Siirry pääsisältöön

Never say never

Ihan ensiksi seuraa tunnustus - sokeriton tammikuu julistetaan täten päättyneeksi. 
Kyllä - se päättyi laivalta tuotuun nallekarkkipussiin ja muutamaan palaan suklaata.
Kyllä - tammikuu oli loppujen lopuksi yllättävän lyhyt - vain 1,5 viikkoa.
Kyllä - se ottaa päähän.

MUTTA - koska huomaan kärsiväni ongelmasta nimeltään sokeririippuvuus ja tiedän, että ainoa vaihtoehto päästä jatkuvasta napostelusta eroon, on noudattaa tietynlaista ruokavaliota, jossa tulee syötyä tasaisin väliajoin niin ettei verensokeri pääse laskemaan hälyttävästi, on tullut aika tehdä taas jotain repäsevää. (Olipa luvattoman pitkä lause.)

Seuraa siis toinen tunnustus - menin ja ostin Fitfarmin Lite -In Shape valmennuksen. HUPSISTA!

Niin vannoin ja lupasin, etten enää astu lähellekkään Fitfarmin palveluita saamani huonon kohtelun vuoksi, mutta kuinka ollakkaan tässä sitä nyt ollaan. Karu totuus on kuitenkin se, että Bikini Challenge oli elämäni yksi suurimmista elämäntapahaasteista ja onnistuin siinä mielestäni yllättävän hyvin.
Tässä lienee siis ainakin toistaiseksi taas ratkaisu ongelmiin. Täydelliset ohjeet kuinka toimia seuraavat 10 viikkoa ja mieluummin pidempäänkin.

Noh - koska tietenkään asioiden ei ole tapana mennä kuten Strömsössä, niin jo klikatessani valmennuksen ostoskoriin, aloin saamaan välittömästi flunssan oireita. Kyllä - nyt makaan sohvalla kurkku-,sekä lihaskivuissa voivottelemassa loputonta kurjuuttani.
Laitoin leikkimielisesti eilen ystävälleni viestin, jossa kirjoitin jotakuinkin näin:

"Olen vähän flunssassa nyt. Voi MINUA parkaa. On tämäkin kaiken tämän elämän keskellä. Kun oli se syöpäkin, että eikö yhdelle ihmiselle mikään sitten riitä"

Huumorintajuinen ystäväni vastasi:

"Muista - kenellekkään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Olet vahva ja upea nainen. Joku päivä sinä vielä selätät tämän nuhan" 

Illan parhaimmat naurut oli taattu <3

Valmennus siis alkoi omalta osaltani tänään ja vaikka treenata en nyt voi, aion noudattaa ruokavaliota kunniallisesti - maalaisjärkeä käyttäen.

Aamupuuro kera sokeroimattoman mehukeiton ja marjojen <3

Eilen tein aivan huikean löydön vanhoista laatikoistani - sydämenmuotoisen päiväkirjan vuodelta -96.
Olin tuolloin 11 vuotias ja niin kovin vaikeiden valintojen äärellä.

Nuorta lempeä
 Onnekseni lähes vuotta myöhemmin tupla-alleviivattu "Olli" oli aikeissa pyytää minua "kimppaan" ja kimppaanhan siinä tosiaan mentiin. Kirjoitin, miten jännittävää se oli, koska en ollut koskaan vielä ollut "kimpassa" kenenkään kanssa. Muistaakseni kyseistä rakkautta kesti noin viikon. Ainutlaatuista <3

Jännittävää, että tyttäreni saattaa painia näiden asioiden äärellä jo parin vuoden kuluttua, mikäli on äitiinsä tullut. IIK <3

Kommentit

  1. Kikati! Mä seukkasin kuudesluokkalaisena Allun kanssa ja kirjoitin päiväkirjan reunaan oman etunimeni ja Allun sukunimen. Oih. Rakkaustarina kesti kaksi kuukautta, mikä lienee tuossa iässä suhteellisen kauan. :D

    VastaaPoista
  2. Mun blogissa on sulle haaaaaaaaste (:

    millonsiitatuli.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs onkin! Teen tän seuraavassa postauksessa kiitos <3

      Poista
  3. Moikka, kertoisitko vielä, miten sun rintasyöpä löydettiin? Minkä oireiden perusteella hakeuduit tutkimuksiin? Pelkkä yksinkertainen vastaus riittää, mutta saa tehdä myös postauksen aiheesta :) tai jos sellainen on jo olemassa, niin linkittäisitkö sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki löytyy edellisestä blogistani Kutsumaton vieras. Tässä suora linkki alkutapahtumiin <3 http://akkikaannos.blogspot.fi/2012/10/ruusunpunaiset-lasit-putosi-silmilta.html

      Poista
  4. Mun kaapin perukoilta löytyi tismalleen samanlainen sydämen muotoinen päiväkirja ja jotakuin saman tyylisillä teksteillä ;-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Kiitos syöpäklinikka. Ja haima.

Voi pojat mikä päivä! Eilisen sokerirasituslähetteen motivoimana varasin tälle aamulle ajan tuohon kaikkien aikojen kidutustestiin. Runsas lapsiveden määrä ja pojan valtaisat posket olivat saaneet mieleni harhailemaan raskauden aikaisen diabeteksen peloissa ja halusin asialle selvyyden.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen sokerirasitusta pitää olla täysin syömättä ja lähes juomatta 12 tunnin ajan.  HALOO! Minä öiden tacomestari en pysty olla syömättä edes kahta tuntia! Voin myös vakuuttaa, ettei ollut vuosisadan idea yrittää taltuttaa nälkää viimeisten minuuttien aikana ennen paastoa Bigmac bursalla. Jano moninkertaistui yön aikana eikä sallittu "lasi vettä" juurikaan lohduttanut. Kyllä siinä tuli Kari Grandia ikävä.
Hormoonien, paaston ja lasten ensimmäisen arkiaamun luoma combo oli kertakaikkinen katastrofi. Kaiken kruunasi kuitenkin soitto aamuruuhkasta laboratorioon, johon ilmoitin vain myöhästyväni kymmenen minuuttia. Laboratorion asiakaspalvelija otti pyyntöni…

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …