Siirry pääsisältöön

Välikuulumiset!

Nyt tehdään varmaan jonkin sortin kirjoittamattomuus ennätystä tässä blogissa. Olisiko kenties aika jo päivittää kuulumiset?

No ihan suoraan sanottuna mitään maata mullistavaa ei ole tapahtunut sitten viime kirjoituksen jälkeen. Tämä kevään saapuminen (jo toistamiseen) on vain nostanut mielen aika kirkkaisiin tunnelmiin, mikä lienee äärimmäisen hyvä asia. 
On toki hetkiä, kun yksin ollessani istun kotisohvalla ja mietin, että miten tähän on tultu. Sitten ei auta kuin siirtää synkät fiilikset sivuun ja keskittyä positiivisiin - ja niitähän riittää :) 

Terveyspuolella hyviä ja huonoja uutisia - hyvät lienee se, ettei mitään terveydellisiä ongelmia varsinaisesti ole. Mitä nyt ketaleen allergiat, joten silmät turvonneena mennään päivästä toiseen. Lääkkeiden annostukset on jo maksimilla, mutta yhä vaan tukkoisuus ja punaiset silmät vaivaa. Saas nähdä pitääkö kipasta tohtorilla uudemman kerran.

Sitten päästään huonoihin - tähän ikuisuusprojektiin nimeltään ruokavalio.
Lasten synttäreitä vietettiin viikko sitten, joten voitte vain kuvitella mitä tämän viikon ruokavalio on myös pitänyt sisällään.
Jos kuitenkin jotain positiivista, niin olen aloitellut pikkuhiljaa kotitreenejä myös. (painoitus sanalla pikkuhiljaa).
Nuo levypainot eivät vain tahdo riittää mihinkään. Kaipuu salille on kova, mutta kun tämä elämä on niin epäsäännöllistä muutenkin, niin on vaikea heittäytyä johonkin jäsenyyssopimuksiin. 
Mutku mutku mutku... näitä ikuisia selityksiä! 

Tässäpä nyt siis muutama kuva kuluneesta viikosta:

Oon kyllä lenkkeillykki jeee! 

Nää on mainioita hetkiä <3 Tyttö puuttuu kuvasta.

Grillikausi avattu puistohengessä ekogrillillä :P
Ja hups!
Näillä mennään siis :)
Aurinkoistakin aurinkoisempaa tulevaa viikkoa jokaiselle <3
Jos sitä sitten jotain syvällisempää kirjoittelisi toinen päivä - näin aamusta ei oikein lähde.....

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …