmän kuin iloinen huomisesta soittoajasta ja ENEMMÄN kuin toiveikas, että kyseessä on vain naisen mieli -> hormoonit (vain rintaan soluttautuneena).
Paniikki on hellittänyt ja osaan ajatella selkeämmin.

Näillä siis mennään huomiseen asti ja huomenna tulen sitten raportoimaan kunhan saan "faktat tiskiin".
No sen faktan jo toki tiedänkin, ettei kirurgikaan voi sanoa, onko kyseessä syöpä vai ei, mutta jotain mielenrauhaa puhelusta nyt kuitenkin odottelen  <3

P.S. Mitä muuta elämään muuten - no tässä nyt vähän näitä elämän hyvän mielen hetkiä :)

Nautiskelua karvatassun kanssa <3
 Nää nyt on niitä rentouttavia hetkiä ton karvapalleron kanssa! Yhä tuoreessa muistissa, miten tuo ystävä mut nosti sieltä sytohuuruista metsään <3

KAHVI <3
 29 vuotta se vei tajuta, että kahvi on hyvä idea <3 ja mä todella TODELLA nautin nyt niistä hetkistä!

Äitinä olemisen iloja ja herkkiä hetkiä <3

PIMPULAPOMPULA!
Tästä lookista sain kommentin: "Meinaaksä mennä toi päässä pihalle?"
NO TOTTA HITOSSA MEINAAN. Mulla on hiukset ja mä saan ne pompulalle <3

Ja yksi kesän huippuhetkistä ystävien kanssa - VÄRIESTEJUOKSU!!
PÖÖFEKT!
väriestejuoksu
Että semmottiis <3

Viisas ja vittumainen - kävelevä näyttämötaiteeni.

"Ei hyvä tavaton miten ylimielinen tyyppi"  - oli ajatukseni aviomiehestäni, kun kaksi ja puoli vuotta sitten työkeikalla ensi k...