Siirry pääsisältöön

Niskasta kiinni? N-Y-T. Ja vähän lehtijuttua.

Hengissä yhä - kirjoitustauosta huolimatta! 

Ihan ensiksi kerrottakoon, että tänään on vihdoin tehty jotain konkreettista tälle iänikuiselle saamattomuudelle. Mitta täyttyi ja rupesi oikein ällöttämään nämä jatkuvat tekoselitykset "avioerosta ja lastenhoito-ongelmista".  Nyt on kuulkaa salikortti VIHDOIN taskussa ja BC:n ruokavalio aloitettu tänään uudelleen. HALLELUJA.

Puolen vuoden salitauon jälkeen
Hyötyliikunta on kuulunut arkeeni tämänkin "saamattoman" puolen vuoden aikana, kuten myös lenkit koiran kanssa. Vaan ei ole silti salitreenin voittanutta <3

Mitä tulee kuitenkin noihin iänikuisiin "lastenhoito-ongelmiin" niin varsin hauskoja juttuja voi lastenkin kanssa tehdä liikkuen. Nyt on kuulkaa pelattu jalkapalloa, pyöritelty hulavannetta, käyty pyöräilemässä yms yms yms...  IHANATA <3 Vielä kun kelit tästä vaan lämpenee niin voi että!! 

Lapsi on terve kun se leikkii...
Kävin myös pyörähtämässä viime viikon Anna -lehdessäkin kertomassa tarinani (jälleen kerran) ja kiinnostuneet voivat lukea jutun täältä:


Tässä sitä mennä porskutetaan - päivä kerrallaan. Pakko kuitenkin myöntää, että olo on onnellinen - ja kiitollinen. <3

P.S. Keskustelu tulevasta rinnankorjausleikkauksesta tämän kuun lopussa. KÄÄKS !

Kommentit

  1. Paljon tuttua tuossa jutussa ja ajatuksissasi, vaikka eri syövän sairastinkin. Syöpämörkö istuu olkapäällä, istunut viime viikkoina tosi tiukasti. Ja oon ehkä viime aikoina vasta alkanu surra menetettyjä hiuksia, vaikka hiusten tippumisesta on jo vuosi. Pikkuhiljaa alkaa ymmärtää, miten pitkä prosessi tämä vielä henkisellä tasolla on, vaikka hoidot onkin jo ohi. Mutta tosiaan, yritetään porhaltaa päivä kerrallaan, kiitollisena joka päivästä. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …