Siirry pääsisältöön

Pikavisioita ja ajattelemisen aiheita!

Pahoittelut luvattoman pitkästä kirjoitustauosta. Aina ei vaan jaksa, eikä kykene. Nyt oli sellainen viikko.
Olin tosiaan kipeänä tuossa muutaman päivän, joten treenejä en päässyt vieläkään aloittamaan, mutta nyt alkaa näyttää jo valoisammalta ja olisi aika pikkuhiljaa lähteä kohottelemaan taas sitä kuuluisaa "kuntoa". Paljon oon tästä puhunut enkä mitään vielä asialle tehnyt :D

Sitten vähän tukka-asiaa! (INNOISSAAN!!)
Vuosi sitten tähän aikaan mulla ei ollut hiuksia. Sytostaattipirulaiset oli vieneet haituvani ja odotin kuin kuuta nousevaa hiusten kasvavan takaisin. Kun hiukset vihdoin toukokuussa alkoi näyttää kasvamisen merkkejä, päätin etten pilaa niitä enää hiusväreillä, vaan annan kasvaa pitkäksi "ihan luomuna".
Kunnes koitti eräs idearikas maanantai-ilta ja aloin selaamaan vanhoja valokuvia.

Otin myöhään illalla välittömästi yhteyttä hovikampaajaani (veljeni vaimo) joka oli ideassani heti mukana. Kerroin pienen vinkin tyylisuunnasta ja annoin hänen loihtia loput. Hädin tuskin sain yöni nukuttua, kun odotin nin malttamattomasti lopputulosta.

Hovikampaajani laittoi taikasakset (ja koneen) heilumaan ja TADAAAAAA! <3 
Tässä sitä nyt ollaan - musta väri päässä ja uuden lookin kanssa. Hyvästi tylsät luomuhiukset ja tervetuloa rokkitukka <3

Joulukuu 2013 -> Tammikuu 2014
Supersuuret kiitokset Katalle <3

Sitten ajattelemisenaihetta ihan jokaiselle...
Ystäväni Anni oli viime sunnuntaina Aamusydämellä -ohjelmassa puhumassa vakavasta sairaudestaan (ALS). Anni on yksi heistä, joilta olen oppinut elämästä PALJON. Tutustuin Anniin muutama vuosi ennen sairastumistani ja uskon silläkin olleen jonkinlainen tarkoitus. En usko, että olisin taistellut sairauttani läpi niin positiivisella asenteella ilman Annin elämänohjeita. 
Siinä on nainen minun makuuni - uskomattomalla asenteella varustettuna ja siksi suosittelenkin katsomaan haastattelun allaolevan linkin kautta. Antaa vähän ajattelemisen aihetta näin arjen vaikeuksien keskelle.

Tämän lisäksi katsoin myös dokumentin "Tavarataivas" ja suljinkin Ikean nettisivut välittömästi tuon katsottuani. Mihin hittoon me tarvitaan niin jumalattoman paljon tavaraa?

Kipaskaa katsomassa ja oppikaa elämästä lisää <3
Ihanaa loppuviikkoa!! <3

Kommentit

  1. Wau...olet kyllä kaunis ja tuo malli sopii sinulle!!

    VastaaPoista
  2. Täältäkin kehut uudelle tukalle!
    Katsoin tuon Aaamusydämellä ja ihailin Annin asennetta elämään/elämäntilanteeseensa. Itse en siihen pystyisi. Kunpa ei ikinä joutuisi tuohon tilanteeseen. Täytyy myös sanoa, että kohdillaan on asenne sinullakin :)

    Mukavia talvipäiviä sinne!
    t: Mummeli Keski-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Itsekin ihailen Annia suunnattomasti <3

      Poista
  3. Se Tavarataivas on hyvä! Katsottiin koulussa ysiluokkalaisten kanssa ja siitä kyllä virisi mainioita keskusteluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Täytyisikin näyttää muksuille kun tuosta vähän kasvavat ;)

      Poista
  4. Katsoin tuon Aamusydämellä ja kyllä oli rohkeita ja hienoja ihmisiä mukana - todella pisti miettimään tätä elämää ja omaa sekä muiden asennetta. Itse läheltä seurannut ALS:ia, kun ystäväni mies sitä sairasti - hänellä taival ja sairastaminen kävivät todella lyhyiksi, joten oli "mielenkiintoista" kuulla myös näiden kahden tarinaa, eli heillä sairaus hitaammin etenevää ja ehtivät elämään pitkäänkin ja ehtivät varmasti myös pohtimaan ja miettimään elämäänsä ihan eri tavalla ja monenmonta eri sopeutumisvaihetta käymään läpi. Voi kunpa samanlainen asenne meillä kaikilla olisi! Hienot hiukset sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kannustuksestasi <3 Tärkeitä ja koskettavia asioita nämä, mutta olen niin iloinen, että ihmiset menevät puhumaan vaikeistakin asioista julkisesti <3

      Poista
  5. Wau! Upea asenne sekä Annilla että Nooralla <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …